torstai 13. huhtikuuta 2023

Putinin väkivaltaa ei kannata ensisijaisesti selittää pahuudella tai sairaudella

Nykyihmisellä on tarve selittää Putinin väkivaltaa pahuudella tai sairaudella, mutta Pinker, Fiske ja Rai väittävät, että suurin osa väkivallasta selittyy aivan muulla tavalla.

Mitä kovapäisempi tutkija (…) sitä todennäköisempää on, että tämä uskoo väkivallan olevan seurausta haitallisesta geenimuunnoksesta, aivovammasta, psykopatologiasta, tarttuvasta sairaudesta tai yhteiskunnallisesta ongelmasta. Tutkittuani ihmisen väkivaltaa viimeisen 10 000 vuoden aikana johtopäätökseni on hyvin samanlainen kuin Alan Fiskellä ja Tage Railla: useimmat väkivallan harjoittajat eivät ole patologisia mutta eivät myöskään omaa etuaan edistäviä [rationaalisia toimijoita] vaan ovat vakuuttuneita siitä, että mitä he tekevät edistää moraalista hyvää [niin kuin he moraalisen hyvän käsittävät].

(…) Kun ihmiset loukkaavat tai tappavat, he useimmiten kuvittelevat, että heidän pitää toimia niin. He kokevat että on moraalisesti oikein tai jopa moraalinen velvollisuus toimia väkivaltaisesti.

Motiivi väkivaltaan nousee yleensä sosiaalisesta suhteesta tekijän ja uhrin välillä, tai uhrin ja tekijän suhteesta kolmanteen osapuoleen. Tekijä harjoittaa väkivaltaa korjatakseen sosiaalisen suhteen tai muodostaaksen sen. Fiske ja Rai määrittelevätkin moraalin sosiaalisten suhteiden reguloinnin (säätämisen) kautta. Kun sosiaalisia suhteita säädetään väkivallalla Fiske ja Rai puhuvat moraalisesta väkivallasta. 

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 15.10.2022 julkaistussa Jukka Aakulan kirjoittamassa kolumnissa Moraalinen väkivalta.]

2 kommenttia:

  1. Kun jatketaan ajatusta väkivallan motiivista sosiaalisen suhteen korjaamiseksi tai muodostamiseksi päädytään loogiseen lopputulokseen, että eri ihmispopulaatiot suhtautuvat eri tavoin väkivaltaan toisia ihmispopulaatioita kohtaan.

    Joissakin ihmispopulaatioissa niiden kulttuuri eli yhteinen tapa tehdä asiat on muodostuneet sellaisiksi, että niissä on suotavaa käyttää runsaasti väkivaltaa toiskulttuurisia kohtaan.

    Siksi Putler ei ole paha eikä sairas.
    Hän on Ryssäkulttuurissa syntynyt ja kasvanut örkki.
    Hän toimii oman populaationsa arvojen, aatteiden ja asenteiden mukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Oikeus ei ole pelkästään ukrainalaisten puolella. Se on myös örkkien puolella. Yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima. Näin Marx olisi sanonut. Vaikka kyllä itse tunnen hieman viehtymystä myös moraalisiin arvoihin.

      Tosin onhan örkeilläkin omanlaisensa moraali. Se on vain erilainen.

      Poista