tiistai 4. huhtikuuta 2023

S Kaatosateen aiheuttama tulva ajaa sotilaat molemmin puolin rintamaa ulos korsuistaan ja juoksuhaudoistaan

Jünger kertoo tapauksesta, jossa kaatosateen aiheuttama tulva ajaa sotilaat molemmilla puolilla rintamaa ulos korsuistaan ja juoksuhaudoistaan. Alkuhämmennyksen jälkeen saksalaiset ja britit alkavat seurustella keskenään ja vaihtaa tavaroita. Tämä esitetään yhtä luonnollisena tapahtumana kuin sekin, että heti auringon tullessa esiin pilvivallin takaa konekiväärituli lyö veljeilevät joukot hajalle ja miehet säntäävät takaisin omille puolilleen. Kaikkein perustavimpana yhdistävänä voimana Jünger kuitenkin pitää itse taistelun kiihkoa:

Ennen taistelua heidän juoksuhautansa olivat tulvillaan innostuneita miehiä, ja kun he näkevät meidän järjestävän rivejämme hyökkäykseen, he valmistautuvat painiotteluun juoksuhaudan pätkistä, metsäkaistaleista ja kylien laitamista. Mutta kun iskemme toistemme kimppuun tulen ja savun pilvessä, silloin meistä tulee yksi, silloin olemme saman voiman kaksi puolta yhdeksi ruumiiksi sulautuneena.

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 19.6.2022 julkaistussa kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen kirjoittamassa Ernst Jüngerin klassikkoteoksen Taistelu sisäisenä kokemuksena esittelyssä otsikolla Ernst Jünger ja taistelu sisäisenä kokemuksena.]

3 kommenttia:

  1. Joo, mutta perse myydään minne kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan arvon Ihmettelijä kenties erehdyksessä eksynyt väärään osoitteeseen?

      Poista
    2. Minussakin hieman herätti samanlaista ihmetystä teksti.

      Poista