maanantai 28. lokakuuta 2019

S Pekka Haavisto haluaa Suomeen ne ihmiset, jotka haluavat tappaa hänet, kova jätkä on

Pekka Haavisto on kyllä kova jätkä. Tietää tasan tarkkaan, että ISIS pistäisi hänet, Antonion ja muut homoseksuaalit palasiksi silmääkään räpäyttämättä. Silti hän tekee joka päivä duunia saadakseen nuo kaverit Suomeen. Ei voi kuin ihailla tuollaista rohkeutta ja itsesuojeluvaiston puutetta. Never stop the madness!

On totta, että Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus palata Suomeen. Mikään ei kuitenkaan sano, että valtion pitäisi laittaa tikkuakaan ristiin saadakseen ulkomaille lähteneet ja terroristijärjestöön liittyneet kansalaiset Suomeen. ISIS-Sannat ja muut islamistit voidaan jättää pokkana leireille ilman, että mitään lakia rikotaan. Ja näin pitäisikin tehdä.

Lisäksi Suomeen tulee säätää laki, joka mahdollistaa kansalaisuuden poistamisen ISISiin liittyneeltä. Tanska juuri sääti tällaisen lain, eikä ole mitään syytä, miksi Suomi ei voisi seurata perässä. Tietenkään kaikilta ei kansalaisuutta voida poistaa, jos heillä ei esimerkiksi ole mitään muuta kansalaisuutta, mutta monilta varmasti voidaan. Kun heidän kansalaisuutensa poistetaan, poistuu heiltä myös oikeus tulla Suomeen.

Mikäli joku ISIS-sannoista sattuu pääsemään Suomeen asti, tulee hänet tietysti pidättää välittömästi ja pistää syytteeseen. Jos hänellä on lapsia, tulee nuo lapset ottaa häneltä heti pysyvästi huoskaan. On selvää, että nainen, joka vie kakaroita terroristijärjestön alueelle, ei ole sopiva vanhemmaksi.

Tässä asiassa ei pitäisi olla mitään monimutkaista.

[Jiri Keronen Facebookissa 27.10.2019. Ulostuloon liittyy Uuden Suomen uutisartikkeli Pekka Haavisto ”Isis-naisten” tilanteesta Ykkösaamussa: ”Voin vakuuttaa, että joka päivä tässä tehdään töitä”.]

4 kommenttia:

  1. Entä ne ISIS-Sannat, jotka on nuorina lapsina viety isän ja äidin pakottamina ISIS alueelle, joutuneet pakosta naimisiin ja nyt heillä on lapsia ja mahdollisesti eivät ole muuta rikosta tehneet kuin oleskelleet pakosta ISIS leirillä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi päästä haastattelemaan heitä.

      Poista
  2. valitettavan hidasta toimintaa, kun ajatellaan missä oloissa leirillä ollaan. Voisi sittenkin jokin kansainvälinen tutkinta paikanpäällä ja Kurdialueella pidettävä oikeustuomioistuin järjestely olla paikallaan, siis tuomarit, sekä Euroopasta, että kurdituomareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Kannattaisi järjestää, tai olla jo järjestänyt, kunnon oikeusistuin asiaa varten. Valitettavasti nyt Turkin lisäksi Venäjä ja Syyrian hallituskin ovat huseeraamassa Syyrian kurdialueella, joten vaikea siellä saada enää mitään järkevää aikaan.

      Poista