lauantai 7. huhtikuuta 2018

S Viron vanha arkkivihollinen ei ollut Venäjä vaan Saksa

Viron vanha arkkivihollinen ei ollut Venäjä, vaan Saksa. Pellot ja metsät kuuluivat baltiansaksalaisille, ja kansa oli sukupolvi toisensa jälkeen heidän kartanoidensa maaorjia.

– Saksasta tuli vapahtaja toisen maailmansodan aikana jo puolitoistavuotisen neuvostomiehityksen jälkeen. Se kertoo, miten vaikea se miehitysaika oli.

Historiassa on tällaisia käänteitä, jotka vievät eri suuntiin. Aina ei saa valita itse, vaan historia valitsee ihmisten puolesta, Laidre sanoo.

– Sekin on yksi iso historian paradoksi, että se ensimmäinen hirveä maailmansota, joka vaati paljon uhreja, antoi meille vapauden. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Euroopassa oli vain neljä tasavaltaa. Neljä vuotta myöhemmin, sodan jälkeen, oli 16.

Historiassa täytyy olla myös vähän onnea.

– Virolainen saattaa ajatella, että Suomella on ollut enemmän tuuria kuin meillä, mutta ei välttämättä. Se, että olemme itsenäistyneet kaksi kertaa, on oikeasti jo erittäin hyvää tuuria. Ja toisella kerralla itsenäistyimme ilman verenvuodatusta.

[Näin oli lausuttu Anniina Walliuksen kirjoittamassa Ylen sivuilla 24.2.2018 julkaistussa uutisartikkelissa Viron suurlähettiläs: "Suomalaisten ja virolaisten nykysuhteista puuttuu syvyys".]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti