Puhtaasti esteettisten tarkoitusperien lisäksi kirjoittamistani on aina motivoinut havaitun tai koetun vääryyden tunne, halu korjata jokin maailmassa piilevä virhe tai ainakin havahduttaa muut huomaamaan se. En juuri ole kiinnostunut kirjallisuudesta, jossa tällainen motivaatio ei lainkaan ilmene. Musiikki ja kuvataide voivat olla melko riippumattomia yhteiskunnallisista kytköksistä, mutta kirjallisuudessa pyrkimys irtaantua niistä johtaa usein keinotekoisuuteen. Olen toki tietoinen niistä ongelmista, joita taiteellisten ja yhteiskunnallisten pyrintöjen yhteensovittamiseen liittyy, mutten pidä niitä ratkaisemattomina.
Kirjallisuuden poliittisuus pitäisi ymmärtää sanan laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Kirjailijalla ei ole velvollisuutta tunnustaa mitään määriteltyä ideologiaa tai esittää ratkaisuja kuvaamiinsa ongelmiin – usein näin toimimisesta on hänen tuotannolleen pikemminkin haittaa. Olennaista on, että hän sisällyttää luomuksiinsa itsensä yhteiskunnallisena olentona muiden ulottuvuuksiensa ohella. Itse olen taideteoksista tai yksityiselämästäni kirjoittaessani yrittänyt tuoda esiin myös niiden yhtymäkohdat yhteiskunnan ja sivilisaation yleiseen tilaan – ja vastavuoroisesti sisällyttänyt propagandistisimpiinkin teksteihini jotakin konkreettista, kuvailevaa ja henkilökohtaista.
[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen Marginalia-blogissaan 23.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Kirjallisuudesta ja politiikasta]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti