lauantai 24. elokuuta 2019

S SDP:n ryhmäjohtaja Antti Lindtman ei ole ollut huolissaan muiden vihapuheeseen syyllistyneiden henkisten voimavarojen riittävyydestä

Olen juuri saanut tiedon että al-Taee on joutunut sairaalahoitoon ja että hän joutuisi sairauslomalle. Keijo luonnollisesti toivottaa hänelle pikaista paranemista. SDP:n ryhmäjohtaja Antti Lindtmanin mukaan kyse on henkisten voimavarojen riittävyydestä. Lienee turha spekuloida onko tämä Mossadin tekosia. Tosikoille: tämä oli vitsi. Vai oliko? No niin, takaisin asiaan.

Nimittäin, en muista Lindtmanin tai hänen poliittisen klikkinsä olleen kovin huolissaan inhimillisistä voimavaroista tai niiden riittävyydestä esimerkiksi silloin kun vihapuhepoliisi ryhtyi jahtamaan allekirjoittanutta tekaistuin premissein. Todettakoon silti että voimavarat ovat hyvät ja vitsit eivät lopu. Kaikki eivät kuitenkaan ole keijoja. Siksikin erilaisten “vihapuhejahtien” inhimillinen hinta, josta nyt on tullut myös SDP:lle sydämen asia, on syytä ottaa jatkossa paremmin huomioon. 

[vihapuhepoliisi Keijo Kaarisateen tekijä blogissaan Maailman sananvapauspäivänä 3.5. Herran vuonna 2019 julkaisemassaan merkinnässä Tiedote: Kaarisateen tekijä tukee Hussein al-Taeeta sananvapauspäivän kunniaksi]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti