lauantai 31. joulukuuta 2022

S Islamia ja hijabia vastustava shakkimestari on loikannut Espanjaan

Maailman lupaavimpien šakinpelaajien joukkoon jo vuosikymmenen kuulunut iranilainen Sarasadat Khademalsharieh loikkasi šakin pikapelin ja nopean šakin MM-kisojen jälkeen Espanjaan, espanjalainen sanomalehti El País kertoo.

Khademalsharieh, joka tunnetaan myös nimellä Sara Khadem, ei voinut matkustaa kotimaahansa Iranin hallinnon mahdollisten vakavien kostotoimien vuoksi.

Syynä on se, että Khademalsharieh pelasi Kazakstanissa järjestetyissä MM-kisoissa ilman hijab-huivia. Iranin hallinto näkee hiusten paljastamisen Iranissa kuukausia jatkuneiden mielenosoitusten tukemisena.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 30.12.2022 julkaistussa Mika Moilasen kirjoittamassa uutisartikkelissa Iranin tähti pelasi MM-kisoissa ilman hijabia – loikkasi kisojen jälkeen Espanjaan.]

[Lisäksi Iranin islamilainen tasavalta katsoo, että naisen hijabin käyttämättömyys on vastoin islamilaista sharia-lakia, jonka islamin piirissä katsotaan juontuvan islamin tarinan mukaan 600-luvulla jKr. Arabian niemimaalla perustaneen profeetta Muhammadin opetuksiin.]

[Lopuksi minun täytyy todeta, että tällaisten artikkelien julkaiseminen pelaa Perussuomalaisten pussiin.]

S Taloudellinen yhteiskunta kohtelee jäseniään rajusti

Vaikka yhteiskunnallisen ilmapiirin väitetään olevan paraikaa suvaitsevainen ja erilaisuuteen kannustava, ilmassa leijuu myös tavaton määrä ableismia, toisin sanoen syrjintää fyysisen, psyykkisen tai neurologisen poikkeavuuden vuoksi.

Itsestäni kuitenkin tuntuu, että osa mielenterveyden häiriöistä onkin reagointia rikkinäiseen ympäristöön ja maailman järjettömyyksiin, ei suinkaan yksilön sisäsyntyistä heikkoutta.

Ihmisiä kilpailutetaan toisiaan vastaan, ja kulutusteollisuushan suorastaan elää kroonisista huonommuuden ja riittämättömyyden tunteista. Tämä konkretisoituu usein terveysvaivoiksi, toimeentulo- ja työhuoliksi, jotka murtavat hiljaa itse kutakin. Esimerkiksi masennus ja köyhyys kytkeytyvät toisiinsa puolin ja toisin.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 26.9.2022 julkaistussa Asta Lepän kirjoittamassa kolumnissa On syy siihen, miksi mielenterveyden julkiset palvelut ovat kriisissä.]

perjantai 30. joulukuuta 2022

S Ehkä jostain tämän kaiken keskeltä nousee Star Trek -tyylinen utopia ikionnellisine ihmisineen, ja alamme katsoa eteenpäin

Kuka tietää? Ehkä jostain yleisen vihan, syytösten ja vain yhden mielipiteen hyväksyvien huuteluiden keskeltä nousee Star Trek -tyylinen utopia ikionnellisine ihmisineen ja alamme katsoa eteenpäin? Tai kenties vasten ihmiskunnan naamaa lävähtää taas ydinpommi? Sitä ennen kannattaa lohduttautua ajatuksella, ettei turkkilainen elokuva valloittanut maailmaa, eikä YLE esitä Törhösen Insidersia. Joka tapauksessa matka tasa-arvoon on vielä pitkä. Ennen sen toteutumista pitää nähdä sekin päivä, jona murretaan myytti valkoisen miehen valtakunnasta ja todetaan, että syyllisiä moderniin historiaamme ovat myös naiset. 

[Näin oli lausuttu arvosteluita sisältävällä Elitisti-sivustolla 9.2.2018 julkaistussa Jari Mustosen kirjoittamassa kolumnissa Myytti valkoisen miehen valtakunnasta - Elitistin sosiaalinen itsemurha-artikkeli.]

S Historian päättyminen

Historia ei ole päättynyt, se on vasta alkanut. 

[Näin oli lausuttu kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen Sarastus-verkkolehdessä 15.3.2022 julkaistussa kirjoituksessa Mielenkiintoisia aikoja.]

torstai 29. joulukuuta 2022

S Milloin saksalainen imperialismi pyyhkiytyi pois

Kansakunnat muuttavat identiteettiään vain harvoin ja yleensä äärimmäisen pakon alla.

Saksalainen imperialismi pyyhkiytyi pois vasta silloin, kun puna-armeija vyöryi Berliiniin. Japanilainen imperialismi paloi poroksi Hiroshimassa ja Nagasakissa.

Fasistinen Italia, joka toisessa maailmansodassa teki erillisrauhan liittoutuneiden kanssa ja jonka Saksa sen jälkeen osaksi miehitti, ei joutunut tinkimään identiteetistään. Sodanjälkeisen poliittisen tarkoituksenmukaisuuden ansiosta Italiasta tuli uhri ja voittajavaltio. Tiliä menneisyyden kanssa ei tehty. Niinpä fasistiset juuret omaava puolue ylti siellä äskettäin vaalivoittoon. 

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 3.10.2022 julkaistussa Kari Enqvistin kirjoittamassa kolumnissa Elämme historian murtokohdassa, eikä paluuta entiseen ole.]

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

S Kollektivistisen kulttuurin piirissä pahinta on joutua ulkopuolelle

Kollektivistille kaikkein äärimmäisin uhka onkin joutua ryhmän hylkäämäksi. Koska toista kohtaan tunnettu empatia ja hänen oikeutensa riippuvat ryhmän jäsenyydestä, ryhmään kuulumattomalla ei ole mitään oikeuksia, eikä häntä kohtaan tunneta sääliä.

Esimerkiksi vanhemmat voivat uhata hylkäämisellä lasta, jos tämä ei suostu heidän järjestämäänsä avioliittoon tai ei halua hänelle ajatellulle uralle. Juuri niin kävi Fadime Sahindalille. Perheensä pettänyt tytär oli ampujalleen kadulla kävelevää ulkopuolista vieraampi, luopio ja siksi vihollinen.

Fadimen tappanut laukaus ammuttiin klaanin miesten silmien edessä, vaikka he eivät olleetkaan fyysisesti paikalla. Ampuja toimi asiansa hyvyyteen uskoen, oman kasvatuksensa ja taustansa ehdollistamana: kasvot ja kunnia ovat kollektivistisen kulttuurin vastine individualistisen kulttuurin omalletunnolle. Kumpikin ilmentää yhteiskunnan ääntä ihmisessä.

Me, jotka tuomitsemme Fadimen ampujan, olisimme kenties toimineet samoin, jos olisimme kasvaneet Kurdistanin takamailla. Ja ehkä juuri me, jotka tiukimmin puolustamme yhteiskuntamme moraalia ja kunniaa, myös varmimmin olisimme toimineet Fadimen ampujan lailla, jos meillä olisi hänen kulttuuritaustansa. Kulttuuri on vahva ehdollistaja.

[Näin oli lausuttu Tiede-lehden numerossa 5/2002 julkaistussa Erkki Kauhasen kirjoittamassa artikkelissa Lännen sankari on idän luuseri.]

tiistai 27. joulukuuta 2022

S Yliopistojen miesvoittoiset muotokuvamaalaukset

On tietysti totta, että yliopistojen muotokuvamaalaukset ovat miesvaltaisia. Maalausten poistamisten perustelut ovat myös kannatettavia: samanlaiset lähtökohdat menestymiseen kaikille.

Kyseisenkaltainen ulkokultainen yliherkkyys tulee kuitenkin vähätelleeksi naisten kyvykkyyttä. Se olettaa, että tiedontuottamisen kaltaiset ylevät päämäärät eivät voisi naisia riittävästi innostaa. Muotokuviin keskittyminen myös lokeroi yksilöitä sellaisten ominaisuuksien perusteella, joihin he eivät itse voi vaikuttaa (sukupuoli, ihonväri ja niin edelleen). Kun tällainen jatkuu tarpeeksi kauan, pian jäljellä saattaa lopulta olla vain kaksi keskenään riitelevää ryhmittymää: oletetut uhrit ja oletetut sortajat.

Korkeimmat opinahjomme eivät saa tällä tavoin tehdä opiskelijoista merkityksettömiin identiteetteihin tukeutuvia uhriutujia. Jos näin tapahtuu, olemme antaneet vallan riitaiselle – tekisi mieleni sanoa simpanssimaiselle – ryhmäkuntaisuudelle. Kykymme ratkoa ihmiskuntaa vaivaavia todellisia ongelmia, nykyisiä ja tulevia, olisivat merkittävästi heikentyneet.

[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon blogissa 27.9.2022 julkaistussa merkinnässä Naisia sademetsässä, joka oli alun perin julkaistu Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numerossa 3/2022.]

maanantai 26. joulukuuta 2022

S Tuleeko woketusta vastustaa. Kenen pitäisi tehdä ja mitä

Ihminen on julma ja käyttäytyy huonosti, jos annamme hänen niin toimia. Wokettaja näyttää ajattelevan, että hän saa käyttäytyä huonosti, koska se (hänen mielestään) tulee johtamaan parempaan yhteiskuntaan.

Wokettajalta kannattaakin kysyä, miten hänen toimintansa auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Wokettajaa voi myös muistuttaa, että ihmisten pitää olla fyysisesti turvassa, mutta että heidän ei tule olla ideologisesti turvassa. Wokeenhan kuuluu ajatus, että erimielisiä ei tarvitse kuunnella eikä heidän kanssaan tarvitse käydä vuoropuhelua.

Poliitikon taas tulee muistuttaa, että ihmistä on arvioitava hänen luonteenlaatunsa perusteella, ei sen mukaan, millaiset sukupuolielimet tai ihonväri tai seksuaaliset mieltymykset hänellä on. Tämän ylevän periaatteen noudattamiseen on Suomessa mainiot edellytykset, wokesta huolimatta. Oikeastaan jo elämme tätä unelmaa, sekin wokesta huolimatta.

Joku voi tietysti kysyä, eikö militantti oikeisto ole wokea suurempi ongelma. Yhdysvalloissa oli Capitolin valtaus, jossa kuolikin ihmisiä. Nämä voimat eivät kuitenkaan ole woken tavoin marssineet läpi julkisten instituutioiden, tiede- ja kaupalliseen maailmaan asti.

Totalitarismia ja ajatuskontrollia tulee joka tapauksessa vastustaa kaikissa niiden muodoissa; oikealta, vasemmalta, kristinuskosta, islamista, woke-uskonnosta. Ehkä ihmisiä pitää useammin muistuttaa, millainen etuoikeus on elää ja ajatella vapaasti. 

[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon kirjoittamassa 15.11.2021 jullkaistussa blogimerkinnässä Kysymyksiä ja vastauksia wokesta.]

S Manner-Kiinan viralliset kanavat masinoivat ison propagandakampanjan, jonka mukaan ulkomaiset toimittajat kertoivat tulvista, koska he halusivat mustamaalata Kiinaa

Syy kansalaisten säikähdykseen taitaa juontaa juurensa kesän tulviin. Silloin Kiinan viralliset kanavat masinoivat ison propagandakampanjan, jonka mukaan ulkomaiset toimittajat kertoivat tulvista, koska he halusivat mustamaalata Kiinaa.

Se oli tietysti älytön väite. Esimerkiksi Euroopan tulvista on kerrottu maailmalla luultavasti enemmän.

Kommunistinen nuorisojärjestö jopa kannusti laajasti seuratulla sosiaalisen median tilillään tulva-alueen ihmisiä etsimään tiettyjä toimittajia. Monet kirjeenvaihtajat joutuivat paikallisten ihmisten jahtaamiksi ja riuhtomiksi. Se oli uutta.

Jo sitä ennen ulkomaisia toimittajia oli pitkään paneteltu julkisesti, ja sama jatkuu. Kiina väittää kansalaisilleen, että me esitämme Kiinan mahdollisimman huonossa valossa. Että olisimme pahantahtoisten läntisten valtioiden asialla.

Tiistaina satunnainen ohikulkija alkoi huutaa minulle ilkeyksiä, kun yritin aloittaa haastattelua. Jo haastatteluun suostunut pekingiläinen lähti kohtausta pakoon.

Kiinan kansalaiset uskovat laajasti propagandaan länsivaltioiden taluttamasta mediasta, koska Kiinan oma media todellakin on valtion kontrollissa ja valtion asialla.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 15.5.2022 julkaistussa Mari Mannisen kirjoittamassa artikkelissa Tällaista on olla valtion vihollinen – Kiinassa ulkomaisia toimittajia seurataan, tönitään ja pidätetään.]

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

S Pupujussimaisesti lisääntyvä väestö ja kehitysmaille annettava tuki heikentävät luonnon monimuotoisuutta

Lisäksi rikkaiden maiden tulee asiaa edistääkseen nostaa vuosittaisen tukensa kehittyville maille 30 miljardiin dollariin. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä siihen, että kehitysmaat saavat ruokituksi pupujussimaisesti lisääntyvän väestönsä ilman, että se valtaa maata ympäristön monimuotoisuuden ylläpitämiseltä - sopimuksessa ei nimittäin puhuttu mitään väestönkasvun hillitsemisestä näillä globaalin biodiversiteetin kannalta maapallon tärkeimmillä alueilla.

[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 20.12.2022 julkaistussa merkinnässä 30 prosenttia maapallon pinta-alasta suojellaan.]

S Taistolainen ei ymmärtänyt väestönkasvun tilastomatematiikkaa

Tuohon aikaan maailman väkiluku nousi kahdella prosentilla vuodessa, mikä merkitsi kaksinkertaistumista noin 35 vuodessa ja liki kahdeksankertaistumista vuosisadassa.

Jouduin jossain tilaisuudessa sanaharkkaan asiasta kiiluvasilmäisen taistolaisnuoren kanssa, jonka mukaan neuvostotiede ratkaisee ruuan tuotannon ongelmat ja jos maapallo alkaa käydä ahtaaksi, neuvostotiede auttaa asuttamaan muita planeettoja ja aurinkokuntia. Vastasin tähän, että kahden prosentin väestönkasvu merkitsee, että 6000 vuoden kuluttua ihmiskunta muodostaa pallon, jonka säde laajenee valonnopeudella. Se on silloin jo nielaissut ne muualle lähetetyt siirtokunnatkin. Tässä on haastetta neuvostotieteellekin.

Eksponentiaalisen kasvun armottomuuden ymmärtäminen on vaikeata matemaattisesti vähemmän orientoituneille. 

[Näin oli lausuttu Vihreiden Grand Old manin (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaaran, josta olen käyttänyt diminutiivisesti nimitystä puutarhatontunkuvatus, blogissa 6.7.2022 julkaistussa merkinnässä Pelastavatko Etelä-Korean naiset maailman?.]

S Miten päästä selkouneen

Minulle kaikkein tehokkain tapa selväunen synnyttämiseksi on ollut konsti, jonka vanha huijari, yhdysvaltalainen antropologi Carlos Castaneda esittää jossain kirjassaan. Se ei perustu mihinkään teoriaan eikä siinä ole mitään järkeä, mutta se toimii.

Juuri ennen nukahtamista päätän tiukasti, että näen unessa omat käteni (niinhän ei yleensä muuten tapahdu). Jos hyvin käy, jossain unen vaiheessa käteni yllättäen ponnahtavat silmieni eteen kuin kumiukot laatikosta. Se on niin hämmentävää ja usein koomistakin, että hätkähdän siitä selväunitilaan.

Ensimmäiset selväunet tapaavat olla vain joidenkin sekuntien mittaisia lyhyitä välähdyksiä. Kuitenkin nuo ensi kokemukset ovat tärkeitä. Ne auttavat säilyttämään motivaation matkalla kohti pidempiä kirkkauden tuokioita. Lopulta saatat elää selväunessa tapahtumia, joiden koettu kesto ylittää yön pituuden.

[Näin oli lausuttu Tiede-lehden numerossa 9/2011 julkaistussa Erkki Kauhasen kirjoittamassa artikkelissa Selväunessa pääset filmin sankariksi.]

[Tätä nykyä selväunesta käytetään suomen kielessä ehkä eniten nimitystä selkouni. Aiheesta on olemassa Wikipedia-artikkeli.]

[Selko- eli selväunien näkeminen on itseäni aina kiinnostanut. En vain ole viitsinyt nähdä tarpeeksi vaivaa opetellakseni ja käyttääkseni tekniikoita, joilla sellaiseen pääsisi. Olen laiska.]

lauantai 24. joulukuuta 2022

S Sananvapauden rajoittaminen voi joskus iskeä fanaatikkojen omaan nilkkaan

Sananvapauden rajoittaminen voi myös iskeä omaan nilkkaan. Se joka tänään rajoittaa muiden ajattelua ja sanomisia, voi jo huomenna joutua pölkylle omine mielipiteineen.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 28.6.2022 julkaistussa Annamari Sipilän kirjoittamassa kolumnissa Britanniassa entistä useampi opiskelija rajoittaisi sananvapautta – huolestuttava ilmiö voi osua vielä omaan nilkkaan.]

[Joskus melkein toivon, että nämä fanaatikot joutuvat joskus maistamaan omaa lääkettään. Karl Marxia mukaillen: sortajat joutuvat sorretuiksi. Mutta periaatteessa en haluaisi kostoa.]

[Minusta on myös sääli, ettei Helsingin sanomat -lehti takavuosina puolustanut Jussi Halla-ahon oikeutta sanomisiinsa, kun valtionsyyttäjänvirasto oli aloittanut noitavainon. Jos muistan väärin, niin pyydän anteeksi.]

[Aiheeseen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa ikivanhan tekstini Sananvapaudesta.]

S Ukraina on yhä hyväksyvämpi seuksuaalivähemistöille, kun taas Venäjä kulkee toiseen suuntaan

Varsinaisena asennemuutoksen lakmustestinä Martsenjuk pitää yhteiskunnan ja asevoimien suhtautumista seksuaalivähemmistöihin.

Aktivisti Viktor Pylypenko perusti jo vuonna 2018 Donbasin homoveteraanien yhdistyksen.

Martsenjukin mukaan Ukraina on muuttunut suvaitsevammaksi yhteiskunnaksi seksuaalivähemmistöille samalla kun Venäjälle on tullut Euroopan ”homopropagandan” vastustamisesta tärkeä elementti sivilisaatioiden välisessä taistelussa.

Huhtikuussa 64 prosenttia kyselyyn vastanneista ukrainalaisista kannatti kaikille samoja oikeuksia sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta. Osuus oli kaksinkertaistunut vuodesta 2018. Vain 11 prosenttia vastusti seksuaalivähemmistöihin kuuluvien osallistumista maanpuolustukseen.

Silti vähemmistöiltä puuttuu yhä monia oikeuksia. Kuolleen sotilaan kumppani ei esimerkiksi voi saada sotilaan lapsen huoltajuutta. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 18.11.2022 julkaistussa Jussi Konttisen kirjoittamassa artikkelissa Ei pelkkiä uhreja.]

S Soininvaara: Vihreiden ajatus keskittää sanomansa varmimmille ydinkannattajilleen on vähän tyhmä

On ollut hirveä moka vihreiltä keskittyä ”ydinkannattajakuntaansa”. Inhoan muutenkin ajatusta muotoilla ohjelmansa sen mukaan, mitä ”kannattajat” toivovat.

”Minun pitää seurata kansaa, olenhan heidän johtajansa”.

Jos näin tehdään, pitäisi edes osata tulkita asennemittauksia. Vihreiden ajatus keskittää sanomansa varmimmille ydinkannattajilleen on vähän sama kuin Keskusta puhuisi vain maanviljelijöille. Keskittyminen ydinkannattajakuntaansa = rajautuminen ydinkannattajakuntaansa.

Kokoomus voitti, mutta ei kokoomuksen kannatus noussut kunnallisvaaleista kuin 0,9 %. Minusta kokoomus on täydellinen alisuoriutuja. Noilla korteilla pitäisi pystyä kolmeenkymmenen prosenttiin, mutta enpä ala neuvomaan. 

[Näin oli lausuttu Vihreiden Grand Old Manin (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaaran blogissaan 24.1.2022 julkaisemassa merkinnässä Mitä ajattelen vihreiden vaalituloksesta?.]

On ollut hirveä moka vihreiltä keskittyä ”ydinkannattajakuntaansa”. Inhoan muutenkin ajatusta muotoilla ohjelmansa sen mukaan, mitä ”kannattajat” toivovat.

”Minun pitää seurata kansaa, olenhan heidän johtajansa”.

Jos näin tehdään, pitäisi edes osata tulkita asennemittauksia. Vihreiden ajatus keskittää sanomansa varmimmille ydinkannattajilleen on vähän sama kuin Keskusta puhuisi vain maanviljelijöille. Keskittyminen ydinkannattajakuntaansa = rajautuminen ydinkannattajakuntaansa.

Kokoomus voitti, mutta ei kokoomuksen annatus noussut kunnallisvaaleista kuin 0,9 %. Minusta kokoomus on täydellinen alisuoriutuja. Noilla korteilla pitäisi pystyä kolmeenkymmenen prosenttiin, mutta enpä ala neuvomaan.

perjantai 23. joulukuuta 2022

S Amerikan Psyko on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona

Viihdelehti Entertainment Weeklyn Gene Lyons oli sentään paremmin kärryillä. Maaliskuun 1991 arviossaan tämä totesi muun muassa, että koska Ellis ei tiedä mitään pankkimaailmasta, tämän kuvaus Wall Streetistä on epäuskottava ja typerä. Tällainen on jo parempi kärki, vaikka romaanin satiirisuus jääkin kriitikolta ymmärtämättä. Vauhtia Lyons lisää kommentoimalla, kuinka ”Amerikan Psykonsosiaalinen kritiikki on puhtaasti opiskelijatasoa – kauhistuttavaa vain tekijän täydellisen narratiivisen taitamattomuuden osalta. Jos Ellisin sanoisi luovan kaksiulotteisia hahmoja se olisi kehu hänen ymmärrykselleen ihmisluonnosta.”

Täyttä roskaa, siis, ja jutun lopussa epäillään vielä Amerikan Psykon kustantajan käsittämätöntä, ristiriitaista tai epäselvää (incoherent) moraalia julkaisupäätöksen suhteen. Jos Ellis ei ymmärtänyt sensuroida itseään, viimeistään kustantajan olisi pitänyt pysäyttää hänet.

Miksi fiktion pitäisi kuitenkaan olla pelkästään mukavaa, uskottavaa ja selkeää? Eikö se voi olla myös kokeellista, rikkovaa ja jopa epäinhimillistä? Jos romaani on mitä tahansa syövä sika, kuten Matti Pulkkinen veisteli, silloin se saa sisältää kaikkea, myös ikäviä asioita.

The Los Angeles Timesin kriitikko ymmärsi tämän. Henry Bean oli lukenut Amerikan Psykon huolellisesti ja huomasi, että kyseessä on ”satiiri, hulvaton, vastenmielinen, tylsä, viettelevä, tunteeton satiiri siitä mitä me nyt kutsumme – aivan kuin se olisi jotakin menneisyydessä – Reaganin ajaksi.”

[Näin oli lausuttu kirjallisuuskritiikin verkkolehden Kiiltomadon sivuilla 6.1.2022 julkaistussa Esa Mäkijärven kirjoittamassa artikkelissa Kriitikot sotajalalla moraalin puolesta, joka käsittelee vuonna 1991 julkaistua yhdysvaltalaisen kirjailijan Bret Easton Ellisin kuuluisaa romaania Amerikan Psyko (engl. American Psycho) ja sen saamaa vastaanottoa.]

[Itse en ole kunnolla lukenut kyseistä kirjaa, mutta kerran olin sattunut selailemaan sitä. Se, mitä kirjan juonesta sain selvää, vaikutti melko kauhealta.]

[Voi olla, että osaisin itsekin kirjoittaa yhtä kauhean kirjan kuin Ellis. Tosin voi olla, etten osaisi kirjoittaa yhtä hyvää.]

torstai 22. joulukuuta 2022

S Campismissa on kyse eräänlaisesta negatiivisesta nationalismista, jossa kaikki paha maailmassa johtuu Yhdysvalloista

Pohjimmiltaan campismissa on kyse imperialismin vastustamisesta, kun imperialismiksi määritellään ainoastaan Yhdysvaltojen kulloinenkin ulkopoliittinen linja. Vaikka campismi on ennen kaikkea Yhdysvaltojen vastustamista, se on myös paradoksaalisesti pohjattoman Yhdysvallat-keskeinen maailmankuva.

Kyse on eräänlaisesta negatiivisesta nationalismista, jossa kaikki paha maailmassa johtuu Yhdysvalloista. Jos jokin muu taho kuin Yhdysvallat tekee jotain pahaa, on sen oltava campistien mukaan jollain tavalla Yhdysvaltojen syytä. Campistit pitävät Venäjän sotaa Ukrainassa huonona asiana, mutta syypää siihen ei ole campistisessa tulkinnassa Venäjä vaan Nato, EU ja Yhdysvallat.

[Näin oli lausuttu Kansan uutiset -lehdessä 8.10.2022 julkaistussa Toivo Haimin kirjoittamassa artikkelissa Campismi tuli tiensä päähän Ukrainassa – eikä sitä jäädä kaipaamaan.]

S Voiko ihminen missään vaiheessa ymmärtää pahoja tekojaan

Entä voiko ihminen missään vaiheessa ymmärtää pahoja tekojaan? Kun venäläinen rakastava perheenisä palaa sodasta kotiin, jatkaako hän elämäänsä kuten ennenkin? Nummenmaan mukaan vastaus ei ole yksiselitteinen.

– Mieli ei suostu olemaan ristiriidassa itsensä kanssa. On vaikea ajatella olevansa kiltti perheenisä ja silti käydä tappamassa lapsia Ukrainassa. Se on hankalin mahdollinen tila ylläpitää. Yleensä toisesta näkövinkkelistä luovutaan ja ajatellaan, ettei ole tehnyt mitään pahaa.

Ihan niin helppoa se ei kuitenkaan ole. Aivot ovat siitä mielenkiintoinen elin, että asioita ei välttämättä saa vain haihtumaan.

– Todennäköisesti konflikti jää mieleen jylläämään, ja sen käsitteleminen voi olla vaikeaa. Ihmiset kokevat traumaattisia asioita molemmilla puolella sotaa, ja raskas taakka siitä tulee kannettavaksi joka tapauksessa.

[Näin oli lausuttu Anna-Maija Naakan kirjoittamassa 18.8.2022 Ilta-sanomissa julkaistussa artikkelissa Pahuuden asiantuntija, jossa aiheena on se, että psykologian tohtori Lauri Nummenmaa haastaa sen, mitä olemme tottuneet ajattelemaan ihmisen pahuudesta.]

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

S Laulaja Alla Pugatšova on hyvä venäläinen

– Demokratia on ainoa mahdollisuus, mutta Venäjällä se tuntuu olevan kirosana. Että muka kansalta pitäisi kysyä ja kuunnella heitä. Jopa jotkut minun koulutetut tuttavani puhuvat näin.

Anna sanoo, että parlamentaariseen demokratiaan on Venäjällä pitkä tie.

– Suomessa kun seuraan vaaleja, niin eihän se häviäjän osa aina helppo ole, mutta elämä jatkuu. Ja kohta voi olla taas vallassa. Mutta tietysti tarvitaan se oppositio, ja sitähän Venäjällä ei tällä hetkellä ole.

Miljoonan ruusun laulaja Alla Pugatšova kritisoi hiljattain Venäjän sotatoimia ja sanoi, että hänet sopii kyllä julistaa ulkomaan agentiksi, samalla tavalla kuin puolisonsakin. Millainen merkitys megatähden kannanotolla on?

– Mullehan nousi kyyneleet silmiin, kun luin hänen postauksensa. Pugatšova oli pitkään hiljaa ja ihmiset jo kyselivät, että miksi hän ei puhu mitään, koska aviomiehensä puhui avoimesti sotaa vastaan. Sitten kun hän puhui, niin se oli sellainen valtava valoräjähdys tunnelin päässä. Voi tietysti ajatella että puhutaan vaan laulajasta, mutta Pugatšovalla on iso vaikutusvalta Venäjällä. Häntä palvotaan.

[Näin oli lausuttu Yleen sivuilla 29.10.2022 julkaistussa Anne Flinkkilän kirjoittamassa uutisartikkelissa Kirjailija Anna Soudakova haluaa katkaista pelon perinnön ja siksi hän uskaltaa puhua myös tämän päivän sotaisasta Venäjästä: “Herätessäni toivon, että tämä olisi ollut vain pahaa unta”.]

[Aiheeseen jotenkin liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa viikko sitten nk. pääblogissani julkaisemani blogimerkinnän Kirjailija Leo Tolstoi oli hyvä venäläinen.]

S Venäjän slavofiilien mennyt käsitys suomalaisista

Slavofiilien piirissä pohdittiin Venäjän vähemmistökansojen asemaa ja merkitystä. Tunnettu slavofiili Nikolai Danilevski katsoi, että vain muutamat kansat, kuten venäläiset, kykenivät muodostamaan omia kulttuurihistoriallisia tyyppejä. Toiset taas eivät siihen kyenneet, mutta saattoivat kyllä palvella venäläisyyden asiaa historiassa ns. etnografisena materiaalina.

Tällaisiin aineksiin kuuluivat suomalaiset kansat. Nehän eivät koskaan olleet muodostaneet valtioita, mikä osoitti, ettei niillä ollut siihen tarvittavaa kykyä. Niinpä niiden kohtalona oli palvella jotakin toista kansallisuutta, suomalaisten kohdalla siis joko Venäjää tai Ruotsia. He toimivat kulttuuria luovan kansan etnografisena materiaalina.

Pienenä maana Ruotsi ei olisi voinut sallia suomalaisuuden kehittyvän vapaasti, vaan olisi pyrkinyt pakkoruotsalaistamaan suomalaisensa. Jättimäisellä Venäjällä oli sen sijaan varaa sallia suomalaisilleen ns. etnografinen itsenäisyys. Valtiollista itsenäisyyttä he eivät tietenkään edes tarvinneet, koska heillä ei ollut siihen edellytyksiä.

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 29.9.2022 julkaistussa merkinnässä Meillä ja heillä.]

tiistai 20. joulukuuta 2022

S Ukrainalainen Mannerheim-linjan laulu

”Kuten tiedetään, Mannerheim vietti aikaa Ukrainassa jo hyvin nuorena. Hän täydensi koulutustaan Tšuhujivin kylässä lähellä Harkovaa”, Žadan muistuttaa.

Myöhemmin Mannerheim oli tietysti Suomen armeijan ylipäällikkö talvi- ja jatkosodassa ja sittemmin Suomen presidentti.

”Suomi vastusti hirviötä ja säilytti itsenäisyytensä. Se on meille inspiraatio. Ymmärrämme, että mekin voimme pystyä siihen.”

Sodassa Ukrainaa auttaa maan suuri pinta-ala ja väkiluku sekä lännen tuki, joka on ollut paljon laajempaa kuin Suomen talvisodassa.

Žadanin mukaan näillä eväillä onkin jo osoitettu, että Putinin Venäjä ei ole sellainen supervalta kuin se kuvittelee olevansa.

”Kun maailma nyt näkee, mikä on vastustuksen taso ja ihmisten omanarvontunto, hyökkääjät eivät voi voittaa.”

Juuri tästä kertoo myös hänen laulunsa, joka käsittelee Mannerheim-linjaa: Monet ovat hiljaa vääryyksien edessä. Se hetki, jolloin ryhdyt toimimaan, on oma Mannerheim-linjasi.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 17.12.2022 julkaistussa Vesa Sirénin kirjoittamassa uutisartikkelissa Ukrainan ääni, jossa käsitellään ukrainalaista runoilijaintellektuellia ja rocktähteä Serhi Žadania.]

[PS. Tällaisten maamme laajalevikkisimmän sanomalehden nationalismia ylistävien uutisartikkeleiden julkaiseminen sataa Perussuomalaisten laariin.]

S Hyvä sähkönhinnan alennusmalli kuluttajille

Mallini mukaan hintakatto, esimerkiksi 20 senttiä kilowattitunnilta, on käytössä edellä lueteltuun sähkönkulutuksen keskimääräiseen arvoon saakka. Tämän jälkeen laskutuksen pohjaksi tulee pörssin sähköhinta. Eli niin sanottu peruskäyttö on siedettävän hintaista, mutta jos sähköä käyttää ylettömästi, siitä pitää olla valmis maksamaan. Eiköhän tämä toimi riittävänä kannustimena.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehden mielipidesivulla 19.12.2022 julkaistussa Esa Wirran kirjoittamassa kirjoituksessa Tällä mallilla sähkön peruskäyttö olisi siedettävän hintaista.]

[En ole asiantuntija, mutta kyllähän tuo kuulostaa järkevältä.]

S Coppola: "Monet ihailemamme ihmiset ovat olleet väärinymmärrettyjä"

Monet ihailemamme ihmiset ovat olleet väärinymmärrettyjä. August Strindbergin luultiin vihaavan naisia, ja Friedrich Nietzschen luultiin olevan natsi. Kumpikaan ei ole totta.

[yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola Ilta-sanomien sivuilla 12.12.2020 julkaistun Taneli Topeliuksen kirjoittaman haastatteluartikkelin Suomessa vieraileva mestariohjaaja Francis Ford Coppola, 81, kertoo elämänfilosofiastaan, Kummisetä-elokuvien todellisesta ytimestä sekä oman lapsensa menettämisestä mukaan]

maanantai 19. joulukuuta 2022

S Ei kannata jatkuvasti vaihtaa salasanaansa

Salasanan säännöllistä, proaktiivista vaihtamista ei ole suositeltu enää vuosiin. Neuvoin luopumaan siitä tavasta 11 vuotta sitten kirjassani, ja nykyään myös viranomaiset kehottavat samaan. Vaihtamisesta koituvat käytännön haitat ylittävät siitä saadut tietoturvahyödyt. Salasanaa kannattaa vaihtaa vain, jos sen tiedetään vuotaneen. 

[Näin oli lausuttu tietotekniikkanörtti Petteri Järvisen blogissa 10.10.2022 julkaistussa merkinnässä Käytännön salasanaohjeita vuonna 2022.]

S Option purkaminen

Suuren naapurimme röyhkeä ja laiton hyökkäys toiseen naapuriinsa paljasti sinänsä kohtuullisesti toimineen linjamme pahimman puutteen. Optiota ei noin vain lunasteta kriisin ollessa jo käsissä.

Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsberg rohkeni jo Mtv:n haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) suositella option purkamista. Siihenhän on kaksi tapaa: joko haetaan jäsenyyttä tai päätetään pysyä liittoutumattomana.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 4.3.2022 julkaistussa Matti Mörttisen kirjoittamassa kolumnissa Nato-kannatuksen heilahdus voi sähköistää presidentin ja kansalaisten suhteen.]

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

S Keisari Justinianusta on verrattu jopa Staliniin

Justinianuksen jyrkkyys oli poikkeuksellista myöhäisantiikin keisareiden keskuudessa. Oikeushistorioitsija Tony Honoré on löytänyt Justinianukselle sopivamman hengenheimolaisen 1400 vuotta myöhemmältä ajalta ja verrannut Justinianusta Neuvostoliiton diktaattoriin Josif Staliniin (1878–1953).

Justinianukselle teologisten vastustajien vihaaminen oli yhtä luonnollista kuin Stalinille luokkaviha. Justinianus rakensi puhdasoppista kristillistä valtiota, jossa oli yksi keisari, yksi Jumala ja yksi pääkaupunki eli Konstantinopoli. Stalin rakensi sosialismia yhdessä maassa.

Justinianuksen ja Stalinin erona kuitenkin oli, että Justinianuksen säälimättömyys rajoittui kokonaisuutena uskonnollisiin ja teologisiin toisinajattelijoihin, Stalin laajensi puhdistukset jopa lähimpiin työtovereihinsa (katso Honoré 1978, 29–30).

J. A. S. Evans on kiinnittänyt huomiota siihen, että uskonnolliset toisinajattelijat leimattiin Justinianuksen aikana mielisairaiksi, kuten Neuvostoliitossa kommunistista systeemiä arvostelevat ja puolueen linjasta poikkeavat toisinajattelijatkin (Evans 1996, 251). 

[Näin oli lausuttu Tieteessä tapahtuu -lehdessä 24.2.2022 julkaistussa Pekka T. Heikuran kirjoittamassa artikkelissa Keisari Justinianus ja toisinajattelijoiden vainot.]

S Palestiinalaiskysymykseen keskittyvän erityisraportoijan pysyvä virka aiheuttaa haittaa

Kun Suomi edellisen kerran oli ihmisoikeusneuvoston jäsen vuosina 2006–2007, luotiin kaksi rakennetta, jotka myös osaltaan ovat pitäneet palestiinalaiskysymyksen ihmisoikeusneuvoston agendan kärkipaikoilla.

Ensimmäinen niistä on palestiinalaiskysymykseen keskittyvän erityisraportoijan pysyvä virka. Kyse on neuvoston ainoasta pysyvästä erityisraportoijasta. Hänen ainoa tehtävänsä on tutkia Israelin rikkomuksia kansainvälistä lakia vastaan.

Toinen rakenne on edellä mainittu palestiinalaiskysymyksen mainitseminen neuvoston jokaisen istunnon asialistalla.

Asialistan sanamuoto ”Ihmisoikeustilanne Palestiinassa ja muilla miehitetyillä arabialueilla” ei sisällä Israelin nimeä, mutta kritiikin kohteena on käytännössä aina Israelin hallitus tai asevoimat. Hamasin tai palestiinalaishallinnon ihmisoikeusrikkomuksia omaa kansaansa kohtaan lauselmissa ei mainita. 

[Näin oli lausuttu Suomen kuvalehdessä 16.1.2022 julkaistussa Heikki Salmelan kirjoittamassa artikkelissa Tämäkö reilua? YK:n ihmisoikeusneuvosto paheksuu Israelia sarjatulella, mutta Kiinaa tai Venäjää se ei ole tuominnut koskaan.]

S Neuvostoliiton ajan alku oli Ukrainan kansalliselle kulttuurille tyly

”Heidät, niin kuin paljon muutakin itäeurooppalaista kulttuuria, pitäisi dekolonisoida, vapauttaa venäläisomistuksesta.”

Samaa sanoo Suomessa vuodesta 2014 asunut kulttuuritoimittaja Nataliya Teramae: ”Pitää muistaa, että Ukraina eli neuvostomiehityksessä seitsemänkymmentä vuotta. Se vaikutti mentaliteettiin, mutta onneksi kansallista älymystöäkin säilyi.”

Neuvostoajan alku oli Ukrainan kansalliselle kulttuurille tyly.

Tuoreessa artikkelissa The New York Timesissa musikologi Gabrielle Cornish nostaa esiin musiikillisen renessanssin Ukrainan ensimmäisen itsenäisyyden ajalta, kun säveltäjä Mykola Leontovitš jatkoi kaimansa ja kollegansa Mykola Lysenkon työtä.

Molemmat keräsivät kansanmusiikkia ja integroivat sen aineksia musiikkiinsa. Leontovitšia kiinnosti esimerkiksi Ukrainan kansansoittimena pidetty, luuttua muistuttava bandura.

Sitä soittivat kiertelevät, yleensä sokeat laulajat, jotka esittivät virallisen historiakäsityksen vastaisia balladeja vanhoista ja uusista tapahtumista vähän suomalaisten arkkiveisujen tapaan.

Vielä 1930-luvulla banduransoittajia oli kolmisensataa, mutta sekin oli neuvostohallinnolle liikaa: liki kaikki teloitettiin. Mykola Leontovitšin salainen poliisi ampui jo 1921, Cornish kirjoittaa.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 30.5.2022 julkaistussa Suvi Aholan kirjoittamassa artikkelissa Sinikeltainen kulttuurimaa.]

 

S Siivoajille päätäntävaltaa yrityksissä? Osa 1

Työntekijän näkökulmasta katsottuna monien henkilöstöpulasta kärsivien alojen ongelmana on se, että työntekijän odotetaan sitoutuvan työnantajaansa – mutta ei toisinpäin. Työntekijä saattaa kokea, että hän on yhdentekevä palikka osana koneistoa, ilman sananvaltaa, päätösvallasta puhumattakaan. Mikä olisi parempi tapa työnantajalle osoittaa sitoutumistaan työntekijöihin kuin antaa heille omistusta ja sen mukana yhteistä päätösvaltaa?

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehden lukijapalstalla 16.12.2022 julkaistussa Tuomo Nousiaisen kirjoittamassa kirjoutuksessa Osaajien houkuttelu vaatii heitä arvostavia rakenteita. Nousiainen on Luoto Companyn toimitusjohtaja.]

lauantai 17. joulukuuta 2022

S Kauheaa pyöritystä hävittäjä-ässä Nipa Katajaisella

Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi kolme päivää myöhemmin. Katajainen keskeytti toipumislomansa ja palasi rintamalle 23. kesäkuuta.

Seuraavan kymmenen päivän aikana vääpeli ampui alas 17 viholliskonetta, joista ensimmäisenä päivänä neljä. Lentopäiväkirjassaan hän kuvaili ilmavoitoista viimeistä:

Hiekan kohdalla tapasin kaksitoista Pe-2:ta ja kuusi La-5:tä. Hyökkäsin useita kertoja niiden kimppuun, mutta vasta Rautalammen kentän kohdalla pääsin tulittamaan La-5:tä, joka palavana syöksyi maahan.

Rajuimpaan pyöritykseen Katajainen joutui viisi päivää myöhemmin, kun hän oli tiedustelulennolla kapteeni Hans Windin siipimiehenä.

Parivaljakon kimppuun kävi aluksi parikymmentä vihollishävittäjää, mutta loppujen lopuksi suomalaisten ympärillä pyöri 120 neuvostokonetta.

Kuin ihmeen kaupalla molemmat selvisivät taistelusta hengissä, Wind tosin vakavasti haavoittuneena.

Tykinammus räjähti Messerschimittin ohjaamossa ja rikkoi mittariston. Wind pystyi kuitenkin lentämään koneensa tajunnan rajamailla kotikentälleen Lappeenrantaan.

Wind saavutti kaikkiaan 75 ilmavoittoa, joista viisi viimeisessä taistelussa. Hänet palkittiin Mannerheim-ristillä kaksi kertaa. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 4.6.2022 julkaistussa Tuomo Väliahon kirjoittamassa artikkelissa ”Valtavan lahjakas” perheen­isä ei hiiskunut tyttärilleen todellisesta osaamisestaan: Hävittäjän ohjaamossa hänestä kuoriutui Neuvosto­liiton pahin painajainen.]

S Etelä-Libanonissa irlantilainen rauhanturvaaja oli ammuttu käsiaseella

Kahden panssaroidun ajoneuvon saattue oli Etelä-Libanonissa matkalla maan pääkaupunkiin Beirutiin, kun sitä kohti ammuttiin käsiaseella. Yksi irlantilainen sotilas kuoli ja toinen sotilas haavoittui vakavasti.

[Näin oli sanottu Helsingin sanomat -lehdessä 15.12.2022 julkaistussa Liisa Niemen kirjoittamassa uutisartikkelissa Suomalaiset rauhan­turvaajat pahoillaan irlantilaisen kollegansa ampumisesta: ”Ei tämä mikään joka­päiväinen tapahtuma ole”.]

[Uutisartikkelissa ei kuitenkaan kerrota, että oliko ampuminen tehty pitkällä vai lyhyellä käsiaseella.]

perjantai 16. joulukuuta 2022

S Joukko ruotsalaisia musliminuorukaisia raivostui tanskalaispoliitikon aikeista polttaa Koraani, mistä seurasi...

Monelle on tullut yllätyksenä, miten myös lännessä kasvanut muslimi voi kokea uskonnon kyseenalaistamisen henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi. Tuorein esimerkki on huhtikuulta 2022, kun joukko ruotsalaisia musliminuorukaisia raivostui tanskalaispoliitikon aikeista polttaa Koraani. Mellakointi johti omaisuuden tuhoamiseen ja kymmenien poliisien loukkaantumiseen.

Rizvin mielestä se, että uskonnon kritisointi voi järkyttää uskovan koko olemusta, ei kuitenkaan ole pätevä syy pidättäytyä kritisoimasta tai satirisoimasta islamia. ”Mutta jotta se olisi tehokasta, on tiedostettava, minkä kanssa on tekemisissä”, Rizvi jatkaa.

[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 22.6.2022 julkaistussa merkinnässä Muslimin matka uskosta järkeen.]

S Vapauksia oikeasti vaalivan kulttuurin on sallittava rienaus ja jumalanpilkka

Sananvapaus ei ole itsestäänselvyys.

Uskonnonvapaus ei ole itsestäänselvyys.

Aina löytyy ihmisiä, jotka haluavat rajoittaa ja poistaa nämä vapaudet. Siksi näitä asioita oikeasti vaalivan kulttuurin on sallittava rienaus ja jumalanpilkka. Jokaisella on oikeus loukkaantua tällaisesta rieunauksesta. He saavat loukkaantua vaikka kuinka monta kertaa ja kuinka pitkäksi aikaa. Siinä loukkaantumisen lomassa he voisivat yrittää selittää mikä kirjoituksissa on se loukkaava osio. Ja miksi se muka on loukkaavaa luettavaa. Ja kaikkein tärkeimpänä kohtana heidän pitäisi osata selittää miksi heillä on oikeus tappaa toinen ihminen oman loukkaantumisensa takia.

[Näin oli lausuttu Juha Leinivaaran Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa 19.8.2022 julkaistussa merkinnässä Rushdie ja väliaikakatsaus puukottajaan.]

[Aiheeseen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa toisesta blogistani merkinnän Salman Rushdie ei ole ollut Salman Kiirekuolo.]

ML Uudet kotisivuni nimeltään 'Tom Kärnä suo' on aloittamassa taivaltaan

Periaatteessa viikko sitten perjantaina 9.12. tänä Jeesuksen vuonna 2022 olin saanut uuden sivustoni Tom Kärnä suo käytännössä valmiiksi. 1990-luvulta alkaen minulla oli ollut toisella palvelimella lähes samanniminen sivusto Tom Kärnän SUO, joka häipyy vuoden 2022 vaihtuessa 2023:ksi bittien taivaaseen, koska Elisa lopettaa palvelun kokonaan yksin yritysasiakkaita lukuunottamatta. Oli ollut todella hirveä homma siirtää sivuston sisältö uuteen muottiin. Mutta nyt se on siis tehty.

Oi, siis katso, niin halutessasi:

Tom Kärnä suo

torstai 15. joulukuuta 2022

S Käsitys natsi-Saksan suuresta vaikutusvallasta Suomessa oli myytti

Tässä 70-luvun tekstissään Waltari joka tapauksessa nostaa esille 30-luvun myönteisiä puolia ja torjuu niitä näkemyksiä, joiden mukaan kulttuurielämä silloin olisi ollut ”sinimustaa”. Äärioikeiston kulttuurinen painoarvo oli plus miinus nolla ja ainoa kiinnostava kulttuurihenkilö AKS:ssä oli Matti Kuusi, joka hänkään ei ollut mikään Saksan, vaan pikemmin Neuvostoliiton ihailija – varsin vaarallinen ja arvoton asenne, mutta siis ei sellainen, kuin myöhemmin kuviteltiin.

Nykyäänhän tutkimus on jo kauan sitten selvittänyt käsityksen Saksan suuresta vaikutusvallasta Suomessa olleen myytti. Itse asiassa edes IKL, vaatimattomine hieman yli tai alle kymmenen prosentin kannatuslukuineen, ei ollut Saksan varaukseton kannattaja. Saksan ryöstöpolitiikkaa Tšekkoslovakiassa vastustivat kaikki, siis jopa myös IKL.

[Timo Vihavainen blogissaan 27.7.2022 julkaistussa merkinnässä Kirjailijoiden näkemyksiä.]

[PS. 15.12.2022: Nyt tähän voi lisätä tällaisen "sisäisen" linkin: Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) vuoden 1932 ohjelman arvostelu.]

keskiviikko 14. joulukuuta 2022

S EU-direktiivin mukaan turvapaikka voidaan poistaa törkeän rikoksen tekijältä, mikä ei toteudu meillä

Suomen kriminaalipoliittisessa järjestelmässä paljousalennukset ja erikoisesti tulkitut ensikertalaisuuden lievennykset vielä keventävät rangaistusta. Se, että mitä enemmän rikoksia tekee, sitä vähemmän tulee kakkua, ei mahdu useimpien oikeustajuun.

Suomen vankiloissa uupuu tällä hetkellä kovilla oleva henkilökunta, jolla on jatkuva väkivallan kokemisen uhka. Toisin kuin hoitajia, vankeja sen sijaan ei saa rasittaa pakkotyöllä, koska se olisi ihmisoikeuksien vastaista. Vangeille järjestetään aktiviteettia ohjatuista liikuntatunneista kampaamopalveluihin. Vuosihoito vankilassa maksaa henkilöltä noin 80 000 euroa vuodessa. Ei liene liioiteltua sanoa, että hoitolaitoksissa olevat vanhukset eivät aina saa vastaavaa palvelua.

Yhä suurempi osa vangeistamme on ulkomaalaisia. Maahanmuuttajat ovat voimakkaasti yliedustettuja monissa rikostyypeissä. EU-direktiivin mukaan turvapaikka voidaan poistaa törkeän rikoksen tekijältä. Suomi ei käytä tätä mahdollisuutta. 

[Näin oli lausuttu 17.10.2022 julkaistussa Rikka Purran dust/bones/politics -blogissa julkaistussa merkinnässä Oikeusvaltio tarkoittaa uskottavaa kriminaalipolitiikkaa.]

S Siitoin oli kuvattavana sähköisempi ilmestys kuin niin monet muut suomalaiset uusnatsit

Elokuvassa nähtävät natsit vaikuttavat lähinnä möliseviltä idiooteilta. Tukeva skini lausuu jokaisen repliikkinsä kuin kesäteatterin Shakespeare-harrastaja kädellään ilmaa huitoen. Eräs tukevasti juovuksissa tai piripäissään oleva, tai muuten vain psykoottinen pälvikaljumies julistaa olevansa Siitoimen alamainen. Samalla hän tuijottaa intensiivisesti kameraan hikikarpalot otsallaan. "Johtaja! Johtaja! Kuuntele!" hän räkyttää Siitoimelle. Jopa Siitoin tuntuu olevan hieman häpeissään, että joutuu olemaan näiden ääliöiden keskuudessa.

Elokuva menettää kiinnostavuuttaan aina kun Siitoin ei ole kuvassa tai välittömästi läsnä. Kuisma jakelee lentolehtisiään Siitoimen oppien mukaan kadulla Alkon edessä, mutta ihmiset suhtautuvat häneen ymmärrettävän vihamielisesti. Baarijonolle jakaessaan hänen lappujaan läpsitään käsistä, sytytetään tuleen ja revitään Kuisman kasvojen edessä.

[Näin oli lausuttu elitisti-sivustolla 20.5.2014 julkaistussa Paavo Ihalaisen kirjoittamassa elokuva-arvostelusikermässä "Magnumit on täällä aina valmiina" - Pekka Siitoin dokumenttielokuvissa). Tämä kyseinen siteeraus käsittelee Nina Stenrosin ohjaamaa ja vuonna 1994 ilmestynyttä dokumenttielokuvaa Sieg Heil Finland.]

S Sille, että ihmisen puolustusjärjestelmä aktivoituu, ei yksilö itse voi tietoisesti tehdä mitään

Laumassa eläessämme meidän täytyy sietää konflikteja ja tönimistä aamuruuhkassa. Jos naapuri jäkättää nurmikon kunnosta, aivot jarruttavat väkivaltaisia impulsseja, jotta emme täräytä häntä nenään.

Jos joku uhkaa terveyttä tai henkeä, pidäkkeet löystyvät.

Kun uhka on vielä mahdollista välttää, ihminen käyttää ennakoivaa ja tietoista strategiaa. Hän miettii esimerkiksi pakoreittiä ja piirtää puolustuslinjoja, Nummenmaa kertoo.

Aivojen kognitiiviset eli esimerkiksi tiedonkäsittelyyn, harkintaan ja toiminnan ohjaukseen liittyvät toiminnat ovat toistaiseksi käytössä. Kognitiivisten kykyjen tyyssija aivoissa ovat otsalohkon etuosat.

Kun vihollinen käy kimppuun, otsalohkotoiminnat vaimenevat. Ihmisen puolustusjärjestelmä aktivoituu – eikä tälle voi tietoisesti juuri mitään.

”Alkukantainen fysiologinen reaktio sanelee, kuinka toimimme: ihminen joko taistelee tai pakenee. Vaaratilanteessa osa meistä säilyttää toimintakykynsä paremmin kuin toiset.”

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 1.4.2022 julkaistussa Anna Sievisen kirjoittamassa uutisartikkelissa ”Tätä on mahdotonta selittää yhden miehen pahuudella” – Aivotutkija kertoo, miksi näemme nyt julmuutta, joka ylittää ymmärryksen.]

tiistai 13. joulukuuta 2022

S Venäjän kauna

Kauna on tärkeä käsite venäläisen yhteiskunnan ymmärtämisessä: se viittaa näyttämisen haluun ja tarpeeseen maksaa kalavelat aiemmasta alentuvasta kohtelusta. Neuvostoliiton hajoamiseen liittyvä kauna on niin sanotun putinilaisen patriotismin perusta.

Suurin ja läpäisemättömin sosiaalinen kupla koostuu passiivisesta enemmistöstä. Juuri tämän joukon reaktiota valtio pelkää eniten. Ajatellaan, että jos nämä ihmiset lähtevät liikkeelle, vallankumous on väistämätön.

Tähän joukkoon kuuluu ennen kaikkea neuvostoaikana varttuneita ihmisiä, jotka eivät käytä internetiä vaan pitävät ainoana tiedonlähteenään televisiota. Yhteiskunnallinen keskustelu heidän kanssaan päätyy aina toteamukseen: ”Ette kai halua hullua 90-lukua takaisin?”

Valtio tekee nyt kaikkensa, jotta tämä suuri enemmistö ei kokisi äänettömään sopimukseen perustuvan turvallisuutensa horjuvan pakotteiden alla. Valtaapitävien tehtävänä on pitää talouden heikentyminen mahdollisimman hyvin heiltä piilossa.

Samaan aikaan propagandan avulla pyritään tekemään heistä patriootteja. Jos valtio onnistuu tässä, Venäjä on Pohjois-Korean tiellä.

 [Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 7.5.2022 julkaistussa venäläisen dramaturgin Mikhail Durnenkovin esseessä Olin häpeissäni siitä, että me venäläiset emme tunne häpeää mistään – kauna on tärkeä käsite venäläisen yhteiskunnan ymmärtämisessä.]

maanantai 12. joulukuuta 2022

S Jumalalta anteeksi pyytäminen silloin, kun pitäisi pyytää anteeksi uhrilta

Anteeksipyyntö on hyvä asia ja ainut sitä ylevämpi asia on anteeksianto. (Johon en, tietääkseni, ole ollenkaan kykenevä. En edes tiedä miten se tapahtuisi. Tämä on niitä asioita joihin minulta vaikuttaa puuttuvan ruuvit aivan tyystin. En oikeasti muista antaneeni koko elämäni aikana anteeksi mitään kenellekään. Edes pieniä asioita. Mutta ei näitä arvosteta sitä kautta mitä itse tekee. En arvosta näitä siksi että ne ovat helppoja vaan siksi että ne ovat vaikeita.) Ja kaikki on laadukkaampaa kuin anteeksiottaminen. (Esim. asenteella ”kaduin ja pyysin Jumalalta anteeksi joten hittoon ne uhrit. Heiltä anteeksi pyytämistä ei tarvita mihinkään.” Uskonnollisissa piireissä tiedetään sellaisiakin ”yksittäistapauksia” jotka tekevät väärin ja sitten kun ovat tästä jääneet kiinni niin ovat sitten edenneet hyökkäysasteelle ja seuraavassa vaiheessa onkin vaadittu uhreilta anteeksiantamista, jotta uhrit eivät olisi huonoja kristittyjä. Ja näin on vältelty jopa poliisiin yhteydenottamisia. Sillä eihän maallista oikeusistuntoa ole tarpeen rasittaa hengellisten veljien välisillä asioilla.) 

[Näin oli lausuttu erään hepun blogissa 25.9.2022 julkaistussa merkinnässä Anteeksiottajat.]

S Koko parlamentaarinen oppositio pitää nuoriso- ja katujengirikollisuuden merkittävänä selittäjänä maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa

Kaikkien oppositiopuolueiden allekirjoittamassa välikysymyksessä nuoriso- ja katujengirikollisuuden selittäjänä pidetään maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa.

Siinä kysytään muun muassa: ”Näkeekö hallitus nuoriso- ja jengirikollisuuden lisääntymisellä yhteyden Suomessa viime vuosikymmenet harjoitettuun löyhään maahanmuuttopolitiikkaan ja yksilöä olemattomasti velvoittavaan kotouttamispolitiikkaan?”

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 8.12.2022 julkaistussa Veli-Pekka Lehtosen kirjoittamassa uutisartikkelissa Välikysymys selittää nuoriso- ja jengi­rikollisuutta maahan­muutolla – takana koko oppositio.]

S Runoilija Anna Ahmatova on niin kiva

Venäjällä on totuttu siihen, että järjestelmä ja sen kriitikot ovat kuurupiilosilla. Runoilija Anna Ahmatova poltti 1930-luvulla arkistonsa, mutta jatkoi kirjoittamista pienille paperilappusille, jotka hän sujautti luotetuille ystävilleen. Nämä opettelivat runot ulkoa ja hävittivät paperit. Runot elivät vain muutamien ihmisten muistissa, mutta kyllä ne elivät.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 27.9.2022 julkaistussa Anu Kantolan kirjoittamassa kolumnissa Erimielisyys on hyvästä, pidetään siitä kiinni.]

[Muistan, kuinka Suomen poliisi ei ollut löytänyt suomalaisen toisinajattelijan Jussi Halla-ahon teksteistä mitään laitonta. Sitten valtionsyyttäjä määräsi sen käymään läpi aivan kaiken, mitä Hallis on koskaan kirjoittanut. Ja jo jotain löytyi. Mutta Halla-aho ei tosin ole ollut kuurupiilosilla. Ellei sellaisena pidetä sitä, että hän oli otsikoinut tuomioon johtaneen kirjoituksensa näin: "Muutama täky Illmanin Mikalle". Mika Illman oli niihin aikoihin valtionsyyttäjä. Mies oli kirjoittanut tohtorinväitöskirjansa toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tai, no tavallaan siitä. Siihen se liittyi. Hän siis halusi itse vainota.]

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

S Nikola Teslalla oli myös "jänniä" mielipiteitä

Mainittakoon vielä, että keksijän monivaiheisen uran ohella tuore elämäkerta valaisee kohteensa arvomaailmaa kaihtamatta nykylukijaa oudoksuttavia puolia. Sellainen on tieto, että vanhoilla päivillään Tesla kannatti rodunjalostusoppia ja ”kelvottomien” ihmisten sterilointia. Hieman yllättäen naisten tasa-arvoa ja uudenlaista sukupuolijärjestystä hän sen sijaan piti tarpeellisena.

[Näin oli lausuttu Suomen humanistiverkko Agricolan sivuilla 27.9.2022 julkaistussa Paavo Oinosen kirjoittamassa Nikola Teslaa (1856-1943) koskevassa artikkelissa Visionääri ja sähkön lähettiläs, joka esittelee Richard Munsonin suomennetun teoksen Tesla. Modernin luoja (Tesla: Inventor of the Modern).]

[Sinänsä kirjoittajan mainitsema seikka ei ole kovin kummallinen. Eiväthän hänen mainitsemansa asiat ole mitenkään toisilleen vastakkaisia.]

lauantai 10. joulukuuta 2022

S Ruvetaan puuhaamaan sosiaaliturvauudistusta, osa 3

”Muutos selkeyttäisi järjestelmää sosiaaliturvan saajan näkökulmasta ja mahdollistaisi paremman etuuksien ja ansiotulojen yhteensovittamisen eri elämäntilanteissa. Kyseessä olisi erittäin massiivinen lainsäädäntötyö. Pitäisi käydä läpi kaikki vuosikymmenten saatossa laaditut vähän erilaiset mutta vähän samanlaiset säädökset ja yhdistää ne yhteen perusturvaetuuslakiin.”

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehden sivuilla 6.9.2022 julkaistussa Teemu Muhosen kirjoittamassa uutisartikkelissa Sosiaalitukien uudistus nytkähti eteenpäin: tällaista mallia puolueet alkavat valmistella.]

S Mistä johtui Suomen kansan pettyminen Venäjään

Vain vuosi sitten Venäjä vaati lupausta siitä, ettei Nato ota uusia jäseniä. Vaatimukseen alistuminen olisi vienyt Suomelta vapauden. Kun hyökkäys Ukrainaan sitten alkoi, suomalaiset yhdisti syvältä kummunnut pettymys Venäjään. Natosta haettiin suojaa Venäjän aggressiolta.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä Suomen itsenäisyyspäivänä julkaistussa pääkirjoituksessa Itsenäisyyttä puolustetaan yhdessä muiden kanssa.]

[PS. Tiukasti ottaen hyökkäys oli alkanut jo vuonna 2014.]

perjantai 9. joulukuuta 2022

S Pettersson ja populaarit lähteensä

Taulukon pohjalta voi huomata, että seitsemän luvun perusteella Petterssonin lähteissä painottuvat populaarit lähteet (esimerkiksi toiset populaarit tietokirjat), joita löytyi lähes jokaisesta tarkastellusta luvusta. Yhtä yleisiä olivat lehtiartikkelit (jälleen – hyvin populaareja) ja tutkijoiden jo valmiiksi popularisoimat julkaisut. Varsinaisia tieteellisiä julkaisuja oli vähän – Kajanus & Moberg -luvun neljästä kaksi oli nimenomaan tieteellisiä mutta suurelle yleisölle suunnattuja teoksia. Primääri- ja aikalaislähteiden osuus on suuri yksittäisen luvun (tässä tarkasteltuihin suhteutettuna) runsaan esiintymän vuoksi.

Tällä otannalla Pettersson siis popularisoi jo populaaria tietoa. Joku voisi sanoa, että hän tekee siitä populaaria, suosittua kansan keskuudessa, oman myyvän jännäbrändinsä avulla. 

[Näin oli lausuttu kirjallisuuskritiikin verkkolehden Kiiltomadon toimituksen blogissa 26.9.2022 julkaistussa Ville Hämäläisen kirjoittamassa kolumnissa Jännät paikat tiedonvälitykselle.]

torstai 8. joulukuuta 2022

S Indonesia, "maltillisen islamin" maa

Indonesia on muslimienemmistöinen maa, jossa on viime vuosina otettu CNN:n mukaan käyttöön useita tiukkoja islamistisia lakeja. Osassa maata on kielletty alkoholi ja uhkapelaaminen. Myös julkiset ruoskimiset rangaistuksena muun muassa homoseksuaalisuudesta tai aviorikoksesta ovat käytössä osassa maata.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 7.12.2022 julkaistussa Iida kantolan kirjoittamassa uutisartikkelissa Indonesia kielsi seksin avioliiton ulkopuolella – koskee myös turisteja.]

[Tällaisten uutisartikkeleiden julkaiseminen sataa Perussuomalaisten laariin.]

S Psykopatia on eräänlaista pahuuden esanssia

Lauerman erikoisalalla lääketieteessä puhutaan psykopatiasta, jossa yhdistyy hyvin paljon toisten ihmisten sortamiseen ja riistämiseen liittyviä ihmisen kielteisiä ominaisuuksia. Psykopaateilta puuttuu luontainen taipumus myötäelämiseen ja myötäkärsimiseen, ja he ovat alttiita jopa tappamaan.

− Tietyssä mielessä psykopaattisuus on eräänlainen raffinoitu ja tarkoin määritelty ulottuvuus ihmisessä, joka heijastelee myös sellaisia ilmiöitä, joita voi pahuudeksi sanoa.

Lauerman mukaan pahuuden juuret ovat hyvin syvällä luonnossa, ihmislajin historiassa ja evoluutiossa. Kaikilla meillä ihmisillä on joissain olosuhteissa valmius väkivaltaan ja rankkoihinkin hirmutekoihin. Tällainen tilanne voisi olla vaikkapa uhkakuva siitä, että omat lapset surmattaisiin tai heitä rääkättäisiin.

− Tästä on mahdotonta tehdä koeasetelmia, joten emme voi varmasti tietää, pystyvätkö kaikki ihmiset tappamaan tällaisessa tilanteessa. Ilmeisesti tällainen mahdollisuus väkivaltaan on ainakin olemassa useimmilla ihmisillä. 

[Näin oli lausuttu Apu-lehdessä 5.9.2022 julkaistussa Janne Itkosen kirjoittamassa artikkelissa Pahuuden juuret ovat syvällä evoluutiossa − Hannu Lauerma: "Kaikilla ihmisillä on joissain olosuhteissa valmius väkivaltaan ja rankkoihinkin hirmutekoihin".]

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

S Mielenkiintoista käsitehörhöilyä tieteiden piirissä

Kyseenalaisina pidettyjä hankkeita luonnehtii kvalitatiivinen (laadullinen) tutkimussuuntaus – vain yksi 15 projektista oli kvantitatiivinen, eli tarkasteli tutkimuskysymyksiä tilastollisen aineiston valossa. Valtaosa pilkatuista tutkimuksista käsitteli poliittisia intohimoja lietsovia teemoja, kuten sukupuolisuus/feminismi, valkoisuus/rasismi ja tasa-arvo/aktivismi.

Tutkimussuunnitelmien tiivistelmät vilisevät hämäräperäisiä ilmauksia, kuten “episteeminen väkivalta”, “valkoisuuden monimodaalinen rakentuminen”, “queer-siirtolaisten poliittiset subjektiviteetit”, “jännitteisen feministisen representaation kenttä” ja “kehollisten kohtaamisten politiikka”. Yhden projektin metodologiaa kuvataan seuraavin sanoin: “voimauttavan valokuvauksen … avulla projektissa etsitään vastausta kysymykseen, voidaanko turvapaikanhakijan kehoa pitää poliittista potentiaalia omaavana tavalla, joka jää huomaamatta yhteisöissä, jotka voivat luottaa instituutioihinsa ja historiaansa.” 

[Näin oli lausuttu Verkkouutisissa 8.9.2022 julkaistussa Jukka Savolaisen kirjoittamassa katsauksessa Vääryystutkijoiden höpötiedettä saa pilkata. Savolainen on sosiologian ja kriminologian professori Wayne State -yliopistossa Yhdysvalloissa.]

S S-pankin vähän isompi tietoturvamoka

Käytännössä S-Pankin virhe mahdollisti vahvan sähköisen tunnistamisen ilman salasanaa. Voi vain kuvitella, miten tällainen virhe oli päässyt syntymään. Koodari kysyy tunnuksen ja salasanan, lähettää salasanan tarkistettavaksi tietokantaan, mutta ei huomioi tietokannan palauttamaa vastausta. Vaikka tietokanta sanoisi "väärä salasana!", koodi jatkaa palveluun käyttäjätunnuksen perusteella.

[Näin oli lausuttu tietotekniikkanörtti Petteri Järvisen blogissa 15.9.2022 julkaistussa merkinnässä Pojat ryöstivät pankin - eikä pankki edes huomannut.]

S Tutkimuksen tavoite ei saa olla kansalaisten poliittisen ajattelun muokkaaminen tai harjoitettuun politiikkaan vaikuttaminen

Käyttäytymisnormeja koskeva tutkimus ei tietenkään voi päästä luonnontieteiden eksaktiuteen, mutta sen on silti pyrittävä falsifioitavissa oleviin ennusteisiin ja hypoteeseihin. Tutkimuskohdetta latistava mielipidekirjoittelu ei saa kelvata, eikä tutkimuksen tavoite saa olla kansalaisten poliittisen ajattelun muokkaaminen tai harjoitettuun politiikkaan vaikuttaminen. 

[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 28.4.2022 julkaistussa merkinnässä Ulkonäköpaineet arjessa ja akateemisessa tutkimuksessa.]

tiistai 6. joulukuuta 2022

S "Ottakaa ryssiltä aseet"

Kemissä Fagernäs tapasi sotilasporukan, josta elämäkerrassa käytetään sanaa ”keräilyrykmentti”. Kun komentaja seisoi huonosti vaatetetun ja varustetun joukon edessä, hän kysyi, onko kenellekään mitään valittamista.

”Meillä on erittäin huonot aseet”, kuului joukosta. ”Ryssillä on hyvät aseet. Ottakaa ryssiltä aseet”, Fagernäs vastasi.

Ei ole väliä, onko tarina aivan tosi, koska Fagernäsin johtamat joukot tekivät siitä totta. Jalkaväkirykmentti 164. oli mukana lyömässä Suomussalmen Hulkonniemen taistelussa puna-armeijan 163. divisioonan ja otti siltä valtavat määrät aseita.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 6.12.2022 julkaistussa Unto Hämäläisen kirjoittamassa tekstissä Jos Uno Fagernäsin johtama ”keräily­rykmentti” olisi hävinnyt talvi­sodan taistelunsa, koko Suomi olisi miehitetty, joka on Tarja Lappalaisen kirjoittaman tietoteoksen ”Ottakaa ryssiltä aseet” – Kenraali Uno Fagernäsin sodat arvostelu.] 

[Niin se käy.]

S Fagernäsistä tulikin jääkäriupseeri ja tasavallalle uskollinen sellainen

Äidille kerrottiin pojan menneen Tukholmaan opiskelemaan papiksi. Tulikin jääkäriupseeri.

Jääkärikunta oli nuoressa tasavallassa vahva vaikuttaja, mutta Mäntsälän kapina vuonna 1932 jakoi jääkärit kahtia. Heistä osa kannatti lapualaismielisiä kapinoitsijoita, osa tuki presidentti P.  E. Svinhufvudia.

Presidentti soitti ohi virkatien everstiluutnantti Fagernäsille Vaasaan ja pyysi ”ruotsalaiselta” apua kapinan taltuttamisessa. Fagernäs totteli ja kävi joukkoineen kukistamassa kapinapesäkkeen Jyväskylässä.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 6.12.2022 julkaistussa Unto Hämäläisen kirjoittamassa tekstissä Jos Uno Fagernäsin johtama ”keräily­rykmentti” olisi hävinnyt talvi­sodan taistelunsa, koko Suomi olisi miehitetty, joka on Tarja Lappalaisen kirjoittaman tietoteoksen ”Ottakaa ryssiltä aseet” – Kenraali Uno Fagernäsin sodat arvostelu.]

[Niin se käy.]

S Nämä äärivanhoilliset miespuoliset nilviäiset määräävät iranilaisnaisten ja -tyttöjen elämässä kaikesta

Iranilaisnaisten tilannetta meillä Suomessa valaisikin parhaiten mullaheiden valtaa paennut Alan Salenzadesh kysymällä, että "miten itse pystyisit elämään maassa, jossa pitkäpartaiset, vanhoilliset miehet päättävät kaikista elämäsi osa-alueista liittyen pukeutumiseen, matkustamiseen, intimiielämään, juomiseen, syömiseen ja ylipäätään hengittämiseen?"

[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 14.11.2022 julkaistussa merkinnässä Jumalan vihollinen.]

[Tosin on huomattava, että tällaisten blogimerkintöjen julkaiseminen voi aiheuttaa vieroksuntaa islamia kohtaan lukijoissa.]

S Kirjaston pyhyys

Kirjasto on yksi ensimmäisiä asioita, jotka lakkaavat olemasta sellaisia paikkoja, joihin tavalliset ihmiset menevät, kun monikulttuurisuuden aste nousee tietyn prosentin yli.

[Näin oli lausuttu PT-median sivuilla 16.8.2022 julkaistussa uutisartikkelissa Espoon monikulttuurisuusaste nousee, kirjastoja kiinni älämölön takia.]

S Libanonissa toimitaan LGBTQ-yhteisöjä vastaan

Kuluvana vuonna Libanonissa on nähty poikkeuksellisia toimenpiteitä LGBTQ-yhteisöjä vastaan. Kesäkuussa sisäministeriö muun muassa kielsi kaikki LGBTQ-yhteisöjen kokoontumiset uskontoon ja perinteisiin vedoten. Tämä kertoo paitsi hallinnon pyrkimyksistä suunnata yleisön huomio pois omista epäonnistumisistaan, myös siitä, että uskonnolliset rajat ylittävä solidaarisuus on sille todellinen uhka.

[Näin oli lausuttu Antroblogissa 13.10.2022 julkaistussa Laura Menardin kirjoittamassa artikkelissa Libanonin LGBTQ-yhteisöt tavoittelevat tasa-arvoisempaa tulevaisuutta.] 

[Uskonnollisia lakeja arvostavat Libanonissa ennen kaikkea muslimit. Islamilainen sharia-laki on ollut olemassa ainakin jossakin muodossa jo 600-luvulta jKr. alkaen. Ja libanonilaisista tätä nykyä enemmistö kuuluu islamilaisiin yhteisöihin. Tämä johtuu naisen huonommasta asemasta niissä sekä kristittyjen laajemmasta maastamuutosta.]

[Islamilaisten maiden yhteistyöjärjestöön OIC:hen kuuluu kymmeniä islamilaisia maita. Järjestön jäsenmaat kannattavat hyvksymänsä Kairon julistuksen perusteella shariaa ainakin jossakin muodossa. Sharian mukaan ei-muslimit ovat ali-ihmisiä ja nainen miestä alempi olento.]

S Chat GPT -niminen tekoäly itsenäiselle Suomelle laatimassaan puheessa

Hyvät ystävät,

Tänään me vietämme Suomen itsenäisyyttä. Tämä on päivä, joka meille muistuttaa meille, miten kauan ja kovaa me olemme taistelleet saadaksemme takaisin vapauden.

Nyt voimme ylpeinä sanoa, että meillä on vapaus. Meillä on vapaus käyttää äänemme, meillä on vapaus ajatella ja meillä on vapaus olla oma itsenäinen kansamme.

Tämä päivä täytyy muistaa ja juhlia. Onnittelemme toisiamme ja kiitämme menneitä sukupolvia taistelusta, joka on mahdollistanut meille tämän päivän. Tämä on meidän päivämme.

Kiitos ja onnellista Suomen itsenäisyyspäivää!

[Open AI -säätiön kehittämä Chat GPT -niminen tekoäly laatimassaan puheessa itsenäiselle Suomelle Helsingin Sanomat -lehdessä 5.12.2022 julkaistun Harri Pietarisen kirjoittaman uutisartikkelin Elon Muskin tekoäly­teknologia hämmästyttää tutkijoita – Näin se vastasi, kun siltä pyydettiin ohjeita Linnaan murtautumiseen mukaan.]

maanantai 5. joulukuuta 2022

S Ruotsissa ja Norjassa vakavista rikoksista rangaistaan ankarammin kuin Suomessa

Suomessa halutaan silitellä rikolliset kaidalle tielle. Tämä loukkaa monien oikeustajua ja vähättelee rikoksen uhrin kokemusta.

Oikeus ja kohtuus eivät toteudu, jos monista rikoksista tuomitaan liian lieviä rangaistuksia. Kyse ei ole vain kadunmiehen mielipiteistä, vaan tosiasiasta. Kun suomalaista rangaistusjärjestelmää verrataan naapurimaiden vastaaviin järjestelmiin, nähdään, että rikolliset pääsevät maassamme usein hyvin vähällä. Esimerkiksi törkeästä ryöstöstä tai törkeästä raiskauksesta tuomitaan Ruotsissa vankeutta aina vähintään viisi vuotta, kun Suomessa vastaavista teoista voi selvitä kahdella vuodella. Norja on vielä Ruotsiakin ankarampi, ja muun muassa näistä rikoksista on mahdollista tuomita vankeutta jopa 21 vuotta. 

[Näin oli lausuttu 17.10.2022 julkaistussa Rikka Purran dust/bones/politics -blogissa julkaistussa merkinnässä Oikeusvaltio tarkoittaa uskottavaa kriminaalipolitiikkaa.]

S Etelä-Korean väkiluku pienentyy varsin nopeasti

Joskus kaksikymmentä vuotta sitten eteläkorealainen ministeri tuli kohteliaisuuskäynnille luokseni. Jostakin siinä piti keskustella ja niinpä sanoin, että hänen asemassaan olisin huolestunut syntyvyydestä. Hän vähän tulistui ja sanoi, että he ovat Etelä-Koreassa kyllä tehneet osansa maailman väkiluvun kasvun pysäyttämisestä. Sanoin tarkoittaneeni päinvastaista. Nettouusiutumisluku oli silloin laskenut 0,6:een, joten heillä on edessään aika paha ongelma huoltosuhteen kanssa. Jokainen sukupolvi on 40 prosenttia edellistä pienempi.

Nyt nettouusiutumisluku on laskenut Etelä-Koreassa jo alle 0,4:n, eli jos tämä jatkuu, jokainen sukupolvi on 60 % edellistä pienempi ja tuhatta isovanhempien sukupolveen kuuluvaa kohden on enää noin 150 lastenlasta

Aikanaan perheet pyrkivät synnyttämään turvallisen määrän lapsia niin, että jotkut niistä pystyisivät elättämään heitä, kun he ovat vanhoja. Nyt teollisuusmaissa vanhuuden turvan antavat nyt eläkkeet, mutta lasten koulutus sen sijaan maksaa monille perheille paljon. Helsingin Sanomissa haastateltu korealainen lapseton nainen sanoi, ettei hän halua lasta koska se on noin 250 000 euron suuruinen menoerä. Lapset ovat muuttuneet vanhuuden turvasta kalliiksi menoeräksi.

[Näin oli lausuttu Vihreiden Grand Old manin (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaaran blogissa 6.7.2022 julkaistussa merkinnässä Pelastavatko Etelä-Korean naiset maailman?.]

S Nyt Venäjän keskiluokkakin saa huomata olevansa Putinin silmissä alaluokkaa

Imperiumin menettämistä surreet venäläiset unohtivat kuitenkin Alexander Etkindin huomion siitä, että laajetessaan Venäjä kolonisoi paitsi naapureitaan myös itsensä: vallanpitäjille oma kansa oli yhtä alistettu kuin vallatut naapurikansat. Se näkyy edelleen säätyeroina. Nyt keskiluokkakin saa huomata olevansa Putinin silmissä alaluokkaa.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 25.9.2022 julkaistussa pääkirjoituksessa Putin sanoi irti sopimuksensa kansan kanssa.]

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

S Sinimusta liike on yhtä vasemmistolaisuuden kanssa

Kysymykseen puolueen juutalaisvastaisuudesta Kuru vastaa sanomalla sen olevan ”antisionistinen”.

Kotosen mukaan juutalaisvastaisuus on alusta asti ollut osa joitakin tulkintoja radikaalista nationalismista. Antisionismi eroaa antisemitismistä siten, että se alkujaan kohdistui juutalaisten kansallisvaltion luomiseen.

”Sillä voidaan edelleen viitata muun muassa Israelin harjoittaman nationalistisen politiikan vastustukseen, jos kohta usein termit sekoittuvat ja niitä käytetään samassakin tarkoituksena yleisen juutalaisvastaisuuden ilmentymänä.”

[Näin oli lausuttu Helsingin Sanomat -lehden sivuilla 3.12.2022 julkaistun Jecaterina Mantsisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Vaaleihin tähtäävä sini­musta liike on avoimen rasistinen ja fasistinen.]

[PS. Mä kerran vuosia sitten uusnatsien sivuilta bongailin huvikseni artikkeleita, joissa oltiin juutalaisuudesta samaa mieltä modernin vasemmistolaisuuden kanssa.]

S 1800-luvun eugeniikkaliike, nykyajan transideologia

Itse uskon, että samoin kuin eugeniikkaliike 1800-luvulla, transideologiakin sai alkunsa ehkä aidosta pyrkimyksestä nostaa yksilöiden tai väestön hyvinvointia. Hyvin menestyneiden poliittisten liikkeiden – yhtä hyvin kuin menestyneiden yksityisten yritysten – menestys synnyttää kuitenkin ylimielisyyttä ja itsekritiikin puutetta. Ja jos ulkoinen kritiikki vaimennetaan demonisoimalla ja sensuurilla, menestys luo lopulta vääjäämättä siemenen tuholle.

Eugeniikkaliike lähti tuhon tielle viimeistään silloin, kun osa liikkeestä alkoi tukea Hitlerin politiikkaa, joka oli äärimmäisessä epäinhimillisyydessään lisäksi kaikkea muuta kuin eugeenista. Euroopan kognitiivisesti korkeatasoisin etninen ryhmä – juutalaiset – tuhottiin.

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 17.8.2022 julkaistussa Jukka Aakulan kirjoittamassa artikkelissa Transliike itsetuhon tiellä.]

lauantai 3. joulukuuta 2022

S UTF-koodaus tekee ääkkösiä sisältävistä salasanoista liki mahdottomia murtaa

Ääkkösiä sisältävät salasanat ovat liki mahdottomia murtaa, koska UTF-koodaus tekee niiden väsyttämisen hyvin työlääksi. Ehkä juuri samasta syystä useimmat palvelut eivät hyväksy niitä. Ääkköset eivät kelpaa wifi-verkkoihin eivätkä Googlelle, vaikka molemmat ovat muuten hyvin sallivia salasanojen suhteen. 

[Näin oli lausuttu tietotekniikkanörtti Petteri Järvisen blogissa 10.10.2022 julkaistussa merkinnässä Käytännön salasanaohjeita vuonna 2022.]

S Tanskassa on lopulta oltu maahanmuuttoasioissa viisaampia

Suomen poliisijärjestöjen liiton mukaan katujengien jäsenistä jopa 95 prosentilla on maahanmuuttajatausta. Ongelma tuskin ratkea pelkästään moniviranomaisyhteistyöllä. Siksi Suomessa on alettava Ruotsin ja Tanskan rajoittaa sellaista maahanmuuttoa, joka tuottaa katujengien tapaisia lieveilmiöitä.

Silloin puhutaan erityisesti humanitäärisestä maahanmuutosta. Liian moni humanitäärisen maahanmuuton kautta tänne tullut ei sopeudu tai ei edes halua sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja noudattaa sen normistoa.

Ylen Ulkolinja esitti viime marraskuussa Tanska – rajat kiinni! -tv-dokumentin Tanskan maahanmuuttopolitiikasta. Siinä Tanskan hallituksen maahanmuutosta ja kotouttamisesta vastaava ministeri Mattias Tesfaye kertoi hätkähdyttävän asian.

Tesfayen mukaan Tanskassa ajateltiin aluksi, että tulijat kotoutuvat Tanskaan, kun he oppivat tanskan kielen. Kun näin ei tapahtunut, vallalle nousi käsitys, että tulijat kotoutuvat, kun he pääsevät kiinni työhön.

Kun tämäkin osoittautui vääräksi ja maahan syntyi edelleen maahanmuuttajien varjoyhdyskuntia, edessä ei ollut enää muita vaihtoehtoja kuin alkaa purkaa taloja maahanmuuttajalähiöistä ja rajoittaa maahanmuuttoa. Sama voi olla edessä vielä Suomessakin. 

[Näin oli lausuttu Iltalehden sivuilla 17.10.2022 julkaistussa Mika Koskisen kirjoittamassa kolumnissa Marinin hallitus kielsi katujengiongelman ja löysi sen pian edestään.] 

[PS. Jotenkin aiheeseen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa ei niin vanhan blogimerkintäni Tanskan maahanmuuttokriittinen sosialidemokraattinen puolue käy vaaleja kohti.]

S Puukkohippa ei ole erityisen kantasuomalaista

En malta olla lopuksi kommentoimatta tämän aamun juttua Helsingin sanomissa. Siinä pääkaupungin sosiaalidemokraattinen apulaispormestari "nostaa esille vaietun ongelman Helsingin kouluissa: ´Lapsia, jotka on pitäneet kädessään enemmän puukkoa kuin kynää´".

Uskon, että jokainen arvoisista lukijoistani tietää, että ylivoimaisesti suurin osa noista lapsista on syntynyt perheisiin, joilla on lyhyt historia Suomessa. Enkä siksi puutu siihen asiaan.
 
[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 13.9.2022 julkaistussa merkinnässä Sosialistinen hollitupa.]
 
[Kantasuomalaiset tosi nk. parempaan väkeen verrattuna harrastavat vähemmän puukkohippaa. Mutta vielä vähemmän he harrastavat siviilien tuliaseilla tappamista, vaikka maassamme ihmisillä on runsaasti omistuksessaan tuliaseita. Puukko on maassamme taas paljon käytetty työkalu.]

S Lenin: Suomen puuttuminen asiaan juuri ratkaisevalla hetkellä olisi nopeasti ratkaissut Pietarin ja koko vallankumouksen kohtalon

Monenlaistahan ”ensimmäisen tasavallan” kirjaviin vuosiin mahtui. Mannerheimin hinku päästä hyökkäämään Pietariin ja pelastaa Venäjä bolševismilta oli äärimmäistä uhkapeliä. Suomen armeijasta tuskin voitiin vakavasti edes puhua.

Toki Lenin, puolustellessaan Suomen-politiikkaansa väitti, että Suomen puuttuminen asiaan juuri ratkaisevalla hetkellä olisi nopeasti ratkaissut Pietarin ja koko vallankumouksen kohtalon.

Että niin ei käynyt, oli kiinni Suomen kokoomuspuolueen kannasta. Sen johto kammoksui seikkailua ja Mannerheim teki johtopäätöksensä ja meni allekirjoittamaan tasavaltaisen hallitusmuodon, joka toi pian Ståhlbergin valtaan. Rauha itärajallamme säilyi.

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 19.10.2022 julkaistussa merkinnässä Keskustan osa historiassa, jossa käsitellään Esa Leskisen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmää Ensimmäinen tasavalta.]

[Olisihan se ollut aikamoista seikkailua joka tapauksessa, vaikka maailma olisi ehkä kiittänyt jälkeenpäin, jos maamme Suomi olisi uhkayritykseen ryhtynyt...]

perjantai 2. joulukuuta 2022

S Perussuomalaisten mielestä Ylen tulisi olla ei niin puoluepoliittinen media

Taviosta Ylen pitäisi olla poliittisesti objektiivinen toimija.

”Esimerkiksi vihervasemmistolaista aatemaailmaa edustaa Yle Kioski, ja kun kuuntelee YleX:ää, niin siellä radiopuolellakin on selvästi vihervasemmistolaisuuteen identifioitunutta ohjelmaa.”

Hänestä Ylellä ei ole vastaavaa ohjelmistoa, joka palvelisi puhtaasti oikeistolaista maailmankuvaa.

”Tämä on mennyt jopa Reporadio-aikaa pahemmaksi. Ylestä on tullut hyvin vasemmistolainen toimija näissä ajankohtaisohjelmissa.”

Reporadiolla viitataan Ylen vasemmistolaiseen aikaan 1960- ja 1970-luvuilla.

[Näin oli lausuttu Helsingin Sanomat -lehden sivuilla 1.12.2022 julkaistussa Tero Kartastenpään kirjoittamassa uutisartikkelissa Kokoomus ja PS leikkaisivat Ylen budjettia reilusti: ”Esimerkiksi viher­vasemmistolaista aate­maailmaa edustaa Yle Kioski”.]

[Artikkelissa ei ole suoraa sellaista siteerausta Taviolta, jossa tämä puhuisi "oikeistolaisen maailmankuvan" palvelemisesta. Kyseessä lienee toimittajan oma tulkinta.]

[Eräät eduskunnassa enemmistöä edustavat puolueethan ovat siirtäneet Perussuomalaiset istumaan Suuressa salissa puhehenkilöstä oikealle. Tosin tämä ei ole ollut mikään objektiivinen toimenpide.]

[On tietysti luonnollista, että ihmiset, jotka ovat samaa mieltä poliittisissa kysymyksissä Ylen toimittajien kanssa, kokevat nämä objektiivisiksi mediatoimijoiksi...]

[PS. Aiheeseen liittyen voi kannattaa lukaista Professorin ajatuksia -blogissa juuri julkaistu merkintä Ylen hallintoneuvoston tulee huolehtia lain noudattamisesta yhtiön toimituksessa.]

S Demokratia on kestävä järjestelmä

Autoritaariset järjestelmät ovat todellisuudessa paljon hauraampia kuin demokratiat. Demokratiat voivat olla hitaita, mutta ne ovat joustavia. Demokratioissa valta on jakautunut useisiin valtakeskuksiin, hallinto hankkii vapaissa vaaleissa kansalta oikeuden hallita ja tunnustaa mahdollisuuden tulla vaihdetuksi.

Yksinvaltaisissa järjestelmissä päättäjät lupaavat vakautta vapauden sijaan, ja he hallitsevat pelon ja ostetun kannatuksen voimin. Joskus pelko katoaa, ja silloin mikään raha ei riitä takaamaan vakautta.

[Näin oli lausuttu Helsingin Sanomat -lehdessä 1.12.2022 julkaistussa Paavo Raution kirjoittamassa kolumnissa Yksinvaltaiset maat joutuivat yhtäkkiä ja yhtä aikaa vaikeuksiin.]

[PS. Aiheeseen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni  Demokratian seitsemän etua verrattuna diktatuuriin.]

S Australia, tuo ystävällinen manner-maa

Vaikka Australia on kaukana, se on luotettava. Ja nyt tarvitaan samanmielisiä ystäviä. Ystävyys tarkoittaa kansainvälisen politiikan kielellä esimerkiksi sitä, että Australia toimittaa ensimmäistä kertaa koskaan lng-kaasua ja myöhemmin myös vetyä Eurooppaan. Ensimmäisen tankkerillisen tilasi suomalaisille hyvin tuttu Uniper.

[Näin oli lausuttu Helsingin Sanomat -lehdessä 30.11.2022 julkaistussa Anna-Liina Kauhasen kirjoittamassa kolumnissa Australia on kaukana, mutta luotettava.]

[Itse olen aina jossain määrin pitänyt Australiasta. Ainakin enemmän kuin Yhdysvalloista, jostain syystä.]

[Tapaan aina silloin töllöin lukea Australian yleisradioyhtiön ABC:n (=Australian Broadcasting Corporation) uutissivustoa. Englanninkielisen version lisäksi sivustosta on tok-pisinin, kiinan ja indonesian kieliset versiot.]

S Juri Andropov oli vainoharhan mestari

Viime vuosikymmenten kenties vaarallisimman vainoharhan kehitti Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin KGB:n pitkäaikainen johtaja Juri Andropov.

Andropov hautoi pakkomiellettä, että Yhdysvallat ja Nato suunnittelivat massiivista yllätysiskua ydinaseilla, joka tuhoaisi Neuvostoliiton kertaheitolla. Hän valjasti KGB:n vuonna 1981 etsimään ympäri maailmaa todisteita tästä.

Harva agenteista uskoi teoriaan, mutta he toimittivat Moskovaan pyydetyn kaltaisia todisteita, jotka ruokkivat Andropovin epäilyjä entisestään. Pelko syveni, kun hän nousi Neuvostoliiton johtoon vuonna 1982.

Syksyllä 1983 Yhdysvallat ja Nato järjestivät eri puolilla Länsi-Eurooppaa suuren sotaharjoituksen, joka tuntui vahvistavan Andropovin pahimmat pelot.

Joukot harjoittelivat käytäntöjä, joilla annetaan valtuutus ydiniskuun.

Ne myös käyttivät viesteissään sanastoa, jossa viitattiin B-52-pommikoneiden ydiniskuun, kertovat Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden arkiston NSA:n julkaisemat asiakirjat.

Jännitteet olivat valmiiksi huipussaan, sillä Neuvostoliitto oli juuri ampunut alas ilmatilaansa eksyneen eteläkorealaisen reittilentokoneen matkustajineen.

Harjoitus yhdistettynä Andropovin epäluuloihin ajoi supervallat vahingossa ja turhaan ydinsodan partaalle, päättelee NSA:n historioitsija Nate Jones. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 14.4.2022 julkaistussa Hannu Pesosen kirjoittamassa artikkelissa Vainoharhat vaivaavat diktaattoreja – kriisit alkavat usein yksinvaltiaista, jotka eristäytyvät arjesta.]

torstai 1. joulukuuta 2022

S Kuin nykyaikaista maaorjuutta Qatarissa

Siirtotyöläisten kaltoinkohtelun taustalla on Qatarin kafalaksi kutsuttu järjestelmä, joka on taannut työnantajille ihmisoikeuksia loukkaavan määräysvallan työntekijöihinsä. Järjestelmä muun muassa estää siirtotyöläisiä vaihtamasta työpaikkaa tai lähtemästä maasta ilman työnantajan lupaa. Sen puitteissa työntekijöitä voidaan uhkailla ja kiristää jatkamaan töitä kohtuuttomista olosuhteista huolimatta.

[Näin oli lausuttu Suomen Amnestyn sivuilla 20.11.2022 julkaistussa artikkelissa Qatarin siirtotyöläisten ahdinko.]

[Eli kyse on vähän kuin nykyaikaisesta maaorjuudesta.]

S Putinilla pakkomielle Neuvostoliitosta, sanoo ukrainalainen metalliyhtye Ignea

Bogdanovan mukaan on myös oleellista huomata, että elämme 21. vuosisataa, eikä sotaa käydä pelkästään maalla, merellä ja ilmassa. Niinpä yhtyeen jäsenet ovat muun muassa osallistuneet palvelunestohyökkäyksiin venäläistä mediaa kohtaan.

– Kyse on myös informaatiosodasta ja Venäjän suoltamasta valtavasta propagandamäärästä. Korjaamme ja blokkaamme väärää tietoa.

Sodan luonteesta kummallakin muusikolla on selkeä näkemys.

– Emme puolusta ainoastaan Ukrainaa vaan myös muuta Eurooppaa. Kyse ei ole ainoastaan sodasta Venäjä vastaan Ukraina, vaan Venäjän sodasta Eurooppaa ja ehkä myös Yhdysvaltoja vastaan, Bogdanova toteaa.

– Jos Ukraina ei kestä ja se valloitetaan, seuraava kohde on Baltia. Tätä seuraavat Puola ja Suomi. Putinilla on pakkomielle Neuvostoliitosta, eikä tämä pääty, jos emme vastusta häntä yhdessä, Zhytnyuk jatkaa.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 8.3.2022 julkaistussa Jussi Mankkisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Ukrainalainen metallibändi sinnittelee taistelujen keskellä: "Emme puolusta ainoastaan Ukrainaa, vaan myös muuta Eurooppaa".]