Minäpä valaisen kuitenkin asiaa laajemmin. Valtiolla on lähinnä kolme
keinoa hoitaa taloutta: (1) verottaminen, (2) velan ottaminen ja (3)
julkisten menojen leikkaaminen.
Keino 1 on käytetty, sillä verotus on tapissaan, ja veroasteen
nostaminen leikkaisi ostovoimaa, taannuttaisi taloutta ja johtaisi
siihen, että ihmiset lakkaisivat hankkimasta verotettavaa tuloa.
Tuloksena verojen kiristämisestä olisi, että viivan alle jäisi entistä
vähemmän. Näytön tästä antoi jo entisen valtiovarainministerin Jutta
Urpilaisen viisaus. Kataisen hallitus korotti demarien vaatimuksesta
autoveroa vuonna 2013, jolloin kauppa kangistui ja autoveron tuotto valtiolle aleni.
Keino 2 on sekin käytetty. Valtion velka kasvaa ensi vuoden budjetissa
109 miljardiin. Velan paisuttamisen mahdollistaa nykyoloissa vain yksi
asia: valliriutan alle vajonnut korkotaso. Kun korot nousevat, Suomi on
Espanjan, Italian, Portugalin ja Kreikan tapaan kurimuksessa, josta ei
voi nousta itseään hiuksista kiskoen. Velan hoitomenot vaativat
lisävelan ottoa ja velkapääoman kasvattamista. Ja kaikki tämä
tilanteessa, jossa eläkepommi laukeaa maksettavaksi.
Keino 3 on myös finaalissa. Julkisten menojen leikkaaminen on johtanut
siihen, että leikattava on loppunut leikatessa. Leikkausvaraa on yhtä
vähän kuin jakovaraakin, eli ei yhtään. Julkisella taloudella on kuluja,
kuten sairaanhoitomenot, eläkkeet, sosiaalietuudet ja koulutus sekä
muut välttämättömiksi arvioidut menot, joiden laiminlyöminen johtaisi
siihen, että kansa löytyisi kaduilta. Sitä paitsi julkisen talouden
säästötoimet taannuttavat taloutta, kun taas investoinnit
sosiaaliturvaan toimivat yleensä elvytysruiskeena päätyessään useimmiten
kotimaiseen kulutukseen.
[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 9.10.2019 julkaisemassaan merkinnässä Vihervasemmisto – sitä vie mitä lupaa]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti