maanantai 18. marraskuuta 2019

S "Kommunismi ja Hitlerin kansallissosialismi ovat käytännössä samaa paskaa samassa paketissa"

Kommunismi on kevyttä yksi kammottavimmista ilmiöistä, joita koko ihmiskunnan historia on ikinä nähnyt. Kommunismin tuottamat ruumiskasat jättävät ristiretket ja holocaustit varjoonsa. Ne kasat ulottuvat pilviin. Se, että kansanedustaja sanoo olevansa kommunisti, on täsmälleen rinnastettavissa siihen, että kansanedustaja kertoisi olevansa kansallissosialisti tai fasisti.

Miettikääpä, että ihan aktuaalisesti tässä todellisuudessa suurin piirtein mikään järjestelmä ei ole koskaan tuottanut yhtä paljoa kärsimystä kuin kommunismi. Jopa islamistiset teokratiat pärjäävät yhteiskuntina ja valtioina paremmin kuin yksikään kommunistinen kokeilu.

Mutta silti niitä kokeiluja pitää yrittää kerta toisensa jälkeen uudelleen. Ne, jotka eivät tunne menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä. Tuo sanonta pitkälti kiteyttää sen, miten kommunistinen logiikka toimii. Ensin tehdään kommunismia, mistä seuraa miljoonia kuolleita ja romahtaneita yhteiskuntia. Sen jälkeen sanotaan, että "ei se ollutkaan sitä oikeaa kommunismia :)", minkä jälkeen gulagit pistetään taas tulille ja porvarit sekä akateemikot leireille. On kaikki niin kuin ennenkin.

Kommunismi on jo lähtökohdiltaan täysin päätön ja epälooginen ideologia. Lisäksi se perustuu ahneudelle, väkivallalle ja pakottamiselle. Se ei voi toimia edes teoriassa, vaikka ihmiset olisivat robotteja. Ja koska se ei voi edes teoriassa toimia, se ei ole koskaan toiminut käytännössäkään, vaan johtanut ilman ainoatakaan poikkeusta kärsimykseen ja kuolemaan.

Ainoa syy, minkä takia kommunismia suvaitaan, on se, että Neuvostoliitto voitti toisen maailmansodan. Mikäli Neuvostoliitto olisi ollut häviäjien puolella, suhtauduttaisiin kommunismiin samalla tavalla kuin natsismiin. Myös ihan syystä, sillä kommunismi ja kansallissosialismi ovat käytännössä samaa paskaa samassa paketissa.

Kitkekää tuo neuvostosuomettuminen mielestänne. Stalin on kuollut ja Neuvostoliitto romahtanut.

[Jiri Keronen Facebookissa 9.9.2019. Ulostuloon liittyy kokoomustaustaisen Verkkouutiset-lehden uutisartikkeli Anna Kontula: Olen eduskunnan ainoa kommunisti.]

[Muuten olen itse melko lailla samaa mieltä Kerosen johtopäätöksen kanssa, mutta mielestäni Adolf Hitlerin ja hänen puolueensa kansallissosialismi eli natsismi on noin 21 % kauheampi aate kuin kommunismi eli marxismileninismi. Siitä syystä, että natsismi pyrki fyysisesti tuhoamaan kokonaisia ihmisryhmiä näiden etnisyyden tai oletetun "rodun" takia. Vaikka kommunismi halusi myös tuhota ihmisryhmiä, niin näihin kuuluviksi oletetut ihmiset saattoivat sentään pelastaa itsensä katumalla tarpeeksi ajoissa. Natsismissa taas katumisella pelastautuminen ei ollut mahdollista puheena oleviin ihmisryhmiin kuuluville.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti