— Noin toisen vuosituhannen puolivälissä ennen Kristusta ensimmäiset länsiuralin puhujat saapuivat Karjalan alueelle ja sieltä Suomeen, Junttila kertoo.
Näiden tulijoiden kielestä kehittyivät saamelaiskielet.
[Näin oli lausuttu Helsingin yliopiston julkaiseman Yliopisto-lehden sivuilla 21.10.2022 julkaistussa Topias Haikalan kirjoittamassa artikkelissa Ennen suomea ja saamea Suomen alueella puhuttiin lukuisia kadonneita kieliä — kielitieteilijät ovat löytäneet niistä jäänteitä.]
[Riippuu vähän tietysti, että mistä Karjalasta puhutaan, mutta voidaan sanoa tietyllä tavalla Karjalankin kuuluvan Suomeen. Suomea joka tapauksessa on Karjaloitten alueella pitkään jo puhuttu, ja ilmeisesti juuri sitä ennen mm. saamea.]
Asiayhteydestä voisi olettaa, että Karjalalla tarkoitetaan tässä lännessä Pohjanlahteen ja idässä Laatokkaan, Äänisen ja Vienanmereen rajoittuvan alueen itäosaa.
VastaaPoistaSuomen kielen esimuoto oli ensin saapunut Lounais-Suomeen, mutta se saapui myöhemmin myös Karjalan kautta, ja aluksi tämä noillekin alueille ennen pitkää levinnyt kielimuoto muistutti kyllä sen aikaista suomea. Historiallinen kehitys on kyllä muuttanut asiaa jonkin verran.
Poista