S Pikkunisäkkäiden kuulo ja lepakot

Mutta onko tosiaan niin, että kaikkien neljän ominaisuuden on täytynyt putkahtaa evoluutiossa ensimmäisille lepakoille loppuun hiottuina ja samanaikaisesti ollakseen hyödyksi? Eihän nyt toki.

Lepakot, kuten muutkin istukalliset nisäkkäät, kehittyivät jotakuinkin nykyisiä hyönteissyöjiä (kuten päästäisiä, rottasiilejä ja almikkeja) muistuttaneista kantamuodoista. Nisäkkäät monimuotoistuivat räjähtävästi dinosaurusten joukkosukupuuton jälkeen, alkaen 66 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäiset tunnistettavat lepakot löytyvät viitisenkymmentä miljoonaa vuotta vanhoista fossiilikerrostumista.

Sitä ennen, koko dinosaurusten toistasataa miljoonaa vuotta pitkän valtakauden, nisäkkäät vipelsivät niiden jaloissa pienikokoisina yön asukkeina, joille nenä ja korvat olivat näköä tärkeämmät. Niille kehittyi erityisen herkkä kuulo pikkuisine kuuloluineen ja liikkuvine korvanlehtineen (joista vanhimmat fossiilitodisteet löytyivät Espanjasta 125 miljoonan vuoden takaa). Lepakoiden varhaisilla kantamuodoilla oli todennäköisesti jo valmiiksi tarpeeksi hyvä kuulo yksinkertaista kaikuluotausta varten. Tällaista uuden käyttötarkoituksen löytymistä jo olemassa olevalle ominaisuudelle nimitetään eksaptaatioksi (tai vanhemmissa lähteissä preadaptaatioksi).

[...]

[Näin oli lausuttu Maija Karalan Erään planeetan ihmeitä -blogissa 5.4.2023 julkaistussa merkinnässä Hölynpölyä Dinosauruspuistossa: miksi kaikuluotaavia eläimiä on, mutta telepaattisia ei?.]