keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

S Komanssien imperialismi ja riisto, osa 3

Hämäläisen väitöskirjan keskiössä on comanchien kauppaverkosto ja sen rakentuminen. Käytännössä comanchet dominoivat alueensa kauppaa, mikä oli heidän hegemoniansa ydin. Hämäläisen mukaan sotilaallinen valta-asema ei ollut, etenkään comancheimperiumin myöhemmissä vaiheissa, läheskään yhtä keskeinen valtalähde kuin on oletettu.

– Toki sotilaallisen hallinnan ja voiman saavuttaminen oli imperiumin luomisessa ja ylläpitämisessä tärkeää, mutta taloudellinen dominointi oli lopulta ratkaisevampi. Comanchet keskittyivät luomaan ylijäämiä ja sijoittamaan niitä edelleen. Comanchien kaupallista toimintaa, myös siihen vahvasti kytkeytynyttä ryöstelyä, hallitsi rationaalisuus, jonka pohjalta olisi saattanut kehittyä eräänlaista alkeiskapitalismia mikäli comancheimperiumin aika olisi jatkunut. 

[Näin oli lausuttu Helsingin yliopiston Sari Forsströmin, Jouko Nurmiaisen ja Risto Marjomaan tekemässä Pekka Hämäläisen väitöshaastattelussa "Valkonaama comanchien historioitsijana", joka oli julkaistu Historian tietosanomien niteen 1 numerossa 1 vuonna 2001.]

[PS. Komansseista on artikkeli Wikipediassa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti