lauantai 16. heinäkuuta 2022

S Miksi vaihtoehtomedian on hyvä olla olemassa

Ei ole päivää, ettei joku vihervasemmiston jäsenkirjatoimittaja ole naputellut uutisankkurien luettavaksi jotakin agendajournalistista tendenssijuttua, jossa taistellaan maahanmuuttoinvaasion jatkamiseksi ja ongelmien pois sumuttamiseksi.

Ylen verkkosivuilla ilmestyi Vapun päivänä kaksi toimittaja Veli-Pekka Hämäläisen väsäämää tekstitruuttausta, joissa taivasteltiin, miksi muutamat ei-vasemmistolaiset kansalaisjournalistit ovat julkaisseet tietoja maahanmuuttajataustaisten Suomessa tekemistä rikoksista ja niiden tekijöistä.

Syynä on se, että valtavirtamedia ei niin tee.

Tämä vahvistaa kirjassani Totuus kiihottaa esittämääni johtopäätöstä: vaihtoehtoinen media on olemassa siksi, että valtavirran media ei toimi, niin kuin sen normaalisti pitäisi toimia.

Mikäli rikoksen tekijöiden etnisestä tai kansallisesta taustasta vaietaan, asiaa voi pitää merkkinä siitä, että tekijä ei ole suomalainen. Jos tekijä on suomalainen ja etenkin perussuomalainen, se huudetaan varmasti valtavirtamedian katoilta. 

Syy on kansallismasokistinen vieraskoreus ja halu harjoittaa oman pesän likaamista, joka liittyy muualta tulevien palvontaan. Taustalla on pyrkimys pysyttää kansanryhmien välistä haurasta yhteiskuntarauhaa, joka Ruotsissa on jo särkynyt.

[Näin oli lausuttu filosofi Jukka Hankamäen blogissa 3.5.2022 julkaistussa merkinnässä Monikulttuurinen unelma on liekeissä, mutta mediassa kudelma jatkuu.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti