tiistai 6. elokuuta 2019

S Sanooko Tšekkoslovakian esimerkki, että sosialismi ja demokratia eivät voi tulla keskenään toimeen?

Näyttikö Tšekkoslovakia mallin siitä, että sosialismi ja demokratia eivät voi tulla toimeen? Tuomioja on hetken hiljaa, ja toteaa sitten, että kysymys on vaikea.

Viisi vuotta myöhemmin Chilessä unelma demokraattisesta sosialismista mureni lisää. Silloin puolestaan amerikkalaiset hääräsivät vaaleissa valitun sosialistijohtaja Salvador Allenden syrjäyttämisen takana. Allende kuoli vallankaappauksessa.

– Tämä on täyttä jossittelua, mutta ehkä historia olisi kulkenut toisin, jos vuoden 1968 esimerkkiä Prahasta ei olisi ollut, Tuomioja pohtii. 

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 20.8.2018 julkaistussa Harri Palmolahden kirjoittamassa uutisartikkelissa Sinä päivänä pääministerikin itki: Tšekkoslovakian miehitys muutti politiikkaa myös Suomessa – "Ensimmäiset mielenosoitukset saatiin kasaan tunneissa".]

[Itse ihmettelen artikkelissa kerrottua ja ilmaistua sosialismista itkemistä. Sillä eikö ole selvää, että reformistinen marxilaisuus, toiselta nimeltään bernsteinilainen sosialidemokratia, on menestynyt todella hyvin? On mielestäni todella outoa, että väitetään sosialismin olevan sitä, että kaikki tai melkein kaikki yritykset ovat valtion, maakuntien tai kuntien omistuksessa ja hallinnassa. Ja vielä oudompaa olisi väittää, että demokraattisia vapauksia varsin lujalla kädellä polkenut Neuvostoliiton ja kumppanien bolševismi-kommunismi olisi jollakin lailla sosialistinen ideologia. Tai ehkä se on sosialistinen, mutta ei ainakaan marxilainen. Karl Marx saattoi olla joltakin osin kusipää, mutta ainakin mies kannatti laajoja vapauksia yhteiskuntaan.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti