torstai 22. syyskuuta 2016

Ei ole absoluuttisen pettynyt Perussuomalaisten toimintaan {S}

Toisin kuin monet muut puoluetta äänestäneet, en ole absoluuttisen pettynyt perussuomalaisten toimintaan. Maahanmuuttolainsäädäntöön on tehty ja ollaan tekemässä tiukennuksia, jotka ilman puolueen mukanaoloa hallituksessa olisivat kenties jääneet kokonaan toteutumatta tai olisivat toteutuneet lievemmässä muodossa. Äskettäin hallitus päätti siirtymisestä maksuperusteiseen arvonlisäveroon, mikä helpottaa olennaisesti pienyrittäjän asemaa tulevaisuudessa. Vaikka nämä asiat eivät tietenkään riitä kuin korkeintaan hyväksi aluksi, on silti epäoikeudenmukaista sanoa, ettei puolue olisi saanut mitään aikaan. Näin väittävät unohtavat, että lainsäädäntökoneisto on räätälöity sellaiseksi ettei se salli radikaaleja muutoksia. 

[Näin oli lausunut kauhistuttava Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä 21.8.2016 julkaistussa kirjoituksessaan Perussuomalaiset ja Machiavelli.]

[Kuten kirjoituksen otsikosta voisi päätelläkin, niin kirjoituksessa käsitellään myöskin Niccolò Machiavellia (1469-1527), joka oli esi-italianyhdistäjä, valtiofilosofi ja realisti, jota kuulemma nyky-Italiassa arvostetaan.]


[PS Voit myös halutessasi käydä lukemassa blogistani arvosteluni Machiavellin kuulusta teoksesta 'Ruhtinas', joka on pohjana käsitteelle "machiavellismi".]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti