lauantai 30. marraskuuta 2024

S Molotovin-Ribbentropin sopimuksen salainen lisäpöytäkirja

Petosta oli palopuheissa myös poliittisen spektrin toisella laidalla. Saksan ja Neuvostoliiton tekemä Molotov-Ribbentrop sopimus ei ollut vielä muiden tiedossa, mutta sen seuraukset olivat kaikkien nähtävissä. Puola oli selkeästi jaettu kahtia Aatun ja Stalinin yhteisymmärryksessä. Baltian maat miehitettiin Puna-armeijalla ilman Saksan vastalauseita. Saksa veti virkailijoidaan pois Suomesta juuri ennen talvisotaa, kun Stalin aloitti kiristystoimet aluevaatimuksillaan. Suomalaiset tiesivät, että Saksa oli jollakin tapaa sopinut jättävänsä Suomen Neuvostoliiton tarjottimelle. Tämä petos oli karvasta nieltävää Isänmaalliselle kansanliikkeelle, joka kovimpana antikommunistisena voimana (Suur-Suomi haaveidensa ohella) oli puhunut Saksan auttavan tällaisissa teoissa. Mutta eipäs auttanut. 

[Näin oli lausuttu Juha Leinivaaran Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa 27.11.2023 julkaistussa merkinnässä Talvisodan henki.]

[Tänään on kätevästi Neuvostoliiton aloittaman Talvisodan (30.11.1939-13.3.1940) alkamisen vuosipäivä.]

[PS. Minusta kuitenkaan kommunistit ja hitleriläiset kansallissosialistit eli natsit eivät ole eri puolilla poliittista spektriä. Kumpikin leiri on mielestäni äärivasemmistoa. Ne ovat kaksosia toisilleen.]

4 kommenttia:

  1. Kolpakkostrategit ovat spekuloineet mitä olisi tapahtunut, jos Mäntsälän kapina olisi onnistunut ja Suomesta olisi tehty fascistinen valtio.

    Ensimmäinen ajatus on, että silloin ei olisi ollut yhtenäistä kansaa puolustautumaan Talvisodassa.
    Vastanäkemys on, että eikö se fascistinen Suomi olisi liittoutunut välittömästi ensin Mussolinin Italian kanssa muodostaen Rooman - Helsingin akselin ja vähän myöhemmin sitten Hitlerin Saksan kanssa, jolloin olisi muodostunut Berliinin - Rooman - Helsingin triangeli?

    Ei Talvisotaa, vaan Suomi olisi ollut mukana Baltian jaossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta sitten olisi menetetty juutalainen väestö ja "väärinajattelijat" ja myöskin jouduttu sodan lopussa ja jälkiselvittelyissä todella isoon kuseen.

      Poista
    2. Mutta sotahan olisi voitu voittaa katkaisemalla Muurmannin rata ja valtaamalla Arkangelin satama sekä Leningrad.

      Poista
    3. Periaatteessa kyllä. Mutta Yhdysvalloilla olisi silti ollut edelleen käsittämättömän suurikokoiset taloudelliset ja sotilaalliset resurssit, joilla mällätä sotaa ja muutakin.

      Ja jos olisimme sodan todella voittaneet Neuvostoliittoa vastaan, niin meistä olisi tullut Saksan alusmaa.

      Poista