tiistai 12. heinäkuuta 2022

S Sensitiivisyyssuodatetusta kulttuurista tulee vähemmän kiinnostavaa, konservatiivista kulttuuria

Panics and Persecutions -teos on tarpeellinen muistutus, että Cancel culture ei kuulu taiteeseenkaan. Journalisti Charlotte Allen toteaa, että mitätöintikulttuurin pahuus ei niinkään ole kaadetuissa patsaissa, uudelleennimetyissä rakennuksissa tai edes yksilöiden toimeentulon tuhoamisessa vaan siinä, että kun mitätöijät ottavat taiteilijan kohteekseen, hänen taidettaan on enää mahdoton ottaa vakavasti.

Mainittakoon, että Suomessakin on tarjolla palvelu, jossa kirjailija voi lähettää tekstiluonnoksen erityiselle sensitiivisyys-/kokemuslukijalle, joka sitten palkkiota vastaan kertoo, miten tekstissä voitaisiin käsitellä hyväksyvämmin sukupuolivähemmistöjä. En tiedä muista kirjailijoista, mutta minua ahdistaa jo ajatus tällaisen ilmaisua rajoittavan sensuuri-ilmapiirin leviämisestä.

On huomionarvoista, että kriteerejä sensitiivisyys-/kokemuslukijana toimimiselle ei ole – muita kuin kuuluminen tiettyyn demografiseen vähemmistöön, ja ehkä se, että hänellä tulee olla selkeä näkemys, mikä on soveliasta kirjallisuutta ja millainen on hyvä yhteiskunta. Tämä jälkimmäinen seikka on syy, miksi esisuodatetut kirjat eivät ole kiinnostavia: sensitiivisyyssuodattimen käyttö johtaa pelokkaaseen, konservatiiviseen ja ideologisesti yhdenmukaiseen kirjallisuuteen.

[tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo blogissaan uudestaan julkaisemassaan alun perin Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numerossa 3/2021 julkaistussa kirjoituksessaan Woke is not great, jossa hän arvostelee C. Lehmannin ja muiden teoksen Panics and Persecutions – 20 Tales of Excommunications in the Digital Era (v. 2020, Black Spring Press Group, Quillette edition. Lontoo)]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti