Ilmeisesti kesällä 527, kun Justinianus oli vielä enonsa kanssahallitsija, Justinianus julkaisi ensimmäisen kerettiläisiä, manikealaisia, samarialaisia, juutalaisia ja pakanoita koskevan lain (Cod. Iust. 1,5 De haereticis et Manichaeis et Samaritis). Tätä lakia seurasi sarja muita uskonnollisia toisinajattelijoita koskevia lakeja, ja enemmistö niistä osuu Justinianuksen hallinnon alkuvuosiin.
Lait ovat täynnä kiihkeää vainoamisintoa (Mazal 2001, 201). Justinianus vainosi kaikkia niitä, jotka olivat hänen mielestään uskonnollisesti väärässä. Ensimmäiset lait ja niitä seuranneet toimenpiteet osoittivat, mikä oli lähinnä Justinianuksen sydäntä (Honoré 1978, 15). Yhdessä lukuisista laeistaan Justinianus ilmoittaa, että hän vihaa kerettiläisiä (latinaksi haereticos odio habemus, Novell. Iust. 45 praefatio) eikä koskaan horju vakaumuksessaan.
Tyylillisesti Justinianuksen lait olivat solvaavia. Harhaoppiset leimattiin niissä typeriksi, hulluiksi ja sairaiksi. Manikealaiset ja montanolaiset olivat heistä kaikkein vastenmielisimpiä (Evans 1996, 251). Manikealaisuus oli gnostilaista synkretismiä edustanut, dualistinen valon ja pimeyden eli hengen ja aineen taistelua korostanut uskonto. Sillä oli rasitteenaan myös se, että se oli kotoisin vihollisvaltakunnasta Persiasta ja sen oli perustanut persialainen Mani (216–277) (Moorhead 1994, 25).
[Näin oli lausuttu Tieteessä tapahtuu -lehdessä 24.2.2022 julkaistussa Pekka T. Heikuran kirjoittamassa artikkelissa Keisari Justinianus ja toisinajattelijoiden vainot.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti