Hyvinvointiyhteiskunta näyttäytyykin monille vasta siinä vaiheessa kun apua todella tarvitaan. Viimeistään silloin, kun tulee vanhaksi.
Ikäluokkien välillä kulkee kuitenkin juopa. He, jotka olivat paikalla, kun hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin, tuntevat myös sen tarpeellisuuden ja ihanteet. Uudemmat suomalaiset taas ovat vieraantumassa hyvinvointiyhteiskunnan arvoista.
Niitä ovat tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen ja vastuu toisista ihmisistä; oikeus terveyteen ja kodin suojaan; kova työ, ankarat verot ja tasavertaiset lähtökohdat jokaiselle. Nämä arvot perustuvat epäitsekkyyteen ja pohjaavat historiaan, jossa yhtäkään näistä asioista ei vielä ollut. Paitsi työt ja verot.
Nykyihminen on jo kauan sitten unohtanut, minkä oikeuksien edestä taisteltiin, kun hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin. Ja kaiken unohtaneelle on helppoa tarjoilla vaikkapa kulutusyhteiskunnan arvoa: ostamista.
En voi kuvitella sumentuneempaa omatuntoa.
[Näin oli lausuttu Heli Vaarasen kirjoittamassa Ylen sivuilla 17.4.2018 julkaistussa kolumnissa Hyvinvointivaltio on epäitsekäs hanke, siksi sillä ei ole tulevaisuutta.]
[PS. Hyvinvointiyhteiskunnan puolesta "taisteleminen" ei tässä yhteydessä viittaa mitenkään Suomen sisällissotaan taikka sen osapuoliin.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti