Julmuuden ongelma on epäilemättä vanha eikä julmuutta ole muinaisessakaan maailmassa sellaisenaan hyveenä pidetty, vaikka se ei ns. kuolemansynteihin tai suurimpiin paheisiin kuulunutkaan. Jossakin mielessä julmuus kuitenkin oli entisaikaan aivan ilmeisesti kuulunut hyväksyttäviin ominaisuuksiin. Mistä lienee ollut kysymys?
Kysymys oli epäilemättä siitä, että kärsimystä pidettiin, ainakin ennen aspiriinin keksimistä, ihmiseloon väistämättä kuuluvana asiana ja usein myös tarpeellisena. Kohtuuton empatia olisi estänyt toimimasta hyveellisesti ja mielekkäästi.
[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 7.11.2022 julkaistussa merkinnässä Hyveen ja paheen välillä.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti