Kritiikin yöpuolelta voi nostaa esiin analyysini humanistista. Kuka tai mikä on tämä parjaamani ihmistyyppi ja onko häntä edes olemassa? Esseideni päähenkilö on leveällä pensselillä maalattu ja luonteenpiirteiltään kärjistetty, mutta mielestäni hänen olemassaoloaan ei käy kiistäminen. Keskuudessamme elää pieni mutta erittäin näkyvä ja vaikutusvaltainen joukko henkilöitä, joihin olen kirjoituksissani lyönyt humanistin leiman. Yleensä heitä haukutaan maailmanparantajiksi, idealisteiksi, virallisesti hyviksi ihmisiksi, viherpiipertäjiksi ja äärikonformisteiksi. Olen käyttänyt humanistia kattoterminä kaikille näille pilkkanimille. Oikeudenkäyntien välttämiseksi ja syyllisten suojelemiseksi olen maininnut nimeltä vain harvan ja aina sellaisissa yhteyksissä, joista voin tarvittaessa saivarrella itseni ulos. Hyvin harvan yksilön voi sanoa vaalivan itsessään kaikkia humanismin paheita (millainen hirviö meillä olisikaan vastassamme!), mutta häpeä, syyllisyys, aisankannattajuus ja autoritaarinen persoonallisuus yhdistävät kaikkia humanisteja. Salaseuralaisten tavoin he ovat levittäytyneet kaikkialle mediaan, yliopistomaailmaan ja politiikkaan, mutta kyse ei tietenkään ole hyväveliverkostoa suuremmasta tietoisesta salaliitosta. Ja he kyllä tunnistavat itsensä kuvauksestani.
[Tenho Kiiskinen Sarastus-verkkolehdessä 10.6.2019 julkaistussa johdantoluvussa miehen esseekokoelmaan 'Humanismin paheet']
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti