maanantai 28. lokakuuta 2019

S Oikeuslaitoksessa kenties kaksinaismoralismia

Peltokangas kummastelee, miten puolta miljoonaa suomalaista saa haukkua mielin rasisteiksi, jos sanoja ja sanojan aatemaailma on ”oikea”, mutta sanaa vieraslaji ei saa käyttää retorisesti edes perustuslain suojaaman kansanedustajan lausumana eduskunnan täysistuntosalissa.

– Jos ja kun kollegani Mäenpään tapaus tulee Helsingin poliisin tutkinnanjohtajan, vihreiden entisen jäsenen ja kuntavaaliehdokkaana olleen Pekka Hätösen toimesta eduskunnan käsiteltäväksi, on lopputulos päivänselvä ja ainoa totuus tästä perusteettomasta tutkinnasta ja kansanedustajan perustuslaillisen oikeuden estämisestä on poliisin jo valmiiksi rajallisten resurssien käyttäminen ja veronmaksajien rahojen tuhlaaminen punavihreän ajatusmaailman hyväksi. 

[Näin oli lausuttu Suomen uutiset -lehdessä 19.8.2019 julkaistussa uutisartikkelissa Peltokangas: Politiikka vahvasti mukana poliisin toiminnassa?.]

8 kommenttia:

  1. Onneksi vaan puoli miljoonaa suomalasita sanoo kannattavansa Perussuomalaisia, loput muita puolueita, mikä on sika kiva juttu. Äänioikeutettuja oli eduskuntavaaleissa 2019 yhteensä 4 255 462, täytyykin oikein ihmitellä mietn Perussuomalaiset saa noinkin vähällä kannatuksella niinkin paljon näkyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä Vihreidenkään kannattajien määrä päätä huimaa. Mutta Vihreillä on tämä mediaväen kannatus, joten he saavat runsaasti myönteistä julkisuutta sitä kautta, ja Perussuomalaiset yhtä runsaasti kielteistä julkisuutta. Vihreän langan lakkauttaminen ei siksi juurikaan haittaa Vihreiden kannatuksenmuodostusta.

      Poista
  2. Miksi julkisuus on mielestäsi kielteistä Perussuomalaisille, eikös kaikki kannatusta nostattava ole myönteistä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ajattele asiaa siltä kannalta, miten Perussuomalaisten kannattajien hallussa oleva valtamedia suhtautuisi Vihreisiin.

      Poista
  3. Itse asiassa, monet valtamediat ovat kokoomusvaikuttajien hallussa omistuksellisesti tai RKP, mutta Suomessa toimittajilla on melko vapaat kädet kirjoittaa. Onko niin, että Persut haluaa pitää myyttiä yllä siitä, että he ovat parjattu kansanosa, parjatun kansan puolella ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He varmaankin ovat parjattu kansanosa sekä parjatun kansan puolella. Toimittajilla on loistavat mahdollisuudet parjata haluamiaan ihmisiä. Kunhan eivät tarpeeksi isokenkäisten päälle hyökkää, niin riista on vapaata.

      Poista
  4. Mites, kun itse pidän Halla-Ahoa kaikkea muuta kuin köyhän puolella olevana, kovin lyö työntä ja pitää sosiaalietuuksia turhana etuoikeutena.

    VastaaPoista