lauantai 22. syyskuuta 2018

S Veroparatiisit ja äärimmäinen rikkaus eivät ole välttämätön osa markkinataloutta

Olisi virhe ajatella, että veroparatiisit ja äärimmäinen rikkaus ovat välttämätön osa markkinataloutta. Ne ovat häiriö, joka on korjattavissa. Oxfamin selvityksen mukaan kaksi kolmasosaa miljardöörien varallisuudesta on peräisin perinnöistä, monopoleista tai hyvä veli -järjestelyistä.

Yhdysvalloissa on viime aikoina kirjoitettu paljon siitä, että markkinat ovat keskittyneet harvojen suuryritysten käsiin. Monopoliasetelmasta kärsivät kuluttajat, uudet yritykset ja markkinat kokonaisuutena.

Ilmiöön linkittyy amerikkalaisten suuryritysten teollisen mittakaavan verovälttely. Viidellä teknologiajättiläisellä on veroparatiiseissa säilössä yhteensä yli 500 miljardin dollarin edestä varoja. Trumpin ajama verouudistus antaa niille mahdollisuuden kotiuttaa voittoja Yhdysvaltoihin alennetulla veroprosentilla. Oikeustieteiden professori David Herzig kuvailee tätä New York Timesissa valtavaksi lahjaksi osakkeenomistajille.

Aggressiivinen verosuunnittelu antaa veroja vältteleville monikansallisille yrityksille epäreilun kilpailuedun ja vääristää markkinoita. Verotuksen minimointiin tähtäävä strategia myös ohjaa yrityksen huomiota pois olennaisesta: parempien ja kilpailukykyisempien tuotteiden suunnittelusta ja valmistamisesta. 

[Näin oli lausuttu Lyydia Kilven kirjoittamassa Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan sivuilla 30.4.2018 julkaistussa artikkelissa Veroparatiiseista voidaan päästä eroon.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti