keskiviikko 24. toukokuuta 2017

{S} Pimpsakkeita

Tässä maassa ei ole yhtään miestä, jota ei olisi koskaan lyöty. Sellaisia naisia sen sijaan on paljon. Niinpä naisten näkökulma väkivaltaan (siis siihen todelliseen, joka repii lihaa, murtaa luita, rampauttaa ja tappaa eikä aiheuta vain henkistä pipiä) on pakostakin erilainen kuin miehillä.

Opettajakunnan naisistuessa on ammattikunnassa edustettuna siis yhä enemmän pimpsakkeita, joiden ymmärrys ihmiselämän rumimmista realiteeteista on aavistuksen verran vajavainen. Pelkäänpä pahoin, etä moni heistä nielee tämän opetushallituksen uusimman, eli Prinkkalan monisteen aivan sellaisenaan.

1970- ja 1980-luvuilla käymässäni pohjoissuomalaisessa peruskoulussa oli paljon kaikenlaista keljua, mutta kommunismin ilosanoman levitys rajoittui vain pakolliseen minimiin. Ehkei sitä katsottu tarvittavan pikkukunnassa, jossa oli vain kepulaisia ja kommunisteja, joiden alalajista en osaa varmasti sanoa.

Saarinen oli joka tapauksessa mies paikallaan, vaikka en aivan varma olekaan miten hän olisi valinnut, jos eteen olisi lyöty pakko: Suomi vai kommunismi? Voisin kyllä taipua Suomen kannalle, samasta syystä kuin itsekin käytän vuoden 1918 sodastamme nimeä vapaussota: kyllähän ne Punakaartiin vapaaehtoisesti liittyneet, kuten äitini isänisä, lähtivät taisteluun sen puolesta minkä uskoivat koituvan vapaudekseen. Heidän voittoaan seurannut todellisuus olisikin sitten iskenyt kasvoille sitäkin raaemmin. Niinpä vapaussota ei mielestäni ole mitenkään oikeistolaisesti varautunut termi, vaan aivan yhtä hyvin kummankin osapuolen käytettävissä, samoin perustein.

Palaten itse bloggauksen aiheeseen, johon Perussuomalaiset eivät ole reagoineet: miksi olisivat? Puoluehan on ollut ja on vielä jonkin aikaa Soinin henkilökohtainen vaaliorganisaatio, eikä luolansa viileyteen vetäytymään lähtöä valmistelevan Timosauruksen intresseihin kuulu millään tavalla minkäänlainen kannanotto päivänpolttaviin kysymyksiin. Varsinkaan sellaisiin, joiden hän tietää olevan jommankumman seuraajansa agendalla kärkipäässä tai ainakin lähellä sitä.

[nimimerkki "Qroquius Kad" 12.5.2017 Yrjöperskeles-blogin merkinnän Epäilyksen piru ja sävelletty islam lukijakommenteissa]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti