perjantai 23. syyskuuta 2016

Saksan suojelupoliisi on valvonut jopa t-paitojen numerosarjoja {L}

Yleisradiollamme tuli eilen voimaan uusi ilme. Siinä on minun kannaltani se huono puoli, että kännykälläni Ylen uutissivut toimivat hiukan tahmeasti aikaisempaan verrattuna. Hyvää uudistuksessa on ainakin se, että Ylen uutisartikkeleiden ylipitkät URL:t eli internetosoitteet ovat nyt historiaa. Ne hankaloittivat aikoinaan kovasti tekstinkäsittelyä, kun halusin blogeihini joskus sisällyttää linkkejä Ylen uutisartikkeleihin.

Samoin on historiaa Ylen neljän vuoden takainen uutisartikkeli "Poliisi laskee kiellettyjä numerosarjoja - pannassa 18, 74 ja 88", jossa kerrottiin Saksan suojelupoliisin valvovan jopa t-paitojen numerosarjoja.

Toivottavasti Yle saa mahdollisimman pian muunnettua kaikki aikaisemmin julkaisemansa uutisartikkelit uuteen formaattiin, ettei kenenkään tarvitse pelätä, että kyseessä on itsesensuuri.

Vanha netsi Jari Leino oli ystävällisesti huomauttanut interwebissä, että kyseinen artikkeli on kadonnut. Niin, hän on oikeassa, sillä en löydä sitä Ylen omalla haullakaan.

Mutta, oi, siis, katso, ko. uutisartikkeli internetarkisto WaybackMachinen kautta:

Poliisi laskee kiellettyjä numerosarjoja - pannassa 18, 74 ja 88

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti