Jutussaan Yleisradion toimittaja Veli-Pekka Hämäläinen pyrki
selittelemään, että journalismi on luotettavaa, koska niin sanotaan
normeissa ja laeissa. Hän kiekui, ettei väite tietojen panttauksesta
valtavirtamediassa ja viranomaistoiminnassa muka ”ole totta”:
”Sosiaalisen
median maahanmuuttovastaisissa yhteisöissä moni tulkitsee median ja
poliisin panttaavan tarkoituksella tietoa nimenomaan
ulkomaalaistaustaisesta rikollisuudesta.
Se ei ole totta: journalistin ohjeet
velvoittavat toimittajat totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen –
maahanmuuttajien rikosten salaaminen olisi sitä vastaan. Poliisia
puolestaan sitovat esitutkinta- ja julkisuuslaki.”
Tämän perusteella valtamedian uutiset olisivat totta, koska niin vaaditaan normeissa.
Voidaan
kysyä, kuinka vasemmistolainen ihmisen pitää olla ollakseen
ymmärtämättä, että normeista ei voida johtaa tosiasioita. Toisin sanoen
säännöt ja ohjeet eivät takaa, että niitä noudatettaisiin tai että ne
olisivat voimassa. Sellaista ajatuskulkua sanotaan filosofiassa moralistiseksi virhepäätelmäksi.
Asia onkin siis niin, että Ylen jutussa valehdeltiin taas. Toimittajat eivät toimi rehellisesti tai reilusti sen vuoksi, että
journalistin ohjeet velvoittavat heitä. Ohjeita julkaiseva
Julkisen sanan neuvosto on median itsesäätelyelin, jossa pukit
toimivat
kaalimaan vartijoina. Sitä paitsi ohjeet kuin ohjeet muodostavat vain
löyhän viitekehyksen, aivan niin kuin totuuskin on välttämättä vain
tulkinnanvaraista.
JSN:ää onkin sanottu median itsesuojeluelimeksi,
joka ei arvostele medioita vaan niitä ihmisiä, jotka arvostelevat
medioita. Kun ammattitoimittajaa kritisoidaan, se on tämän mukaan ”maalittamista”, mutta kun valtamedian toimittaja moittii kansalaisjournalisteja, se on ”disinformaation”, ”häirinnän” tai ”valejournalismin” paljastamista.
”Vihafaktoja” näyttää esiintyvän aina, kun maasto ei vastaa monikulttuurista karttaa.
[Näin oli lausuttu filosofi Jukka Hankamäen blogissa 3.5.2022 julkaistussa merkinnässä Monikulttuurinen unelma on liekeissä, mutta mediassa kudelma jatkuu.]