tiistai 27. syyskuuta 2016

Homojen on syytä välttää paranoiaa ainakin länsimaissa {S}

Homojenkin on syytä välttää paranoiaa ainakin länsimaissa. Yleinen reaktio Orlandon joukkomurhaan osoittaa, miten pitkälle Stonewallin päivistä on kuljettu. Teko tuomittiin sekä Yhdysvaltain yhteiskunnassa että ympäri maailman. Jopa monet republikaanit ja uskonnolliset konservatiivit saivat sanottua homo-sanan joukkomurhan yhteydessä – eivät kaikki, mutta hyvin monet. Vain muutamien pienien protestanttisten vihakirkkojen edustajat poikkesivat linjasta Yhdysvalloissa. Sympatia uhreja, näiden omaisia ja seksuaalivähemmistöjen yhteisöjä kohtaan on ollut laajaa ja yhdistävää. Näin ei olisi ollut asian laita 30 tai edes 20 vuotta sitten. Homofobia on selvästi vetäytymässä ja menettämässä otettaan länsimaista. Homofobiselle väkivallalle ei löydy läntiseltä poliittiselta kentältä vakavasti otettavia puolustajia. Läntisen maailman johtavat valtiot – Yhdysvallat, Britannia (pl. Pohjois-Irlanti, valtion tunnetusti mulkuin osa), Ranska, Kanada – ovat tehneet homoseksuaaleista yhdenvertaisia lakiensa edessä, samoin suuri osa Latinalaista Amerikkaa ja pienempää Länsi-Eurooppaa. Saksa, Italia ja Australia ovat tulossa, eikä ole syytä synkistelyyn.

[Näin oli lausuttu 21.6.2016 Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä Orlando furioso.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti