torstai 6. syyskuuta 2018

S Barack ja Michelle Obama senaattori John McCainistä (1936-2018)

Harvaa meistä on koeteltu niin kuin Johnia koeteltiin, ja vaadittu niin paljon rohkeutta kuin hänellä oli. Mutta meidän kaikkien tulee tavoitella rohkeutta asettaa korkeammat edut omien etujemme edelle. John näytti, mitä se todella merkitsee. Sen olemme mekin hänelle velkaa. Michelle ja minä lähetämme lämpimimmät osanottomme Cindylle ja koko perheelle.

[Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama, eri puolue, ja hänen vaimonsa Michelle Obama Ylen sivuilla 26.8.2018 julkaistun Yrjö Kokkosen kirjoittaman uutisartikkelin Johtavat poliitikot lähettävät kunnioittavia viestejä John McCainin muistoksi – "Todellinen isänmaanystävä ja totuudenpuhuja" mukaan. John McCain oli syntynyt vuonna 29.8.1936 ja kuoli 25.8.2018.] 

[PS. Jos olisin Yhdysvaltain kansalainen ja jos olisin ollut Arizonan asukki, niin ehkäpä en olisi äänestänyt McCainia maan senaatin vaaleissa, mutta nostan hattua miehen tinkimättömälle kaiken kidutuksen vastaisuudelle. Lisäksi haluaisin sanoa, että poliitikon, kuten McCainin, yhteistyökykyisyys poliittisen päävastustajan suuntaan kertoo henkisestä kypsyydestä. Ainakin, mikäli päävastustaja ei ole minkään äärisuuntauksen kannattaja.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti