sunnuntai 9. syyskuuta 2018

S Mitä pahaa Google puuhailee

The Intercept -julkaisu paljasti eilen, että Google on kehittänyt salaa hakukonetta, joka auttaa viranomaisia sensuroimaan hakutuloksia.

Google haluaa Kiinan markkinoille ja hakukone poistaa tulokset, joissa käsitellään esimerkiksi ihmisoikeuksia, demokratiaa, uskontoa ja rauhallisia mielenilmauksia.

Googlen pääjohtaja Sundar Pichai ja korkeat kiinalaisviranomaiset olivat sopineet asiasta jo vuosi sitten. Sen jälkeen Google oli aloittanut salaisen Dragonflly-nimellä kulkevan projektin, jonka yhtiön työntekijä vuosi The Interceptille. Vuotaja ei hyväksynyt sitä, että Google ryhtyy toimimaan sortovallan apuna.

Kiinassa verkon sensurointi on tavallista. Esimerkiksi opposition ääntä tukahdetaan sensuurin avulla.

Uutisen merkittävyys on siinä, että Google ei ole aiemmin voinut eikä halunnut toimia Kiinassa. Yhtiö veti jo vuosia sitten hakukoneensa Kiinasta, koska se ei halunnut hakuja sensuroitavan.Tämän vuoden keväällä ihmeteltiin sitä, miksi Google avasi Kiinaan uuden toimiston, vaikka se ei siellä saanut toimia. 

[Heikki Valkama Ylen sivuilla 2.8.2018 julkaistussa kirjoituksessaan Kun Google lähti mukaan hakutulosten sensuuriin, se uhkaa koko riippumatonta tiedonvälitystä]

[PS. Itse olen perinteisesti vihannut Microsoftia. Vihani ei ole kauheasti lientynyt siitä huolimatta, että nykyään Microsoftilla pidetään melua siitä, kuinka he (mukamas) rakastavat Linuxia. Mutta ikävä on todeta, että Googlekin on ryhtymässä suureksi saatanaksi. Ja niin, PC-kotikoneessani on käytössä täysin asiallinen Linux, jota mikään taho ei ole saastuttanut...]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti