Apartheid oli alusta lähtien afrikaanereiden oma järjestelmä, joka
luotiin turvaamaan erityisesti afrikaansia puhuvan valkoisen väestön
yhteiskunnallista asemaa. Intialaiset ja muut aasialaiset populaatiot
eivät nauttineet samoja kansalaisoikeuksia kuin maan valkoinen väestö,
mutta mustista poiketen he pääosin alistuivat järjestelmän sanelemiin
raameihin ja keskittyivät suojelemaan taloudellista hyvinvointiaan.
Vapaustaistelun keskiössä toiminut musta väestö ei myöskään ollut
koskaan niin yhtenäinen, jotta sitä oltaisiin voitu käsitellä
yhtenäisenä kansakuntana, sillä monissa tapauksissa mustat heimot
kamppailivat verisemmin toisiaan kuin valkoista sortohallintoa vastaan.
Tämä sama etninen hajaannus, joka lopulta aiheutti apartheidin
kaatumisen, tulee väistämättä heikentämään myös kaikkien seuraavien
hallitusten toimivuutta riippumatta siitä, mikä etninen ryhmä pääsee
seuraavaksi nousemaan vallankahvaan. Toisistaan poikkeavien ihmisryhmien
kohtalot on siten sidottu niin kauan toisiinsa, kun vallassa oleva
hallinto kykenee ylläpitämään koko maata valtansa alla. Maan kasvavista
levottomuuksista päätellen tämäkin tilanne voi muuttua radikaalisti
seuraavien vuosikymmenten aikana.
Etelä-Afrikka on kauhistuttava esimerkki maasta, joka on syntynyt
etnisten konfliktien ansiosta, ja jonka sisällä toteutettua politiikkaa
on aina johdettu etnisten jännitteiden näkökulmasta. Monimuotoisuus on
omalta osaltaan varmistanut sen, etteivät maassa asuvat ihmiset tule
näkemään rauhaa niin kauan, kun toisistaan poikkeavat väestöryhmät
pakotetaan toimimaan saman hallinnon alaisuudessa.
[liberaali Tuukka Kuru historiaa ja segregaatiota ja rotu- ja
ryhmäidentiteettejä käsittelevän kolmiosaisen kirjoitussarjansa Sulatusuunin epävarma tulevaisuus 1.8.2017 julkaisemassaan kolmannessa osassa], jossa hän käsittelee Etelä-Afrikan vaikeaa historiaa ja nykytilannetta]
[Kahdessa aikaisemmassa osassa Kuru oli käsitellyt Yhdysvaltoja. Ne pääset lukemaan täältä ja täältä.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti