lauantai 29. syyskuuta 2018

S Kanadassa ei kai ole vuoristopoliisia

Kanadan vuoristopoliisi aloitti tutkinnan viime marraskuussa sen jälkeen, kun heidät soitettiin paikalle auto-onnettomuuden vuoksi Albertan Niskussa, Edmontonin eteläpuolella.

[Näin oli lausuttu Iltalehden sivuilla 26.9.2018 julkaistuneessa Nina Dalen kirjoittamassa uutisartikkelissa Outo sieppausdraama Kanadassa: Autosta löytyi alastomia ihmisiä, luulivat pakenevansa maailmanloppua ja demoneja.]

[Uutisartikkeli on minusta sinänsä jännittävä, mutta jotenkin en usko, että Kanadassa on erikseen "vuoristopoliisia". Vaikka Nisku sijaitseekin ylängöllä. Kyseessä taitaa olla RCMP, Royal Canadian Mounted Police, eli Kanadan kuninkaallinen ratsupoliisi. Tämä hoitaa Kanadassa liittovaltion poliisin toimen lisäksi varsin suuressa määrin myös paikallispoliisien tointa. "Mounted" poliisiviranomaisen nimessä viittaa ratsun selässä olemiseen tai nykyään ajoneuvossa olemiseen, ja tästä sanasta lienee toimittajan väärinkäsitys syntynyt. Kun englanniksi vuori on "mountain".]

[PS. Hassuahan on vähän tällaisen linkittäminen, mutta sattumoisin olin julkaissut aiheeseen liittyen varsin osuvan blogimerkinnän yli kuukausi takaperin otsikolla Uneni Kanadan ratsupoliisin univormun pitämisestä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti