Turun yliopiston julkaisu (Aurora 1/2021) esittelee sosiologi Erica Åbergin ulkonäkönormeja käsittelevän väitöskirjan. Lehden mukaan väitöstyön tulokset osoittavat, että ”naisten oletetaan panostavan ulkonäköönsä eri tavoin kuin miesten” ja että ”ulkonäkötyöstä ei koidu naisille juuri hyötyä”. Åbergin kerrotaan käyttäneen aineistonaan kahta lähdettä: Suomen väestöä edustavaa kyselytutkimusaineistoa ja kymmenen äidin haastattelua.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että joko väitöstyössä tai siitä kertovassa lehtijutussa on virhe. Virhe ei ole väite, että miehiltä ja naisilta oletetaan erilaista käyttäytymistä. Näin luultavasti on kaikkialla maailmassa; kyse on oikeastaan truismista. Sitäkään ei voitane pitää virheenä, että väite erilaisista oletuksista on keskeneräinen. Siitähän ei käy ilmi se olennainen asia, että kuka mitäkin keneltäkin olettaa ja miksi. Tai onko oletuksilla vaikutuksia ja miksi?
Mikä siis on väitöstyössä oleva virhe? Väitöksessä esitetään, että naisten oletetaan panostavan ulkonäköönsä enemmän kuin miesten ja että naiset eivät hyödy ulkonäön eteen näkemästään vaivasta. Kyseisten päätelmien virhe on siinä, että niihin ei ole mahdollista päätyä käytettyjen menetelmien eli haastattelu- ja kyselyaineiston perusteella. Tutkimustulos olisi ollut perusteltu, jos se olisi muotoiltu vaikkapa seuraavasti: ”Naiset kertovat kokevansa, että heidän odotetaan panostavan ulkonäköönsä eri tavoin kuin miesten.” Ja jatkon olisi pitänyt kuulua: ”Naiset kertovat kokevansa, että he eivät hyödy ulkonäkötyöstä.”
Saivartelen siksi, että niin moni sosiaalitieteellinen opinnäyte nojaa syysuhteiden selvittämisen kannalta vajavaiseen menetelmään eli ihmisten kertomuksiin siitä, mitä he uskovat tai miten he jonkin asian kokevat. On kuin tutkimuksessa ei edes yritettäisi selittää ihmisen käyttäytymistä.
Syy haastattelututkimusten puutteellisuuteen on ilmeinen: haastateltavien kertomukset saattavat olla peräisin lähes mistä tahansa, esimerkiksi siitä, että haastateltavat olettavat tutkijan haluavan kuulla juuri tietynlaisia vastauksia. Tai ehkä tutkija huomaamattaan johdattelee haastateltavia vastauksiinsa. Haastateltavat usein myös kaunistelevat asioita ja esittävät hyveellisempää ja syvällisempää kuin he todellisuudessa ovat. Joskus tätä tehdään tietoisesti, joskus tahattomasti itseäkin pettäen.
[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 28.4.2022 julkaistussa merkinnässä Ulkonäköpaineet arjessa ja akateemisessa tutkimuksessa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti