perjantai 6. huhtikuuta 2018

S Mitä hyötyä islamilaisista terrori-iskuista osat 60, 61, 62, 63, 64 ja 65

60. Havaitaan, että kaikki uskonnot ovat samanlaisia, sillä myös evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen meni terroristien puolelle väittämällä, että tekijä on ”yksi meistä”.

61. Oivalletaan, että arkkipiispa on yksi heistä mutta ei meistä.

62. Opitaan, että viha johtuu siitä, että vihollinen on keskellämme, vaikka se ei olekaan meissä.

63. Käsittäessään olevansa itse osa islamin riivausta arkkipiispakin ymmärtää, ettei pääse irti Perkeleestä, mikä puolestaan tekee manausyritykset yhtä turhiksi kuin terroristien rukoukset.

64. Voin osoittaa olevani pätevämpi kuin arkkipiispa, sillä hänen sijassaan olisin saarnannut kansalle, ettei minkään uskonnon tai eettisen järjestelmän nimissä pidä surmata viattomia ihmisiä, niin kuin homojen lynkkaajat tekevät.

65. Arkkipiispakin oppii ekumeniaa ja ymmärtää, etteivät sharia-murhaajat saisi laittaa kenellekään narua kaulaan. 

[filosofi Jukka Hankamäki 23.8.2017 julkaisemassaan 78 kohtaa sisältävässä blogimerkinnässä Mitä iloa iskuista? – Terrorismi ja ”positive thinking”]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti