POLITISOITUNEEN ELOKUVAKRITIIKIN ON AIKA alkaa tarkastella elokuvataiteen fetissejä uusin silmin. Palkintona pääsemme syvälle alitajuntaan. Tiedostava feminismi ja moderni cityihminenhän nimittäin pelkää eniten sitä hetkeä, jona menettää turvallisen tilansa keskellä betonia. Elokuvissa heille tarjotaankin fiktiivinen rituaali, jossa sijaissankari matkaa luonnon keskelle ja lunastaa oikeuden pudottaa sosiaalinen maskinsa päätymällä uhriksi. Tämän jälkeen hän saa vapaasti huutaa sekä raivota ja lopulta täydentää euforiansa tappamalla likainen, jälkeenjäänyt maalaismies.
Tästä syystä takapajulakauhuelokuvien hienovarainen metonymia, jossa kaveriporukka lähtee maaseudulle, tarkoittaa heidän lähtemistään vastaanottamaan maaseudun kauhut. Näiden teosten ainoa päämäärä on oikeuttaa kaupunkien ulkopuolella elävien ihmisten parjaus ja lahtaus. Freudilainen erotisoitunut sublimaatio toteutuu, kun vastenmieliset sekä kulttuurillisesti että ulkomuodoltaan epämiellyttävät juntit alistetaan paremman kaupunkiväen mentaalisen itsetyydytyksen välineiksi.
[Näin oli lausuttu Elitisti-sivustolla 9.8.2021 julkaistussa Jari Mustosen kirjoittamassa kolumnissa Saatanan punaniskat - elokuvataide ei opeta vihaamaan naisia, vaan maalaisia.]
Voihan sen noinkin nähdä.
VastaaPoistaYhtä lailla sen voisi nähdä kulttuurihistoriallisena jatkumona tuhansia vuosia vanhoille tarinoille, joissa ihminen taistelee hiisiä, jättejä, lohikäärmeitä ja muita ihmistä alemmalla kehitystasolla olevia mutta voimakkaita pahoja olentoja vastaan.
Koska niiden olemassaoloon ei enää uskota kuten aiemmin, on niiden paikan ottanut urbaani-ihmisen itseään alemmalla kehitystasolla olevaksi katsoma ruraali-ihminen.
Vaikka niin.
Poista