Yleisellä tasolla britit sitoutuivat niin sanottuihin oikeutetun sodan periaatteisiin: sota on oikeutettu vain, jos sitä käydään oikeudenmukaisesta syystä ja viimeisenä keinona sekä siten että sotatoimia ei kohdisteta siviileihin eikä sodassa sovelleta suhteettomia voimakeinoja. Vaikka periaatteet ovat hyvät, yksikään ihmiskulttuuri ei ole koskaan kyennyt soveltamaan niitä täydellisesti.
Biggar arvioi kuusi pahimpana pidettyä brittien käymää siirtomaasotaa ja arvioi niitä oikeutetun sodan näkökulmasta. Ensimmäistä oopiumisotaa Biggar pitää täysin oikeuttamattomana, mutta toista buurisotaa ja Beninin sotaa oikeutettuina. Kolmessa tapauksessa britit syyllistyivät suhteettomaan voimankäyttöön (Intian kapina, Amritsar ja Kenian kansannousu). Ensimmäisessä buurisodassa britit syyllistyivät ilmeiseen piittaamattomuuteen, mikä johti tarpeettomiin kuolemiin. Puhtaita papereita britit siis eivät Biggarilta saa, mutta samalla hän muistuttaa, että kaikki nämä kaikki tapaukset synnyttivät vastareaktion ja pyrkimyksiä toimia epäoikeudenmukaisuuksia vastaan. Näin olleen väärinkäytökset eivät olleet rakenteellisia, vaan pikemminkin traagisia. Lisäksi väkivaltaisimmillaan britti-imperiumi oli suhteessa Saksaan ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Vuosina 1940-41 britti-imperiumi oli Kreikan lisäksi ainut maa, joka taisteli natseja vastaan. Brittiarmeijassa taisteli myös paljon afrikkalaisia, joita ainakin osin motivoi Hitlerin avoimen rasistinen luonnehdinta maanosan asukkaista: ”on rikollista hulluutta opettaa olentoa, joka on vain puoli-apina.” Armeijaan värvääminen ei tosin sujunut siihen tapaan, jota nykyään pidettäisiin hyväksyttävänä. Heimopäälliköt monissa tapauksessa suvereenisti päättivät ketkä sotaan lähetettiin. Joitakin vuosina sitten Iso-Britanniassa heräsi pahennus koskien afrikkalaisten sankarihautojen vähyyttä, minkä tulkittiin syrjivän siirtomaiden sankarivainajia. Yksi syy tähän oli kuitenkin paikallisten tapojen seuraaminen; kaikissa kulttuureissa ei tunneta länsimaista tapaa haudata ja pystyttää muistomerkkejä.
[Näin oli lausuttu Areiopagi-verkkolehdessä 24.1.2024 julkaistussa Olli-Pekka Vainion kirjoittamassa artikkelissa Kolonialismin monet kasvot, jossa käsitellään Oxfordin yliopiston moraali- ja pastoraaliteologian professorin Nigel Biggarin suurteosta Colonialism: A Moral Reckoning.]
Tiedä noista. Hirvittää ja kauhistuttaa ongelmien yms. ratkaisu sodalla.
VastaaPoistaVenäläiset ovat diktatuurin alistettuja, kun hyväksyvät Putinin SODAN suunnilleen omia vastaan.
Käsittämätöntä, miten kansa hyväksyy tämän!
Elleivät britit olisi tuoneet sivistystä Afrikkaan, siellä neekerit hyppisivät edelleen savimajojen ympärillä bongorumpujen tahdissa ja kaikki massiiviset luonnonvarat makaisivat maaperässä hyödyttämättä ketään tai mitään.
VastaaPoistaMinusta on hienoa, että on ainakin periaatteessa kehitetty sellainen asia kuin sodan säännöt. Nykyään sota ei tämän vuoksi enää välttämättä ole yhtä raakaa kuin oli ollut ennen wanhaan.
VastaaPoistaLänsimaissa lukutaito on ollut yleistä korkeintaan sadan vuoden ajan.
Mutta vuosisatojen aikana länsimaissa oli onnistuttu istuttamaan kulttuuriseen maaperäämme instituutioita, joiden ansiosta länsimaat ovat nyt sitä, mitä nykyään ovat. Näitä on joissain tapauksissa tietysti mahdollista myös istuttaa muuallekin.
Länsimainen käsitys ihmisoikeuksista on ainakin universaali, jos sellaiseen haluaa uskoa. Tai ainakin se on melko lailla uskonnollisista auktoriteeteista riippumaton.
Sodan sääntöjen rikkomisessa on edelleen ratkaisematta se ikuisuuskysymys mitä tehdä, kun alainen sanoo:
VastaaPoista"Minä tottelin vain käskyä" ja esimies puolustautuu:
"En minä voi olla vastuussa kaikista alaisteni omavaltaisuuksista".
Osaratkaisu oli evätä vetoaminen käskyn tottelemiseen paitsi jos totttelemattomus olisi johtanut alaisen oman hengen välitömään vaarantumiseen.
Mutta tästähän seuraa vain, että puolustus kuuluu:
"Minä tottelin käskyä, koska muuten minutkin olisi ammuttu".
Sitten joudutaan selvittelemään oliko näin oikeasti.
Näin kyllä.
Poista