Mistä feminismin tai feministisen pedagogiikan halu lokeroida ihmisiä johtuu? Yksi mahdollinen selitys on, että epämääräisen poliittisen aatteen – feminismillä ei ole yksimielistä kantaa useimpiin tasa-arvon kannalta olennaisiin kysymyksiin – tulee kompensoida epämääräisyyttään. Ihmisten lokerointi on tähän oiva strategia. Se tuottaa viholliskuvia ja voimistaa uskollisuutta. Feminismin sisällä vaalittua identiteetin tunnetta ei ole yhtä helppo yllyttää julmuuksiin kuin vaikkapa uskonnollista identiteettiä, mutta yksisilmäinen ihmisyyden ja kansalaisuuden sivuuttaminen lähes väistämättä johtaa reaalipolitiikan kannalta haitallisiin vihamielisyyksiin.
Riidoilla taas on taipumus entisestään typistää osapuolien muita identiteettejä, esimerkiksi eurooppalaisuutta, espoolaisuutta, ateistisuutta. Kaikilla hallitsemiseen pyrkivillä identiteeteillä on vaara kaventua lahkolaisuudeksi, mutta akateeminen feminismi näyttää olevan siihen erityisen altis. Monista tämänkin teoksen kirjoittajista voidaan havaita, että heidän ajatuksensa ovat toisten mielipiteitä ja heidän intohimonsa lainausta ja jäljitelmää. Kirjan queer-tutkijat esimerkiksi kierrättävät Judith Butlerin kreationismiin verrattavia ajatuksia. Osa feministisestä retoriikasta taas automaatin tavoin toistaa, että ihmiset tahtomattaan päätyvät puolustamaan patriarkaalista syrjintää – määrittelemättä kumpaakaan. (Jos patriarkaatti on sitä, että miehillä on yliedustus korkeissa viroissa ja hyväpalkkaisissa ammateissa, se ei vielä kerro syrjinnästä.)
[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon
Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 31.1.2019 julkaistussa merkinnässä Opas feministiseen propagandaan?,
jossa hän käsittelee Laukkasen, Miettisen, Elonheimon, Ojalan ja
Saresman kirjaa 'Feministisen pedagogiikan ABC – Opas ohjaajille ja
opettajille'.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti