perjantai 14. huhtikuuta 2023

S Aatteellinen vaikuttaminen peruskoulussa on väärin, osa 2

Näiden ryhmien välillä ei ole muuta eroa kuin se, minkä aatteen he haluavat osaksi kouluopetusta. Minä taas en halua kumpaakaan ääripäätä tuputtamaan omaa asiaansa lapsille, vaan haluan pitää koulun aatteellisesti mahdollisimman neutraalina. Katson, mielestäni perustellusti, että oma näkemykseni on tässä asiassa johdonmukainen ja edellä mainituista syistä kaikki uskonnollinen perinne jumalanpalveluksineen, virsineen, uskontunnustuksineen ja muine tunnustuksellisine elementteineen tulee poistaa niin peruskouluista kuin muualtakin julkishallinnosta. Uskonnot ja niiden dogmit tulee julkishallinnossa korvata analyyttisellä keskustelulla ja todennettavissa olevilla faktoilla.

[Näin oli lausuttu Tere Sammallahden blogissa 31.12.2018 julkaistussa merkinnässä Uskonnot ulos kouluista ja julkishallinnosta.]

2 kommenttia:

  1. Minä en totisesti halua poistaa Suvivirttä!
    Sen kuuleminen tuo mieleeni edelleen sen saman rauhan ja seesteisyyden tunteen kuin Kekkoslovakiassa:

    sen kuuleminen kertoi nyt tulevan kymmenen viikon tauko sadistiseen järjestäytyneeseen väkivaltaterroriin, jota vähätellään sanomalla kiusaamiseksi
    Samaan aikaan missä tahansa muualla tapahtuessaan tyypillinen "kiusaamis"sessio tuottaa nipun rikossyytteitä.

    Suomen samoin kuin muunkin Euroopan kulttuuri on kehittynyt juutalais-kristilliselle perustalle muodostaen sivistystä ja hyvinvointia, kun islam on tuottanut pelkkää saastaa ja sekasortoa ja ateismi pelkkää kommunismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitemmällä tähtäimellä näin on kyllä tapahtunut, ja on epävarmaa, olisiko samanlaista kehitystä voinut tapahtua joltain toisenlaiselta kulttuuriperustalta.

      Minusta sekulaari yhteiskunta on kyllä parhaimpia tämän kehityksen tuotteita.

      Poista