tiistai 10. huhtikuuta 2018

S Miksi feminismin käsitettä ylipäätään tarvitaan?

Varsin valaisevan kuvan nykyfeminismin tilasta antaa Annika Ojalan Vihreässä Langassa ilmestynyt kolumni ”Valkoisen feminismin myrkyllisyydestä”. Ojala ilmoittaa heti kärkeen, ettei hänen feminisminsä keskity valkoisten naisten asioihin vaan ”perustavanlaatuiseen ihmisoikeuksien puolustamiseen”, mikä panee minut kyllä ihmettelemään, mihin koko feminismin käsitettä sitten ylipäätään tarvitaan. Minkä takia ihmisoikeuksien kovan ytimen kannattamista olisi järkevää nimittää naissukupuoleen viittaavalla sanalla? Meillähän on jo esimerkiksi sellainen käsite kuin ihmisoikeusaktivisti, ja koskevat ne ihmisoikeudet kai miehiäkin (ynnä niitä ziljoonaa muuta sukupuolta). Nykyfeminismillä ei käytännössä tunnukaan enää olevan juuri tekemistä naisen aseman parantamisen kanssa: suurin osa feministien kannanotoista koskee ”antirasismia” ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, ja silloinkin, kun kantaa otetaan johonkin oikeasti naisia koskevaan, aiheena on jokin pörssiyhtiöiden hallitusten sukupuolijakauman kaltainen marginaalinen ja keksimällä keksitty ongelma.

[Olli Virtanen Sarastus-verkkolehdessä 2.3.2018 julkaistussa kirjoituksessaan Naiset jotka vihaavat naisia]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti