torstai 23. helmikuuta 2023

S Presidentti Zelenskyi ei ole enää sama hassutteleva mies kuin ennen Venäjän suurhyökkäystä

Juuri rohkeus on yksi syy siihen, miksi presidentti on menestynyt sotajohtajana niin hyvin kuin on. Se on tarttuvaa ja tarttui ylivoimaiselta vaikuttanutta vihollista vastaan nousseeseen Ukrainan kansaan.

Time-lehdelle antamassaan haastattelussa Zelenskyin avustajat kertovat, että ennen sotaa presidentti oli poikamaista hymyä kantanut käytännön pilailija. Nyt tilalla on kova presidentti, joka kuittaa häntä aiemmin hermostuttaneet tilanteet olankohautuksella.

Volodymyr Zelenskyi tietää ja tiedostaa itsekin, ettei ole enää sama ihminen kuin ennen sotaa. Hän kertoo muuttuneensa ja vanhentuneensa sen seurauksena.

Tai kuten hän itse kuvailee: ”Siitä kaikesta viisaudesta, jota en koskaan halunnut”.

[Näin oli lausuttu Ilta-lehdessä 18.2.2023 julkaistussa Miikka Hujasen kirjoittamassa uutisartikkelissa Pysäyttävä muutos: entinen Zelenskyi katosi ja tilalle nousi karaistunut sota-ajan johtaja.]

2 kommenttia:

  1. Hän muistuttaa minua siitä joka olin ennen kuin maailman paino musersi henkeni, sanoi Homer Simpson.

    VastaaPoista