Jokainen yksilö voi olla potentiaalinen valehtelija, jos juksaamisella voi saavuttaa jotain etua tai välttyä joltain ikäväksi koetulta asialta. Ei ole mitenkään yllättävää, että täällä notkuu ikänsä ja taustansa juksanneita lapsukaisiksi tekeytyneitä aikuisia, mutta tilanne on moraalisesti arvelluttava. Vielä vuosi sitten lapsukaisten ikää epäilevät leimattiin pahoiksi fascisteiksi, jotka vastustavat maahanmuuttajia ja irtisanoutuvat kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta.
(Tässäkin asiassa kriitikot olivat oikeassa) ja kelkka kääntyi marraskuun 24. päivä 2015, kun demareiden ja islamistisen ympäristötuhopuolueen muodostama feministihallitus päätti pistää rajat kiinni. Nyt monet sinisilmäisesti lapsukaisten satuilua uskoneet, jotka väittivät lapsukaisten iän kyseenalaistamisen olevan osa muukalaisvihamielistä maailmankuvaa, sanovat, että on valehtelu kuuluu asiaan ja he itse toimisivat samalla tavalla vastaavassa tilanteessa.
Yksittäisen lapsukaisen juksaus ei ole tässä se kamalin asia, vaan se, viranomaiset, toimittelijat ja poliitikot ovat vaieten katsoneet tätä sirkusta läpi sormiensa vuodesta 2006 lähtien, jolloin aivan yksin saapuneiden pakolaislapsukaisten määrä alkoi rajusti kasvamaan.
[Näin oli lausunut Göteborgs-Postenin pääkirjoitustoimittaja Alice Teodorescu Rähmispossun mukaan.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti