Määräys palata Ilmavoimien palvelukseen tuli jo kesäkuussa. Katajainen sijoitettiin lentolaivue 24:ään ja sen kolmanteen lentueeseen, joka lensi amerikkalaisvalmisteisilla Brewster-hävittäjillä.
Jatkosota syttyi juhannuksena 1941, ja pian sen jälkeen Katajainen sai tulikasteensa Brewsterin ohjaimissa: hän ampui heti ensimmäisessä ilmataistelussaan alas vihollisen pommikoneen.
Kersantiksi ylennetty Katajainen osoittautui taitavaksi taistelulentäjäksi: jo 12. elokuuta Katajainen sai sekä neljännen että viidennen ilmavoittonsa. Lentopäiväkirjassaan Katajainen kuvaili näistä jälkimmäistä:
Seuraavan hyökkäyksen tein viiden koneen muodostelman laitimmaisena lentävän I-153:n kimppuun. Se kuitenkin väisti ennen kuin ehdin ampua. Otin seuraavan tähtäimeen, avasin tulen n. 100 metrin päästä. Kone alkoi savuamaan ja muljahti syöksyyn. Kone syöksyi maahan saakka.
Myös kuudes ilmavoitto oli lähellä, sillä Katajainen tulitti vielä yhtä I-153:ta niin, että metallinpalat lentelivät sen rungosta.
Takaa tullut toinen venäläiskone onnistui kuitenkin ampumaan reiän Katajaisen Brewsterin bensiinitankkiin, ja Katajaisen oli irrottauduttava taistelusta.
Seuraavan vuoden aikana Katajainen pudotti vielä kahdeksan neuvostokonetta.
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 4.6.2022 julkaistussa Tuomo Väliahon kirjoittamassa artikkelissa ”Valtavan
lahjakas” perheenisä ei hiiskunut tyttärilleen todellisesta
osaamisestaan: Hävittäjän ohjaamossa hänestä kuoriutui Neuvostoliiton
pahin painajainen.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti