Halusin osoittaa, että on mahdollista tehdä hyvinkin radikaalia ja kunnianhimoista vasemmistolaista politiikkaa pitäen silti koko ajan kiinni markkinatalouden pelisäännöistä.
Tässä olen joutunut pettymään. Tuskin missään muualla kirjani sai yhtä hyvää vastaanottoa kuin taloustieteilijöiden keskuudessa. Olen kuitenkin saanut huomata, että hekään eivät tiukan paikan tullen usko markkinatalouteen lainkaan yhtä voimakkaasti kuin luulevat itse uskovansa. Annan tästä yhden esimerkin, joka vähän väliä nousee mielessäni häiritsevästi etualalle.
Taloustieteilijät paheksuvat mielellään sitä, miten yritystukia saavien yritysten edustajat päästetään näiden tukien tulevaisuutta pohtiviin pöytiin. Sen jälkeen he kiirehtivät pöyristymään siitä, että maanviljelijät päästetään sinne, missä maataloustuista päätetään. Sitten he siirtyvät markkinatalouden nimissä puhuen vaatimaan yliopistoihin lukukausimaksuja, koska on niin kauhean arveluttavaa, että ihmiset opiskelevat toisten ihmisten rahoilla.
Siitä he vaikenevat huolellisesti, että he itse ovat lähes kaikki suorittaneet ensin maisterin ja sitten tohtorin tutkinnon suomalaisessa maksuttomassa yliopistossa – näkemättä tässä mitään väärää tai tuntematta siitä minkäänlaista syyllisyyttä. Jos he lisäksi järjestävät aiheesta keskustelutilaisuuden, he eivät kutsu sinne esimerkiksi niitä saksalaisia tai brittiläisiä koulutuspoliitikkoja, jotka ajoivat lukukausimaksut läpi omassa maassaan ja myönsivät julkisesti myöhemmin sen olleen suuri virhe. (Saksassa maksut jopa poistettiin uudestaan vuonna 2014.)
Markkinatalouden asiaa ajavan poliittisen ratkaisun puhtaasti teoreettinen toteuttamiskelpoisuus herättää siis niin suurta innostusta, että jää miettimättä, onko päätös poliittisesti elinkelpoinen.
[tietokirjailija ja kääntäjä Tommi Uschanov Ylen sivuilla vuoden 2019 kesäkuussa julkaistussa kolumnissaan Marx ja meemit määrittelevät nykyvasemmiston]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti