perjantai 19. toukokuuta 2023

S Psykoottinen osa henkirikokseen syyllistyneistä rikoksentekijöistä

Noin kymmenen prosenttia Suomessa tehtävistä henkirikoksista on psykoottisten harhojensa vallassa olevien ihmisten tekemiä. Oikeuspsykiatrien tekemissä mielentilatutkimuksissa selvitetään, onko henkirikoksen tekijä ollut teon tehdessään mieleltään sairas. Tällöin häntä ei tuomita murhasta niin sanottuun elinkautiseen, vaan hän päätyy psykoosin takia kuntouttavaan hoitoon valtion sairaalaan. Syyntakeettomana tehdystä teosta ei siis seuraa rangaistusta vaan järkevä seuraamus.

Maallikoiden näkökulmasta tätä pidetään joskus jonkinlaisena rikollisten armahtamisprosessina, jonka seurauksena he pääsevät varmasti uusimaan tekojaan. Hannu Lauerma vakuuttaa, että asia on täysin päinvastoin. Valtionsairaalassa kuntoutetut syyntakeettomiksi todetut uusivat tekojaan ani harvoin.

− Heidät lasketaan ulos vasta sen jälkeen, kun he ovat oikeasti kuntoutuneet ja vähitellen, aste asteelta, todistaneet yhteiskuntakelpoisuutensa. Sen jälkeen heidät päästetään valvottuun ja velvoittavaan avohoitoon, jota Suomessa ei muuten ole. Heidät voidaan siis korjata takaisin tahdosta riippumattomaan sairaalahoitoon, jos he esimerkiksi lopettavat usein täysin välttämättömän antipsykoottisen lääkityksen. Toisin sanoen mielentilatutkimukset lisäävät yleistä turvallisuutta huomattavan paljon.

[Näin oli lausuttu Apu-lehdessä 5.9.2022 julkaistussa Janne Itkosen kirjoittamassa artikkelissa Pahuuden juuret ovat syvällä evoluutiossa − Hannu Lauerma: "Kaikilla ihmisillä on joissain olosuhteissa valmius väkivaltaan ja rankkoihinkin hirmutekoihin".]

2 kommenttia:

  1. Monet luulevat rikollisten näyttelevän hullua päästäkseen vankilan sijasta mielisairaalaan.
    Käsitys perustuu suomalaisten tuijottamiin amerikkalaisiin väkivaltaohjelmiin, josta aivan liian moni imuroi maailmankuvansa.
    Melkein puistattaa kuvitella, kuinka moni tänäkin vuonna hädän hetkellä yrittää yhä uudestaan soittaa hätänumeroon, jonka tietää olevan 911.

    Todellisuudessa Suomessa psykoottiset rikolliset yrittävät mielentilatutkimuksessaan esittää tervettä päästäkseen vankilaan;
    heidän tuomionsa on takuuvarmasti lyhyempi kuin olisi tahdosta riippumaton mielenterveyshoito.
    Ennen kaikkea vankilassa tietää milloin pääsee pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Jos on jotain parempaa tekemistä kuin viettää monen monituista vuotta mielenterveyslaitosvankilassa, niin kannattaa yrittää tavalliseen vankilaan.

      Poista