Kuten todettua, Rosenberg harrastaa ideologioiden niputtelua. Ainoita perusteluita, joita tälle löydän, on se, että intersektionaalisuus käskee niin toimia. Rosenbergin kaltaisille kollektivoijille toistettakoon, että on olemassa vasemmistolaisia rasisteja ja on kivikovaa kapitalismia kannattavia feministejä. Tiedän jopa muutoin kaikin puolin edistyksellisiä vasemmistolaisia, jotka vastustavat homoliittoja sillä perusteella, että lapsen psyykelle olisi eduksi, että vanhemmat ovat eri sukupuolta. Edes argumentti, että yksinhuoltajien lapset kehittyvät normaaleiksi aikuisiksi tai yksilönvapausargumentti ei saa heitä muuttamaan mieltään. Niin tai näin, yksilöiden niputtaminen ideologisten stereotypioiden perusteella saattaa tuoda varmuutta ja mielenrauhaa, mutta keskustelun pohjaksi siitä ei ole.
Intersektionaalisuus ei myöskään kerro uutta kahden kenties tärkeimmän yhteiskunnallisen periaatteen – syrjimättömyyden ja vapauden – välisistä suhteista. On päivänselvää, että rotuun, sukupuoleen tai uskontoon perustuvan syrjinnän tulee olla kiellettyä. Samoin on ilmeistä, että kaikkien tulee jossakin määrin voida kontrolloida elämäänsä. Nämä kaksi seikkaa, syrjimättömyys ja ajatus oikeudesta itsekontrolliin, eivät kuitenkaan ole teorioita, eivätkä ne itsestään selvästi sovi yhteen muodostaakseen valmiin teorian. Toisinaan nämä kaksi periaatetta ovat myös keskenään ristiriidassa, vaikkapa työhönotossa. Intersektionaalisuuden kaltaiset ”teoriat” eivät auta tällaisten ristiriitojen selvittämisessä.
[tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo Ihmisluontoa etsimässä -blogissaan 16.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Rajat, rasismi ja Rosenberg, jossa hän arvostelee Tiina Rosenbergin vuonna 2015 julkaistun pamfletin 'Arvot mekin ansaitsemme']
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti