Eugeniikan historia on tunnetusti hirvittävä. Varhaisten kannattajiensa hyvistä tarkoitusperistä huolimatta eugeniikka on ansainnut jälkipolvien kritiikin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oikeus määräsi 60 000 eugeenisten syiden perusteella tapahtuvaa sterilisointia. Philip Reillyn (1991) mukaan kaikki eugeenista sterilisaatiota vuosina 1899–1912 käsitelleet lääketieteelliset artikkelit puolsivat käytäntöä. Natsi-Saksassa aate vietiin pisimmälle: lähes 400 000 ihmistä (arviot vaihtelevat jonkin verran) steriloitiin oletettujen perinnöllisten tautien vuoksi (Proctor 1988). Saksassa eugeniikka myös sekoittui rasistisiin rotuoppeihin. Eugeniikan sijasta siellä puhuttiin lähinnä rotuhygieniasta.
On ilmeistä, että eugeniikan isä, sir Francis Galton (1822–1911) olisi kauhistunut 1900-luvun alkupuolen eugeenisista käytännöistä (Gillham 2001). Eugeniikassaan Galton olisi suosinut lahjakkaimpien keskinäistä pariutumista ja lasten saamista nuorempana, ei murhia ja pakkosterilisointeja. Yhtä ilmeistä on, että E. O. Wilson ei olisi kelpuuttanut teokselleen nimeä sosiobiologia, jos se olisi Tammisen esittämällä tavalla sodan jälkeen tahriutunut eugeniikalla.
[tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo Ihmisluontoa etsimässä -blogissaan 25.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Suomalainen sosiologia, eugeniikka ja sosiobiologia, jossa hän käsittelee sitä, että kannattiko suomalaisen sosiologian isä Edvard Westermarck (1862–1939) eugeniikkaa]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti