lauantai 26. joulukuuta 2020

S Pornolesbo on eri asia kuin aito lesbo

Toivon oikeasti, että te tyypit siellä ruudun takana osaatte jatkossa tehdä tämän olennaisen eron pornolesbon ja aidon lesbon välille. Vastaavasti toivon, että tajuatte eron lesbonaisen ja homomiehen välillä. Vaikka lesbonainen on lesbo, niin hän on silti nainen. Homomies on homoudestaan huolimatta mies. Miksi tämä on tärkeää? No siksi, että miehen ja naisen seksuaalisuus ovat ratkaisevalla tavalla erilaisia. Monet homomiesten puuhat, joita hämäriksikin voitaisiin kuvata, eivät johdu siitä, että he ovat homoja, vaan siitä, että he ovat miehiä.

Kun häivytämme ymmärryksen sukupuolieroista, niin kadotamme kosketuksen todellisuuteen todella olennaisella tavalla. Genderideologiasta, eli sukupuolisekoilusta niinkuin minä sitä kutsun, kärsivät kaikki, myös homot ja lesbot. Olen esimerkiksi ollut näkevinäni, että jotkut lesbot ovat lähteneet matkimaan homomiehiä, ja sitten ihmetelleet, kun siitä seurasi draamaa ja pahaa mieltä. Niin, miksiköhän... Tässä on kyse juuri sen seurauksista, kun biologisia sukupuolieroja ei ole ymmärretty. Lesbosuhteet toimivat aivan eri perusdynamiikalla kuin homomiesten suhteet, koska lesbot ovat naisia ja homot miehiä. Nainen hakee parisuhteessa jo lähtökohtaisesti pääasiassa eri asioita kuin mies, tai vähintään eri tärkeysjärjestyksessä (on tietenkin sanomattakin selvää, että yksilölliset erot voivat olla suuria, ja vaikka biologiset erot tunnustetaan, niin nämä asiat joutuu soveltamaan jokaisen yksilön kohdalla hieman uusiksi).

[Näin oli lausuttu Musta orkidea -blogissa 24.3.2020 julkaistussa merkinnässä Miten on mahdollista olla konservatiivi homoseksuaali? Heteroiden väärinkäsityksistä yms.]

[PS. Kirjoittaja on mielenkiintoinen esimerkki ihmisestä, sillä biologisesti hän on nainen, joka oli aloittanut sukupuolenvaih... sukupuolenkorjaushoidot. Myöhemmin hän oli todennut sen olleen virhe. Ja siitä pitäen hän on pitänyt itseään "vain" lesbona eikä transseksuaalina.]

2 kommenttia:

  1. Pelkäänpä pahoin sisar Sametin toivovan tässä asiassa nyt hieman liikaa;

    olemmehan edelleen tilanteessa,
    jossa 2020-luvun jälkiteollisen tietoyhteiskuntamme kansalaiset saattavat näyttelijän kadulla tavatessaan tulla puhuttelemaan häntä roolihahmonaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Ihmisten äly ei ole kasvanut yhtä paljon kuin taskulaskinten. Tulee tällaisia selkäydinreaktioita.

      Poista