lauantai 27. toukokuuta 2017

{S} EU on näköjään saamassa järkeä ulkopolitiikkaansa

Aamun lehti kertoi, että EU olisi uusimassa Afrikan-politiikkaansa. Kaiken kaikkiaan Unioni pyrkii uutisen mukaan järjestämään muhkeat 88 miljardia euroa afrikkalaisten avuksi. Vertailuksi todettakoon, että Suomen valtion budjetti on noin 55,5 miljardia euroa.

Mikäli lehden otsikkoon on uskomista, EU:n uuden politiikan tavoitteena on afrikkalaisten lisääntymisen väheneminen, sikäläisten ihmisten vaurastuttaminen ja heidän kotimaissaan pitäminen. Minusta tämä kuulostaa kerrassaan erinomaiselta.

[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 16.5.2017 julkaistussa merkinnässä EU:n Afrikanpolitiikka uusille urille - kehitysapurälssi kauhistui.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti