Neuvostoliitossakin oli virallisena taidemuotona "sosialistinen
realismi", joka terminä on yhtä mielekäs kuin vaikka natsistinen
suvaitsevaisuus tai anarkistinen despotia, mutta jota kuitenkin
onnistuttiin soveltamaan melkein 60 vuotta ja jonka myötä taiteilijoiden
oli parasta pitää huolta, että heidän teoksensa viestittivät yleisölle
aiheesta riippumatta, että työ on niin kivaa, että siitä on aivan turhaa
kaiken muun hyvän lisäksi vielä maksaa palkkaakin.
[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 10.2.2018 julkaistussa merkinnässä Sivistyksen rappiosta ja vähäpukeisista naisista.]
[PS. Suomenkielisen Wikipedian käsityksen nk. sosialistisesta realismista pääset lukemaan täältä.]
keskiviikko 28. helmikuuta 2018
S "I didn't have sex with that woman"
– Minut brändättiin huoraksi, lutkaksi, bimboksi ja tietenkin "siksi naiseksi", Lewinsky sanoi.
"Sillä naisella" tarkoitetaan presidentti Bill Clintonin kuuluisaa lausahdusta, jossa hän kielsi suhteen. Clinton sanoi suorassa tv-lähetyksessä vaimonsa Hillary vieressään, että "hänellä ei ollut seksisuhdetta sen naisen kanssa".
Myöhemmin kommentaattorit ja nettikirjoittajat pohtivat pitkään, mikä on "seksisuhteen" määritelmä. Jos on vain suihinottoa, onko kyseessä seksisuhde? artikkeleissa pohdittiin.
Lewinskyn mukaan toisten kiusaaminen, nöyryyttäminen ja haukkuminen ei ole uutta. Uutta on sen sijaan nettikirjoitusten voima. Tarinat elävät pitkään ja leviävät laajalle. Nöyryyttäminen on nykyaikana noussut aivan uudelle tasolle.
– Teknologian avulla nöyryyttämisestä on tullut todella kuuluvaa ja se leviää laajalle. Ennen nöyryyttäminen levisi perheen, kylän tai koulun piirissä mutta nyt kylänä on koko nettiyhteisö.
– Miljoonat ihmiset, osa nimettöminä, voivat puukottaa sanoilla ja aiheuttaa paljon kipua.
[Näin oli lausuttu Pertti Nybergin kirjoittamassa 11.2.2018 MTV:n sivuilla julkaistussa uutisartikkelissa Clinton-Lewinsky-skandaalista 20 vuotta: "Minulla ei ollut seksisuhdetta sen naisen kanssa" – Nyt Monica Lewinsky taistelee nettikiusaamista vastaan.]
[Uutisartikkelissa käsitellään 20 vuotta sitten tapahtunut vakava asia riittävän perusteellisesti, sekä asiasta aiheutunut kiusaaminen ja ikävä älämölö sun muu, mutta sanonpa asiasta tässä itsekin sanasen.]
[Monica Lewinsky, 24-vuotias Valkoisen talon harjoittelija, rakastui Yhdysvaltain presidentti Bill Clintoniin. Ja he harjoittivat keskenään suuseksiä. Ja Bili oli naimisissa Hillaryn kanssa. Ja suuseksi tuli ilmi, ja eräs virallinen herra yritti saada Bilin lailliseen kuseen seksisuhteesta valehtelemisen vuoksi. Ja Hillary puolusti miestään naarasleijonan ottein aina siihen saakka, kunnes kävi ilmiselväksi, että akti oli todella tapahtunut.]
[Monica Lewinsky oli viaton ja naiivi tyttönen, jonka rakastumista kypsään ikään ehtinyt Yhdysvaltain presidentti Clinton käytti hyväkseen. Ja kaikesta asiasta aiheutuneesta taakasta ovat melkein kaiken joutuneet kantamaan viattomin osapuoli eli Bilin vaimo Hillary, ja Monica Lewinsky, joka oli myös jossain määrin viaton seksisuhteesta huolimatta, koska häneltä puuttui tarvittavaa elämänkokemusta. Lewinsky on joutunut vakavan kiusaamisen uhriksi jälkeentulleessa elämässään. Ja Bili selvisi asiasta suurin piirtein ehjin nahoin. Edes hänen vaimonsa ei ottanut eroa hänestä. Ja he ovat vielä tänäkin päivänä naimisissa.]
[Naaraspuolisiin ihmisiin keskimäärin pätee hypergamia eli taipumus naida itseään ylempää. Ja Bili oli Yhdysvaltain presidentti ja muutenkin elämässään menestynyt mies. Eli hän oli alfauros tässä tapauksessa. Länsimaisessa yhteiskunnassa länsimaisella miehellä ei voi olla useaa vaimoa, mutta epävirallisia vaimoja eli rakastajattaria hänellä voi olla. Jos hänellä on rakastajatar, tämä voi haluta hänen eroavan vaimostaan, ja hän itse yleensä toivoo voivansa pitää sekä vaimonsa että rakastajattarensa.]

S Miksi tämä ei lähtenyt sukupuolenvaihdosprosessiin
Tässä taitaa olla tiivistettynä se, että miksi Viivi ei lähtenyt
sukupuolenvaihdosprosessiin. Hänen ajattelunsa on analyyttistä ja hän
keskittyy koviin ja kylmiin faktoihin. Identiteetti- tai
tuntemuskysymykset eivät kiinnosta häntä. Viivi tietää olevansa biologinen nainen,
joten hänen kokemuksensa siitä, että hän on jotain muuta, on
merkityksetöntä tämän totuuden edessä. Hän sanoo, että koki
sukupuolenvaihdoksen vievän hänet vain ojasta allikkoon. Jos hän on nyt
masentunut ja yksinäinen kääpiökokoinen nainen, niin onko hänen muka
parempi olla masentunut ja yksinäinen kääpiökokoinen eunukki? Tämä
ajattelu kertoo paljon siitä, että millainen persoona Viivi on. Hänen
ajattelunsa on hyvin samanlaista kuin omani ja hän on päätynyt monen
asian suhteen kanssani lähes identtisiin johtopäätöksiin. Mutta sillä
erotuksella, että minun piti ensiksi hypätä kaninkoloon ymmärtääkseni
tämän kaiken. Viivi kykeni samaan hyppäämättä.
[Näin oli lausuttu Musta Orkidea -blogissa 8.11.2017 julkaistussa merkinnässä Keisarin uudet vaatteet, jossa käsitellään Ylen Areenassa näytettyä keskustelua transsukupuolisuudesta.]

S Tanskassa ammattikeskusjärjestö LO:n ja työnantajien suhteet ovat hyvät
Suhteet työnantajaan ovat Busckin mukaan hyvät ja sopuun päästään suurin piirtein kaikesta.
– Meidän järjestöllä on todella hyvät suhteet työnantajiin ja pääsemme sopimukseen suurin piirtein kaikesta. Siitä syystä on hyvin harvinaista, että meillä on on lakkoja tai vastaavaa Tanskassa.
[Näin oli lausuttu 25.1.2018 Ylen sivuilla julkaistussa Riikka Uosukaisen kirjoittamassa artikkelissa Näin työttömiä aktivoidaan Tanskassa: Suomessa parjattu aktivointi saa kiitosta, "tärkeää erityisesti työttömyyden alussa".]

tiistai 27. helmikuuta 2018
S Emme tiedä keskustelijoiden sukupuolia
Taustatietoja: Lähettäjä oli sensuroinut jutusta kaikkien keskustelijoiden nimet ja kuvat, joten päähenkilöä lukuun ottamatta emme tiedä keskustelijoiden sukupuolia. Kuvakkeet olemme laittaneet sensuroidun kuvan värien perusteella. Jos esiinnyt keskustelussa etkä ole tyytyväinen sukupuoleesi, keskustele asiasta lääkärisi kanssa.
[Näin oli lausuttu Feissarimokat-sivustolla 13.8.2013 julkaistussa jutussa Apua uusavuttomille, osa 4. Feissarimokat-sivustolle on koottu erilaisia tilapäivityksiä Facebookista.]

S Ilman lääkitystä vakavaa masennusta sairastava voi joutua sängyn pohjalle
Joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Masennus on vaarallinen tauti, joka vie ihmiseltä helposti työkyvyn ja elämän ilon. Hoitamattomassa depressiossa itsemurhariski on 20-kertainen. Juuri tänä sunnuntaina 19.11. poltetaan kynttilää itsemurhan tehneiden muistolle. Yksikin sytytetty kynttilä on liikaa.
Mediassa käytävä keskustelu voi saada depressiopotilaan kieltäytymään lääkityksestä, joka voisi auttaa sairastunutta takaisin elämään.
Kun sairastin vakavaa depressiota enkä suostunut käyttämään lääkkeitä, invalidisoiduin käytännössä sängyn pohjalle.
Kun viimein suostuin aloittamaan masennuslääkityksen, muutaman viikon päästä tuntui kuin joku olisi kiinnittänyt niskaani koukun ja alkanut hinata minua pikku hiljaa takaisin normaaliin elämään.
Pääsin takaisin työelämään ja jaksoin myös käydä psykoterapiassa. Siellä pääsin läpikäymään masennukseen johtavia ajatusmallejani. Minun tapauksessani masennuslääkkeet ja psykoterapia olivat äärimmäisen toimiva yhdistelmä. Ne antoivat minulle takaisin elämäni.
[tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen Ylen sivuilla 19.11.2017 julkaistussa artikkelissaan Masennuslääkkeet antoivat takaisin elämäni - miksi niitä vieläkin vähätellään?]

S Onko Vihreät unelmahöttöpuolue?
Onko minulta mennyt jokin perustava käänne ohi? Milloin vihreistä on tullut pelkkä kaupunkilaisnaisten maailman oikeudenmukaisuuden puolesta kirjelmöivä puutarha- ja kukkapenkkipuolue, joka syö kasvattamansa heinät?
Vihreät on menettänyt uskottavuutensa ympäristöliikkeenä, aikana jolloin sen tarve kotimaan takapihalla olisi suurimmillaan. Mihin vihreät tuhlaavat aatteensa ja aikansa, jos eivät oman maansa luonnon puolustamiseen?
Tärkeintä ovat Täti Vihreälle maailman lasten koulunkäynti, ylätasojen keskustelut yläilmojen hiilidioksideista, etnisten ja seksuaalivähemmistöjen hätä ja oikeudet. Kannatusta kyllä tulee suurten kaupunkien ja maaseutuyliopistojen sivistyneiltä viherystäviltä.
Mikä vihreiden uskottavuus on kaupunkien ulkopuolella, maaseudulla, Pohjois-Suomessa?
Kuulkaa jälleen korpeimme kuiskintaa: Viime kevään kuntavaalien peruilta, Kainuun kahdeksasta kunnasta viidessä ei ole ainoatakaan vihreää valtuutettua.
Lapin revontulien alla 21 kunnasta 13 kuntaa on vailla vihreää kunnanvaltuutettua. Keskustan ylivoima on murskaava Kainuussa ja Lapissa näitä yksittäisiä, siellä täällä olevia vihreitä valtuutettuja vastaan.
[Pasi Peiponen Ylen blogissaan 21.1.2018 julkaisemassaan merkinnässä Pelastakaa Suomen luonto ja maaseutu – keskustan ja vihreiden käsistä. Ja juu. Mies tosiaan haukkuu kirjoituksessaan myös Kepua.]

maanantai 26. helmikuuta 2018
S Kasvissyönnin vastustaja, arvokonservatiivi ja kirjailija
Harva kotimainen taiteilija tai kulttuurihenkilö tunnustautuu tai on tunnustautunut arvokonservatiiviksi, joten Joonas Konstig on tässä mielessä harvinainen poikkeus. Yksinäiseksi sudeksi Konstig ei kuitenkaan itseään kulttuuripiireissä tunne.
– Iso osa tällaisesta mielipideyksipuolisuudesta on sosiaalisen median synnyttämä illuusio. Kun olen ollut kasvissyöntiä vastaan, monet ovat tulleet sanomaan, että olen samaa mieltä kanssasi, mutta he eivät ehkä ole olleet niin tyhmiä, että olisivat sanoneet sen ääneen.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 10.12.2017 julkaistussa artikkelissa Kirjailija Joonas Konstig muuttui öykkäristä gentlemaniksi, joka arvostaa ritariromantiikkaa: "Herrasmiesvuosi pelasti avioliittoni".]
[PS. En ole tähän päivään mennessä saanut luettua vielä ainuttakaan Konstigin kirjoittamaa kirjaa, mutta hänen blogiaan olen lukenut. Pitää kokeilla, josko onnistuisi Herran vuonna 2018.]

S Vastenmielinen espanjalainen nationalismi
Gironassa, Kataloniassa asuva kirjailija ja La Vanguardia –lehden kolumnisti Antoni Puigverd sanoo, että Katalonian kriisi on nostanut pintaan vastenmielisen espanjalaisen nationalismin. Siinä vastustajalle ei anneta armoa, vähemmistöt ja erimieliset pyritään nöyryyttämään.
Kuten sevillalaisen jalkapallojoukkueen valmentaja sanoi, kun hänen omat pelaajansa pyrkivät auttamaan loukkaantunutta vastapuolen pelaajaa. ”Al enemigo ni aqua” – viholliselle ei edes vettä, oli valmentajan tyly tokaisu.
[Näin Pertti Pesonen oli lausunut Ylen sivuilla julkaistussa artikkelissaan Tunteet kuumina Kataloniassa - "En ole huora enkä terroristi, olen kansanedustaja" ennen joulukuisia Katalonian paikallisparlamentin vaaleja. Ja itsenäisyyspuolihan sitten voitti vaalit niukasti.]
[...Mainittu espanjalainen nationalismihan on jossain määrin kiihkonationalismia, vaikkakaan ei läheskään niin pahaa kuin Saksan kansallissosialistien kiihkonationalismi vuosina 1933-1045.]
[Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa Katalonian asioita läheltä seuraavan Janne Riitakorven blogia.]
[PS. 1. päivänä lokakuuta vuonna 2017 oli Kataloniassa pidetty neuvoa-antava kansanäänestys itsenäisyydestä. Espanjan viranomaiset luonnollisesti pyrkivät estämään äänestyksen, joka muuten oli järjestäjien taholta jonkin verran taitamattomasti hoidettu. Ja Espanjan poliisin otteet olivat olleet sen verran rajuja, että monet Espanjan yhteydessä pysymistäkin kannattaneet tunsivat myötätuntoa itsenäisyysmielisiä kohtaan. 14. lokakuuta olin julkaissut blogissani kirjoituksen aiheeseen liittyen. Voit niin halutessasi lukea sen täältä.]

S Presidentti Urho Kekkonen oli sekä valkoinen ritari että pimeyden ruhtinas, ja molempia samanaikaisesti
Dokumentaarisuuden ja viihteellisyyden yhdistäminen asiaviihteeksi ei
Tervon ohjelmasarjassa onnistunut, vaikka hän hauska mies onkin.
Vaihtoehtoisen historiankirjoituksen genreen kuuluvana ei
Kekkos-sarjasta ole selvästi tieteeksi eikä viihteeksi.
Puolustukseksi voidaan sanoa, ettei sen tarvitse olla kumpaakaan, vaan itsenäinen tekonen, jonka tarkoitus oli nostaa pahan isän ruumista nakerelevat pojat framille (Toteemi ja tabu: ”He soivät isien ruumiin”). Myös kysymys, oliko Kekkonen valkoinen ritari vai pimeyden ruhtinas, on turha, sillä hänhän oli niitä molempia täsmälleen freudilaisen ambivalenssin mukaisesti (”iloitaan ja surraan”). Nolointa Kekkos-historioissa ovat hautakummulla hyppimisen psykodynaamiset motiivit, jotka kuultavat läpi mutta ovat täysin tiedostumattomia murhatun isähahmon synneissä ja sankaruudessa piehtaroijille itselleen.
[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 6.1.2018 julkaisemassaan merkinnässä Ylen kurja Kekkis-proggis]

sunnuntai 25. helmikuuta 2018
S Peniskateudesta kirjoittanut Freud sopii tosiedistyksellisille
Asiaa eivät auta feministien eikä naistutkijoiden, kuten Oulun
yliopiston määräaikaisen (1999–2004) naistutkimuksen professorin,
Kaarina Kailon selvitykset, että mustan miehen pelko muka kertoo
valkoisen miehen syyllisyydentunteista, joita he projisoivat entisiin
riiston kohteisiinsa (Helsingin Sanomien ”Nyt”-liite 1.3.2002).
Peniskateudesta kirjoittanut Freud näyttääkin kelpaavan naistutkijoiden
poliittisiin tarkoituksiin aina, kun on kyse heidän omien tarkoitusperiensä edistämisestä,
vaikka muutoin nämä vihervasemmistolaiset feministit ovat tuominneet
edellä hyödyntämänsä psykoanalyyttisen näkökulman aina pelkästään
”rasistis-fasistiseksi valkoisen miehen propagandaksi ja
falloskeskeisyydeksi”. Siinä siis näyttöä kateuden ja ”projisoimisen”
todellisesta ilmenemismuodosta!
[tuhma filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 11 vuotta sitten 14.1.2007 julkaisemassaan merkinnässä Symbolisia kieltoja]

S Toinen itsenäisyyspäivän keskeinen tapahtuma oli Suomi 100 -konsertti
Toinen itsenäisyyspäivän keskeinen tapahtuma oli Vantaan Bar Rock Bearissa pidetty Suomi 100 -konsertti, jota Sarastus oli mukana järjestämässä. Vaikka jotkut lehdet olivat kirjoittaneet siitä ”natsien jatkoina”, ainakaan Vastarintaliikkeen jäseniä en nähnyt yleisössä. Sen sijaan Suomen Sisun ja KELSU ry:n väkeä sekä Sarastuksen avustajakuntaa tunnistin joukosta runsaasti, ja heidän lisäkseen baariin ahtautui suuri määrä monenlaisia musiikinystäviä. Tervehdyksen yleisölle esitti Jarkko Pesonen, ja musiikista vastasivat neofolk-trubaduuri Pyhä Kuolema alias Mikko Pöyhönen sekä rockyhtyeet Vapaudenristi ja Sankar’hauta.
Musiikkiosuuden avannut Pyhä Kuolema soitti kirkkaan ja komean kappalevalikoiman, johon kuului myös levyttämätöntä materiaalia. Pyhän Kuoleman laulut ovat kansallisromanttisia mutta samalla siinä määrin henkilökohtaisia ja kekseliäitä, että tekijän itse käyttämä nimitys ”Suomi-avantgarde” on aivan perusteltu. Vaikka toisena soittanut Sankar’hauta ei juurikaan vastaa omaa musiikkimakuani, sen esitys oli erinomaisen viihdyttävä. Vanhoista isänmaallisista ja marssilauluista (Sillanpään marssilaulu, Akateemisen Karjala-seuran marssi, Vapaussoturin valloituslaulu ym.) tehdyt hardcore-versiot olivat tarkalla ammattitaidolla soitettuja ja saivat yleisön liikkeelle.
Illan pisimmän osuuden soitti Mikko Aspan luotsaama kolmihenkinen Vapaudenristi, ja sen musiikissa kansallishenkinen aatteellisuus oli avoimimmin läsnä. Yhtyeen punk- ja RAC-vaikutteisen rockin etuna on kuitenkin mahdottomuus naulata sitä mihinkään tarkasti määriteltyyn ideologiseen julistukseen. Verenperinnöstä ja ihmismielen mytologisesta puolesta kertovat sanoitukset olivat ehdottomia ja avoimia samanaikaisesti. Aspa itse kertoi poliittisuudestaan tyhjentävästi Sarastuksen haastattelussa pari vuotta takaperin:

Jos kyse on siitä, edustanko jotain tarkasti määriteltyä oikeaoppisuudestaan tarkkaa poliittista linjaa tai puoluetta tai äänestänkö vaaleissa, vastaus on tietysti: en todellakaan.[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä 10.12.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Itsenäisyyspäivän jälkilöylyt]
Jos kysymyksenasettelu on joku toinen, voi ilmetä että olen äärimmäisen poliittinen henkilö. Minulle politiikka on sama kuin maailmankatsomus. Minua ei niinkään kiinnosta hallinnointi ja talouden vivahteet jotka dominoivat politiikkaa. Minua kiinnostaa ne taustalla olevat kysymykset. Edustan ihmiskeskeisyydestä ja liberaaleista, humanistisista arvoista irtautuvaa radikalismia, mutta en ole erityisen dogmaattinen sen suhteen kenen kanssa milloinkin voi työskennellä asian eteen.
S Ei laskiainen vaan laiskiainen
Vähän mä haluan itsellesi laiskiaisia!
[Tom Kärnä Facebookissa 20.2.2018]
[Tom Kärnä Facebookissa 20.2.2018]
lauantai 24. helmikuuta 2018
S Aina mukavaa on äänestää ennakkoon missä tahansa vaaleissa
Minusta on aina mukavaa äänestää ennakkoon missä tahansa vaaleissa. Sitten ei tarvitse jännittää niin kauheasti sitä, että on pakko varsinaisena vaalipäivänä jaksaa raahautua äänestämään. Ja sitä paitsi tapaan aina saada kanssani ennakkoäänestämään tuttujani. Yhdessä se sujuu (kuitenkin vain yksi henkilö kerrallaan vaalikopissa)!
[Näin olin lausunut sosiaalisessa mediassa 17.1.2018. Presidentinvaalit olivat juuri menossa.]

S Tarvitseeko ammattimies ammattimiehen palkan?
It-managerin työpaikkaa hakeva huippuammattilainen esittää normaalin palkkavaatimuksen ja saa haastattelijalta hämmästyneen vastauksen, että “sehän on jo kova ammattimiehen palkka”. Ammattilaisten siis odotetaan huolivan työtä muulla palkalla kuin ammattilaisen palkalla.
Ylityökorvauksia kysyvä ylempi toimihenkilö herättää lähinnä ihmetystä – mitä ne sellaiset ovat? Ei täällä sellaisia tunneta! Harjoittelija saa jatkaa työpaikassa mutta vain harjoittelijana, pätevöitymättä koskaan palkoille. Taitelijaa pyydetään esiintymään maksulliseen tilaisuuteen ja palkaksi luvataan näkyvyyttä, jolla pääsee esiintymään toiseen tilaisuuteen ja saa taas lisää näkyvyyttä.
Markkinaperiaatteet menettävät oudosti merkityksensä, kun elinkeinon harjoittajan edellytetään harjoittavan elinkeinoaan lähinnä hyvästä sydämestä. Työpaikkoja on henkilöstöpalveluyhtiön toimitusjohtajan mukaan avoinna vailla hakijoita, mutta työn tarjonnan puuttumiseen voi tällöin olla muitakin syitä kuin hakijoiden laiskuus.
Kaikilla töillä ei elä, mutta ne voivat silti vaatia paljon aikaa ja voimia antiinsa nähden, esimerkiksi monituntisina työmatkoina.
[Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala Ylen sivuilla 26.1.2018 julkaistussa kolumnissaan Miksi aktivointimalli aktivoi vastustamaan?]

S Huumeiden käyttörangaistuksista luopuminen ei lisää niiden käyttöä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on herättänyt huomiota huumekannanotollaan. THL:n asiantuntijapuheenvuorossa ehdotetaan, että huumeiden käytön rangaistavuudesta luovuttaisiin.
Tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen ja kehittämispäällikkö Tuukka Tammi kirjoittavat, että kansainvälisten kokemusten mukaan huumeiden käyttörangaistuksista luopuminen ei lisää niiden käyttöä.
[Näin oli lausuttu Janne Ahjopalon kirjoittamassa 19.2.2018 Ylen sivuilla julkaistussa artikkelissa Työelämä vaatii meiltä yhä enemmän skarppiutta ja kokonaisuuden hallintaa – lääkäri näkee kasvaneen kannabismyönteisyyden uhkana.]
[PS. Jos vaikka kannabiksen käyttö joskus dekriminalisoitaisiin, niin voitaisiin mielestäni yhtä hyvin tehdä siitä valtion monopoli. Koska kannabis ei tee nuorille kehittyville aivoille hyvää, niin sitä ei tulisi myydä alle 25-vuotiaille. Tulisi myös pitää huoli siitä, että tuotteessa päihdyttävän ainesosan tetrahydrokannabinolin (THC) ja antipsykoottisen ainesosan kannabidiolin (CBD) suhde olisi oikeanlainen. Kannabista ei myöskään tulisi myydä sellaisessa muodossa, jota voisi polttaa. Näin vältyttäisiin siltä, että kannabista polttamalla käyttävät saisivat samoja vaivoja kuin tupakoijat. Kannabiksen valtion haltuun ottaminen myöskin tekisi huumediilereistä tältä osin työttömiä, mikä melko lailla estäisi kannabiksen käyttäjien porttiteorian mukaisen siirtymisen kannabiksesta kovempiin aineisiin. Kun kannabista saisi kaupasta, niin ei olisi ihmisillä yleensä mitään syytä turvautua diilereihin aineen saamiseksi. Ja toki mielestäni olisi hyvä dekriminalisoida kaikkien muidenkin huumeiden käyttäminen. Niin, ja koska THC on rasvaliukoinen aine, niin jos kannabista käyttää turhan paljon,
se heikentää kognitiivistä suorituskykyä. Joten 'let's be careful out there!']

Esimerkiksi Portugali dekriminalisoi huumeiden käytön ja pienten määrien hallussapidon vuonna 2001. Huumeiden käyttöön puututaan hallinnollisin seurauksin, joissa sosiaalitoimen rooli on keskeinen. Muutos vähensi haittoja, mutta ei lisännyt käyttöä. Norjassa suurkäräjät on hyväksynyt periaatekannanoton käytön rangaistavuuden korvaamisesta sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpitein.Puheenvuoron mukaan tilanteessa, missä huumeita käyttävän henkilön ei tarvitse pelätä rangaistusta tai rikolliseksi leimautumista, on huomattavasti nykyistä helpompaa tarjota monipuolista sosiaali- ja terveydenhuollon tukea ja hoitoa.
[Näin oli lausuttu Janne Ahjopalon kirjoittamassa 19.2.2018 Ylen sivuilla julkaistussa artikkelissa Työelämä vaatii meiltä yhä enemmän skarppiutta ja kokonaisuuden hallintaa – lääkäri näkee kasvaneen kannabismyönteisyyden uhkana.]
[PS. Jos vaikka kannabiksen käyttö joskus dekriminalisoitaisiin, niin voitaisiin mielestäni yhtä hyvin tehdä siitä valtion monopoli. Koska kannabis ei tee nuorille kehittyville aivoille hyvää, niin sitä ei tulisi myydä alle 25-vuotiaille. Tulisi myös pitää huoli siitä, että tuotteessa päihdyttävän ainesosan tetrahydrokannabinolin (THC) ja antipsykoottisen ainesosan kannabidiolin (CBD) suhde olisi oikeanlainen. Kannabista ei myöskään tulisi myydä sellaisessa muodossa, jota voisi polttaa. Näin vältyttäisiin siltä, että kannabista polttamalla käyttävät saisivat samoja vaivoja kuin tupakoijat. Kannabiksen valtion haltuun ottaminen myöskin tekisi huumediilereistä tältä osin työttömiä, mikä melko lailla estäisi kannabiksen käyttäjien porttiteorian mukaisen siirtymisen kannabiksesta kovempiin aineisiin. Kun kannabista saisi kaupasta, niin ei olisi ihmisillä yleensä mitään syytä turvautua diilereihin aineen saamiseksi. Ja toki mielestäni olisi hyvä dekriminalisoida kaikkien muidenkin huumeiden käyttäminen. Niin, ja koska THC on rasvaliukoinen aine, niin jos kannabista käyttää turhan paljon,
se heikentää kognitiivistä suorituskykyä. Joten 'let's be careful out there!']
perjantai 23. helmikuuta 2018
S Paavo Väyrysen kuningasmuki tilattu
Koska presidentinvaalit ovat jo ohitse, tilasin Paavo Väyrysen
kuningasmukin. Näköjään tuli samalla rekisteröidyttyä myös Pohjanranta
Oy:n asiakkaaksi, vaikka se ei ollut tarkoitukseni. Katson myöhemmin,
pääsisikö asiakkuudesta eroonkin. Sitten kun olen saanut mukini...
[Tom Kärnä erinäisissä sosiaalisen median palveluissa 19.2.2018]
[PS. Ja, oi, katso: hän sai mukin vihdoin kätösiinsä 22.2.2018.]

S Mitä hyötyä islamilaisista terrori-iskuista osa 35
35. Terrorismin arkipäiväistyttyä ei tarvitse joka iskun jälkeen suruliputtaa, ja näin säästetään liputuspäivissä.
[filosofi Jukka Hankamäki 23.8.2017 julkaisemassaan 78 kohtaa sisältävässä blogimerkinnässä Mitä iloa iskuista? – Terrorismi ja ”positive thinking”]

S Perustetaan Ajattelun päivä
Mutta miten hillitä rottalaumaa? Myrkkyyn en turvautuisi mutta ehdotan, että sovitaan edes yksi päivä vuodessa, jolloin kukaan ei kommentoi somessa mitään. Trump saisi vapaasti sanoa mitä haluaa. Kukaan ei reagoisi mihinkään.
Päivä voitaisiin julistaa Ajattelun Päiväksi. Ehkä se voisi olla peräti liputuspäivä.
[kosmologian professori ja tietokirjailija Kari Enqvist Ylen sivuilla 29.1.2018 julkaistussa kolumnissaan Perustetaan Ajattelun Päivä, jolloin kukaan ei kommentoi mitään]

torstai 22. helmikuuta 2018
S Entinen punkki
Joonas Konstig oli aikoinaan kova punkkari, jolla oli vaaleanvihreä otsatukka ja jonka farkkutakissa luki kissankokoisin kirjaimin YOUTH AGAINST FASCISM. Oma anarkismi kuitenkin karisi, kun ikävuosia karttui kolmisenkymmentä ja ensimmäinen lapsi syntyi.
– Rupesin tajuamaan ensimmäistä kertaa elämässäni, että nyt olen vastuussa jostakin. Vastuu oli sanana vanhalle punkkarille suoranainen inhokki, eli kai tässä jonkinlaista hidasta kehitystä on tapahtunut.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 10.12.2017 julkaistussa artikkelissa Kirjailija Joonas Konstig muuttui öykkäristä gentlemaniksi, joka arvostaa ritariromantiikkaa: "Herrasmiesvuosi pelasti avioliittoni".]
[PS. En ole tähän päivään mennessä saanut luettua vielä ainuttakaan Konstigin kirjoittamaa kirjaa, mutta hänen blogiaan olen lukenut. Pitää kokeilla, josko onnistuisi Herran vuonna 2018.]
– Rupesin tajuamaan ensimmäistä kertaa elämässäni, että nyt olen vastuussa jostakin. Vastuu oli sanana vanhalle punkkarille suoranainen inhokki, eli kai tässä jonkinlaista hidasta kehitystä on tapahtunut.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 10.12.2017 julkaistussa artikkelissa Kirjailija Joonas Konstig muuttui öykkäristä gentlemaniksi, joka arvostaa ritariromantiikkaa: "Herrasmiesvuosi pelasti avioliittoni".]
[PS. En ole tähän päivään mennessä saanut luettua vielä ainuttakaan Konstigin kirjoittamaa kirjaa, mutta hänen blogiaan olen lukenut. Pitää kokeilla, josko onnistuisi Herran vuonna 2018.]
S Ei ole puserolakia nykyään mutta...
Käytännön ratkaisu ongelmaan on sitten toinen kysymys. Puserolaki ei ole ollut voimassa sitten vuoden 1945, joten juridisia keinoja kiellon valvomiseen ei ole. Tänä vuonna järjestysmiehet kyllä huomasivat sääntöjä rikottavan ja asiasta oli neuvoteltu etukäteen poliisinkin kanssa, mutta poliisin ohjeistuksen mukaan pukeutuminen kuuluu yksilönvapauden piiriin eikä sen perusteella voida poistaa ketään voimakeinoin. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kohdalla tilanne todennäköisesti muuttuu, koska järjestö on äskettäin julistettu laittomaksi, ja asian edetessä ylempiin oikeusasteisiin tuomioistuin luultavasti määrää sille väliaikaisen toimintakiellon, joka koskee myös liikkeen tunnusten käyttöä.
Liian suurta painoarvoa en toki halua tälle asialle antaa. Jos noin 3000 ihmisen joukossa on kolmisenkymmentä kansallissosialistisen järjestön kannattajaa, osoittaa melkoista tarkoitushakuisuutta väittää tapahtumaa uusnatsistiseksi. Tarkoitushakuisuuttahan toimittajilta, poliitikoilta ja vasemmistoaktivisteilta toki löytyy, mutta omilla aivoillaan ajattelevien ei kannattaisi tästä liikaa piitata. Kaiken tapahtuman ympärillä vuosittain kiehuvan polemiikin perusteella voi päätellä, että kulkueesta jolla oli alkujaan yhdistävä tarkoitus on tullut yhteiskuntamme jakaantumisen yksi mittari. Minua se ei sinänsä haittaa, sillä aina kulkueen vastustajien joukkoa katsellessani tunnen kuuluvani oikeaan porukkaan. Mieluummin marssin kulkueessa jossa saattaa olla mukana muutama uusnatsijärjestön jäsen kuin Antifan, anarkistien ja muun rupusakin seassa.
[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä 10.12.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Itsenäisyyspäivän jälkilöylyt]

S Miksi poliittisessa järjestelmässä olevia vikoja ei korjata
Suomen ja muidenkin maiden poliittisissa järjestelmissä vaikuttaa olevan
vikoja. Miksi julkisia rahoja kahmineita korkeita poliitikkoja tai
virkamiehiä ei viskata pihalle? Miksei vikoja korjata? Ehkä siksi, koska
ne ovat vikoja vain tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Poliitikkojen
näkökulmasta asioiden halutaan olevan juuri näin.
[Matias Turkkila Suomen uutisissa 22.1.2018 julkaistussa pääkirjoituksessaan Miksi media suhtautuu kansalaisten mielipiteisiin niin vihamielisesti?]

keskiviikko 21. helmikuuta 2018
S Sisäministeri Mykkänen ei sano, että otettavien kiintiöpakolaisten määrä voisi olla jatkuvasti suurensuuri
Itse en ole puhunut 10 000:sta. En myöskään tarkoita, että
kiintiöpakolaisten määrä voisi välttämättä missään systeemissä olla
jatkuvasti kymmenkertainen nykyiseen nähden. Kuvaan sitä mittaluokkaa,
että vaikka kymmenkertaistaisimme kiintiöpakolaisten määrän tämän vuoden
tasosta, se olisi silti vain noin viidesosa siitä ihmismäärästä, joka
Suomeen on viimeisen kolmen vuoden aikana saapunut turvapaikanhakijoina.
[sisäministeri Kai Mykkänen 12.2.2018 Facebookissa. Ulostuloon liittyy Iltalehden uutinen Suomen pakolaiskiintiön kymmenkertaistamisesta puhunut ministeri Mykkänen täsmentää: ”Kyse on useiden vuosien päähän katsovasta visiosta”.]

S Poliisi flirttailee totalitarismille huumorin varjolla
Poliisi flirttailee totalitarismille ”kieli poskessa” eli
ranskalaisittain, eikä jätä orwellaatiota pelkälle symboliselle tasolle,
vaan häpeilemättä ja selittelemättä väläyttelee juridista ja
toiminnallista tulevaisuuden visiota, joka nykypäivän lainsäädännön
näkökulmasta olisi äärimmäisen kyseenalainen. Ei tarvitse olla
foliohattuisimmasta päästä kansakuntaa nähdäkseen tämän kaltaisissa
videoissa uuden epäsuoran vaikuttamisen muodon, jolla ihmisten
käsityksiä ja asenteita voidaan muokata halutun agendan suuntaan –
esimerkiksi tulevien lainsäädäntömuutosten pehmittämiseksi.
Perinteisenä esimerkkinä tällaisesta mielipidemuokkauksesta tunnemme käyttökelpoisten käsitteiden tuhoamisen uuskielellä. Esimerkiksi poliisin käyttämä epämääräinen ”vihapuhe”-termi luo käsitteellisen harmaan alueen sananvapauden ja rikollisuuden välille, mistä sattumoisin vähemmän sananvapautta arvostavat poliittiset ryhmät ovat innostuneet.
[Näin oli Päivän byrokraatti -palkintoa jakava Päivän byrokraatti -sivusto lausunut 25.1.2018 julkaisemassaan merkinnässä Nettipoliisin valistusvideota ei erota orwellilaisesta poliisivaltiosatiirista.]

S Sisällissota ja aseen käteen ottaminen
Oopperaa on kypsytelty jo kymmenen vuotta. Syntyi teos, joka pyrkii ymmärtämään ihmistä. Veljeni vartija ei ota kantaa siihen, kuka Suomen sisällissodassa oli oikeassa, kuka väärässä.
– Kun ihmiset tekivät päätöksiä, että ottavatko he aseen, ja mille puolelle lähtevät ja mitä siellä tekevät, niin varmaan heistä jokainen ajatteli olevansa oikeassa. Se on mielestäni lähtökohta, jonka hyväksymällä saa apua ihmisten ymmärtämiseen ja armahtamiseen.
[Näin oli lausuttu Mattias Mattilan kirjoittamassa 16.2.2018 Ylen sivuilla julkaistussa uutisartikkelissa "Jokainen ajatteli tekevänsä oikein" – Suomen sisällissodasta kertovan uutuusoopperan tekijät pilkkoivat aiheen palasiksi ja löysivät ihmisen.]
[PS.:]
[Nykyisten arvojeni perusteella itse olisin mennyt kansalaissodassa Valkoisten puolelle. Vaikka toki ymmärrän jonkin verran Punaisten puolelle menneitäkin. Ensimmäisen maailmansodan aikana oli kärsitty vakavasta elintarvikepulasta, ja yhteiskunnallinen uudistustyö oli jumittanut. Se harmitti köyhiä. Se harmitti työläisiä. Mutta tärkein jumittanut tekijä oli ollut Venäjän hallinto. Mutta mielestäni Punaiset lähtivät liian helposti kapinan tielle. Olisivat odottaneet esim. vuoden verran. Suomen saatua juuri itsenäisyyden olisi luullut, että olisi kannattanut odottaa, mihin uusi Suomen tasavalta pystyy ihmisten ongelmien parantamisessa. Ja Suomen puolueissa oltiin tuohon aikaan laajalti sitä mieltä, että tärkeä ja visvainen torpparikysymys oli ratkaistava, joten tiedettiin, että se ainakin tulisi pöydälle melko pian. Kysymyksen kuntoon saattamisessa auttoikin 17.7.1918 eduskunnassa hyväksytty Laki vuokra-alueiden lunastamisesta.]
[Monet ottivat Punaisten puolella aseen käteen yksinkertaisesti siitä syystä, että sotilaana (tai huonosti koulutettuna työläismiliisin jäsenenä) sai riittävästi syödäkseen. Monet myös tulivat mukaan silkasta solidaarisuudesta muita kohtaan, vaikka olisivat epäilleetkin vallankumousta. Venäjän punainen hallinto oli myös ollut osaltaan aikaansaamassa kapinaa Suomessa harjoittamalla agitaatiota sen puolesta. Ja ilmeisesti punakaartit eivät olleet kokonaisuudessaan Sosialidemokraattisen puolueen hallinnassa, mikä auttoi sitä ratkaisun tekemisessä kapinan puoleen. Mutta onneksi kansalaissodan jälkeen sosialidemokraattinen liike Suomessa jakaantui kahtia: reformistiseen ja vallankumoukseen uskovaan. Ja Suomessa voitti lopulta vähittäisten uudistusten tie. Mutta ikävä, miten huonosti Valkoiset hoitivat vuonna 1918 hävinneen puolen pidätettyjen hoidon ja kohtelun. Se on häpeä. Tuli liian paljon ruumiita. Kun Punaiselta puolelta oli puuttunut kansalaissodan aikana järjettömän runsaasti sotilaallista otetta ja asiantuntemusta, mikä perimmältään ratkaisi sodan kulun, niin kansalaissodan jälkiselvittelyissä taas Valkoiselta puolelta puuttui runsaasti kokemusta vankileirien hyvästä hoitamisesta...]

tiistai 20. helmikuuta 2018
S On olemassa myös hyvää populismia, osa 1
Toimintaohjeen viimeisestä kohdasta eli vastarinnasta puhuessaan Borras tiivisti ajatuksensa siitä, mitä maaoikeuksia ajava liike kaipaisi kipeimmin: vastavoimaa ympäri maailmaa jylläävälle oikeistopopulismille.
"Maaseutuväestö on lopen kyllästynyt petettyihin lupauksiin, ja siksi se kääntyy yhä enemmän oikeistopopulistien suuntaan. Tämä on ironista, sillä oikeistopopulismin ratkaisut perustuvat uusliberaaliin politiikkaan, joka on syynä suureen osaan maaseudun nykyisistä ongelmista", Borras totesi.
Hänen mielestään populismissa itsessään ei politiikan muotona ole mitään pahaa, jos kansan ääni saadaan suunnattua oikeasti hyödyttämään sitä itseään ja aktivoitua ihmiset apatiasta toimimaan.
"Uskon, että ainoa tehokas keino taistella oikeistopopulismia vastaan on toisenlainen populismi, joka toimii radikaalimmin oikeudenmukaisuuden puolesta", Borras sanoi.
[Näin lausutaan Sanna Jäppisen kirjoittamassa Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan sivuilla 16.2.2018 julkaistussa artikkelissa Tutkija: Maaoikeuksien puolustamiseen kaivataan vasemmistopopulismia, joka kertoo Rotterdamin Erasmus-yliopiston maataloustutkimuksen professori Jun Borrasin mm. populismia koskevista näkemyksistä.]
[Ja nyt sitten joku Oikeat Mielipiteet omaava tässä siis sanookin, että populismi onkin ihan okei, kunhan se vain on "oikeanlaista" populismia. Mutta mikäs siinä. Itsekin olen sitä mieltä, että juuri minun populismini on kaikkein parasta.]
[Vasemmistopopulismista kyllä tulee hieman mieleen Venezuelan Hugo Chávezin ja hänen seuraajansa Nicolás Maduron vasemmistopopulismi, joka on tuhonnut varsin perusteellisesti maan talouden. Maassa tavallinen kansa kärsii suurta puutetta ja ryöstäjätkin kulkevat maksupäätteet mukanaan. Mutta tämä on tosin vain yksi esimerkki vasemmistopopulismista.]

S Jos omaisi Yhdysvaltain kansalaisuuden sekä puoluesuuntautuneisuuden
Minusta olisi mielenkiintoista omata Yhdysvaltain kansalaisuus sekä asua maassa. Sitten sitä kovasti ihmettelisi, että mitä %¤@£æ puoluetta tässä maassa voisi äänestää. Tai tällainen olisi ainakin tunnelma ensi alkuun.
[Tom Kärnä erinäisissä sosiaalisen median palveluissa 20.2.2018]

S Kulttuurivandalistinen asenne
Näissä kaikissa on pohjimmiltaan kyse samasta ilmiöstä: halusta muokata kulttuurihistoria vallitsevan ideologian mukaiseksi. Se on mitä suurimmassa määrin sivistymätöntä toimintaa riippumatta siitä, tehtiinkö se islamin, kommunismin, feminismin vai jonkin muun ideologian nimissä.
Tällainen kulttuurivandalistinen asenne heijastelee lähtökohtaista ymmärtämättömyyttä taiteen olemuksesta. Lopullisia poliittisia totuuksia saarnaava taide on harvoin hyvää taidetta – se jää yleensä historiaan oman aikansa kuriositeettina. Hyvälle taiteelle on ominaisempaa se, että se jättää johtopäätösten tekemisessä tulkinnallista tilaa kokijalleen. Tällainen taide yleensä kestää myös paremmin aikaa.
[Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman blogissaan 11.2.2018 julkaisemassaan merkinnässä Taide ja #metoo]

maanantai 19. helmikuuta 2018
S Kuten Venäjällä, niin myöskin Suomessa manipuloidaan presidentinvaaleja
Kiitos Vasaralle hyvästä kiteytyksestä. Ei pahemmin lisättävää. Muuta
kuin ehkä se, että valtamediamme jaksaa muistuttaa siitä, kuinka
Venäjällä mediankin kautta manipuloidaan presidentinvaaleja. Ja se on
kovasti paha. Suomessa presidentinvaaleja manipuloidaan ihan yhtä lailla
mutta se on oikeutettua kun ollaan ns. oikealla asialla eli pyritään
epätoivoisesti väistämään vastuu niistä typeryyksistä joita kuluneen
parinkymmenen vuoden aikana on tehty. Poliittinen eliitti ja valtamedia
ovat kulkeneet sen ajan käsi kädessä.
[Yrjöperskeles-blogin pitäjä Ykä 18.1.2018 Vasarahammer-blogissa julkaistun merkinnän Alpakkamedia ja presidentinvaalit lukijakommenteissa]

S Rasismia ei saa käyttää oluen valmistamisessa
Olen saanut tietooni, että te olette nostaneet oluenne sikapartikkelipitoisuuden yli sallitun rajan. Aion kertoa asiasta esimiehilleni, jonka seurauksena baarinne tullaan sulkemaan.
[Rypyn kapakkaa tarkastamaan tullut tarkastaja EU:n elintarvikevirastosta Ryppy & Reikä -sarjakuvablogin 13.2.2018 julkaistussa pätkässä Ryppy ja Ykä]

sunnuntai 18. helmikuuta 2018
S Pahan puhuminen toisesta tämän selän takana
Konstigia herrasmieselämä on muuttanut myös sosiaalisella tasolla – hän ei enää juoruile.
– Huomasin herrasmiesvuoden aikana, kuinka paljon sitä puhuu toisesta pahaa selän takana, kuinka paljon itse juorusin aiemmin ja kuinka paljon sitä tekevät ihan kaikki. Tarkoitan nyt sellaisia asioita, joita ei uskaltaisi sanoa suoraan henkilölle itselleen tai ei haluaisi että tämä niitä kuulisikaan.
Kun mehevät juorut ja spekulaatiot toisten ihmisten elämänkohtaloista jäivät pois, tilalle syntyi jotakin muuta.
– Ihmiset huomaavat, että koska tuo ei juoruile, hän ei varmaan puhu minustakaan pahaa selän takana. Se että voi luottaa toiseen ihmiseen on hyvin voimakas etu. Sellaisen ihmisen kokee läheisemmäksi ja luotettavammaksi.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 10.12.2017 julkaistussa artikkelissa Kirjailija Joonas Konstig muuttui öykkäristä gentlemaniksi, joka arvostaa ritariromantiikkaa: "Herrasmiesvuosi pelasti avioliittoni".]
[PS. En ole tähän päivään mennessä saanut luettua vielä ainuttakaan Konstigin kirjoittamaa kirjaa, mutta hänen blogiaan olen lukenut. Pitää kokeilla, josko onnistuisi Herran vuonna 2018.]
– Huomasin herrasmiesvuoden aikana, kuinka paljon sitä puhuu toisesta pahaa selän takana, kuinka paljon itse juorusin aiemmin ja kuinka paljon sitä tekevät ihan kaikki. Tarkoitan nyt sellaisia asioita, joita ei uskaltaisi sanoa suoraan henkilölle itselleen tai ei haluaisi että tämä niitä kuulisikaan.
Kun mehevät juorut ja spekulaatiot toisten ihmisten elämänkohtaloista jäivät pois, tilalle syntyi jotakin muuta.
– Ihmiset huomaavat, että koska tuo ei juoruile, hän ei varmaan puhu minustakaan pahaa selän takana. Se että voi luottaa toiseen ihmiseen on hyvin voimakas etu. Sellaisen ihmisen kokee läheisemmäksi ja luotettavammaksi.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 10.12.2017 julkaistussa artikkelissa Kirjailija Joonas Konstig muuttui öykkäristä gentlemaniksi, joka arvostaa ritariromantiikkaa: "Herrasmiesvuosi pelasti avioliittoni".]
[PS. En ole tähän päivään mennessä saanut luettua vielä ainuttakaan Konstigin kirjoittamaa kirjaa, mutta hänen blogiaan olen lukenut. Pitää kokeilla, josko onnistuisi Herran vuonna 2018.]
S Perustulo syrjäyttäisi naisia työelämästä
Kotihoidontuen karsimista ajavat vetoavat siihen, että tuki kannustaa
äitejä jäämään pitkiksi ajoiksi työelämän ulkopuolelle ja on siksi
epätasa-arvoistava.
Muun muassa oppositiopuolue vihreiden kansanedustaja ja Helsingin varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja Emma Kari viittaa kotihoidontukeen ”naisten köyhyysloukkuna”.
– Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi on kotiäitiyhteiskunta. Tätä pääministeripuolue ei halua muuttaa, Kari kirjoittaa Twitterissä.
Samaan aikaan Kari ja vihreät kuitenkin ajavat vastikkeetonta perustuloa, jota ne pitävät paitsi oikeudenmukaisena myös työntekoon kannustavana.
On varsin ristiriitaista ajatella, että 340 euron kuukausituki saisi äidin jäämään kotiin mutta 560 euron tuki kannustaisi häntä hakeutumaan töihin.
[Teemu Muhonen 15.2.2018 Taloussanomissa julkaistussa artikkelissaan Kommentti: Riita syntyy jo kotiäitien 340 e/kk tuesta – miten ihmeessä Suomeen voisi tulla 560 e/kk perustulo?]
[PS. Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Perustulosta eli kansalaispalkasta.]

S Hitler, ihmiskasvoinen nationalismi, Pol Pot, nykyaikainen sosialidemokratia
Hitlerin ja tämän kavereiden pahat teot liittyvät ihmiskasvoiseen nationalismiin yhtä paljon kuin Pol Potin ja tämän kavereiden pahat teot nykyaikaiseen sosialidemokratiaan.
[Tom Kärnä nettisivujensa Tom Kärnän SUOn sivulla Minä ja minusta 14.2.2018 (tuona päivänä tämä pätkä oli ilmaantunut sivulle)]

S Joutuiko yhdysvaltalainen nuori terapiaan loppuikäkseen Lordin vuoksi?
BERLIN -- Ashley Hampton, 13, from Denver, Colorado is a huge fan of New Zealand pop singer Lorde. So she was ecstatic when her parents bought tickets to see her in Berlin of all places.
"I was going to Berlin anyway, for a business trip," says her father, Steve, 40.
When Ashley and her parents arrived at The Mercedes-Benz Arena, they were horrified to discover that none of the four men on stage wearing Orc costumes were the singer born Ella Marija Lani Yelich-O'Connor -- who is best known for such hits as "Royals," "Team," "Tennis Court," "Homemade Dynamite," and "Green Light."
"I saw these scary men dressed like that guy from Halloween, that Jason guy! [The killer from Halloween is Michael Myers, not Jason, who has been the killer in every Friday the 13th since Part 2 (and didn't even get the hockey mask until Part 3). Dammit, can't anyone get it right?! -Ed] They were dressed as monsters and they were really scary," says young Ashley. "I'll probably be in therapy for the rest of my life."
[Eli tässä Uncyclopedian uutisartikkelista nappaamani pätkä, jossa on kyse siitä, että yhdysvaltalainen nuori sai elinikäiset traumat, koska hänen vanhempansa olivat tilanneet hänelle lipun Berliinissä pidettävään Lordin konserttiin Lorden konsertin sijaan. Lorde on uusiseelantilainen laulajatar eikä minun nähdäkseni hirviö.]
[PS. Uutinen ei luultavasti ole oikea. Sen näkee jutun lähdeluettelosta.]

lauantai 17. helmikuuta 2018
S Presidenttiehdokkaan täytyy olla Suomessa uskovainen, mutta salaa, huomaamattomasti ja leikisti
Nyt ollaan edetty siihen, että yksikään pressaehdokas ei todellakaan
julista ettei usko mihinkään ja uskonnot ovat perseestä. Täytyy siis
edelleen uskoa, mutta sillai salaa ja huomaamattomasti. Mutta yhtä
ehdokasta hiillostetaan, koska se uskoo ihan oikeasti eikä vaan sillai
leikisti.
[nimimerkki "Jiihoo" 12.1.2018 Usenet-ryhmässä sfnet.keskustelu.evoluutio (linkki vie Google Groupsin Usenet-käyttöliittymään)]

S Tarvitsemme enemmän hyviä instituutioita kuin hyviä ihmisiä
Hienoa. Tuhotaan työmarkkinat, tuhotaan työttömät. Tienataan heidän tiedoillaan.
Tämä "pohdinta" on niitä syitä miksi en luota mihinkään henkilörekisteriin. On ihan sama miten "viattomasti ja huolella käytetään nyt". Kun kysymys on mitä takeita on että ei käytetä jotenkin tulevaisuudessa. (Esim. kirkon rekisterit taipuu helposti noitavainoihin yhden väärän Sipilöinnin ja byrokratiapyörähdyksen jälkeen. Enkä luota että instituutio olisi jotenkin kyvytön pahaan ja olisi vain tai edes enimmäkseen hyväntahtoinen.)
Onhan tämä pohdinta vähän sitä että kenen tietoja ne on. Esim. jos omistaisin provikat omista tiedoistani niin voisinko tienata sillä että Sipilä tai jokin muu taho myy niitä puhelinmyyjille ja Venäjän vakoilijoille?
Onhan tämä myös vähän sellaista pohdintaa että entä jos Sipilän ja kaikki poliitikot saisikin myydä siperialaisille orjaksi? Hyvä ajatus, toisi ihan uusia myyntikanavia ja uuden kokonaisen toimialan. Samalla päästäisiin eroon ihmisistä joista ei taatusti ole mitään hyötyä tai iloa kenellekään koskaan missään. Joten PROFIT!
[Tuomo "Squirrel" Hämäläinen Facebookissa 16.2.2018. Ulostuloon liittyy Helsingin sanomat -lehden uutisartikkeli Miksei Kelan terveystiedoilla voisi olla hintaa? pohtii Juha Sipilä – puolueiden johtajat kohtasivat tekoälypaneelissa.]
[PS. Merkintäni otsikko tulee filosofi Karl Popperilta. Tämä uskoi, että tarvitsemme hyviä instituutioita suojelemaan meitä silloin, kun johdossa eivät ole hyvät ihmiset.]

S Aseenkanto-oikeudesta Yhdysvalloissa Floridan kouluampumisen jälkeen
Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Kouluampumiset ovat jo muuttaneet koulujen arkipäivää. Oppilaat, opettajat ja vanhemmat ovat joutuneet tottumaan siihen, että osana kouluohjelmaa ovat suojautumis- ja puolustautumisharjoitukset ampumistapausten varalle.
Koska aseenkanto-oikeuteen puuttuminen on osoittautunut mahdottomaksi, viranomaisten vastaus ovat metallinpaljastimet, aseistetut vartijat ja varsinkin yksityiskouluissa yhä enemmän esille nouseva opettajien ja oppilaiden aseistaminen. Todellisuus, jossa oppilaat ja opettajat koulutetaan puolustamaan itseään aseilla, on aika hurja.
[Näin oli lausuttu Ylen entisen Washingtonin kirjeenvaihtajan Olli-Pekka Sulasman kirjoittamassa Ylen sivuilla 15.2.2018 julkaistussa uutisartikkelissa Toimittajalta: Floridan kouluampuminen – Ajatuksia ja rukouksia, joopa joo.]
[Itse sanoisin, että olisi hyvä, jos Yhdysvalloissa kyettäisiin laajemmin tajuamaan aserajoitusten tarpeellisuus. Maan kansalaisten tulisi ottaa järki käteen ja ruveta miettimään, mistä syystä maan pyhäksi koettu perustuslaki suo kansalaisille oikeuden aseisiin. Siinä on kysymys ensi sijassa puolustautumisesta sortavaa hallintoa vastaan. Kyky siihen voitaisiin mielestäni taata yhdysvaltalaisille, vaikka jonkin verran sitten aseenkanto-oikeuksia rajoitettaisiinkin. Uskoisin, että Yhdysvaltain perustuslain laatijoiden mielessä ei suinkaan ollut vertaus leikkikehästä, jonka humalaisilla osallistujilla on sarjatuliaseet kuumina.]
[Jos ajatellaan Yhdysvaltain pohjoista naapuria Kanadaa, niin senkin kansalaiset omistavat paljon aseita. Mutta Yhdysvalloista poiketen Kanadassa tehdään kovin vähän rikoksia tuliaseilla. Kuitenkin, koska Yhdysvallat ei ole Kanada, niin maan pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja miettiä toimivia keinoja aseväkivallan rajoittamiseen. Näitä keinoja voisivat olla myös rajoitukset.]
[PS. Vielä pitää mainita sellainenkin asia, että kun Ylen toimituskunnassa laajalti kannatetaan monikulturismia, niin on hieman outoa siellä päässä ruveta nipottamaan yhdysvaltalaisesta asekulttuurista. Sillä keitä me olemme yhdysvaltalaisten yhtä arvokasta kulttuuria tuomitsemaan?!]

S Natsit suhtautuvat valtioon eri lailla kuin kansallismieliset
3. [...] Syvällisempi ero tulee kansallismielisten ja natsien suhteessa
valtioon. Kansallismielisille valtio on olemassa vain valvoakseen
kansalaistensa etuja ja oikeuksia. Siitä voidaan toki väitellä, kuinka
hyvin se tässä tehtävässään onnistuu, mutta siis se on valtion ainoa
olemassaolon oikeutus. Jos Suomi ei aja suomalaisten asiaa, ei sitä tee
mikään muukaan taho. Valtio on olemassa ihmistä varten, eikä toisinpäin.
[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 14.12.2017 julkaistussa merkinnässä Kansallismielisyyden ja natsismin eroista.]

perjantai 16. helmikuuta 2018
S Kaikkien kulttuurien samanarvoisuudesta
Jos kaikki kulttuurit ovat tasa-arvoisia ja yhtä hyviä, niin silloin kansallissosialistienkin kulttuuri on sellainen.
[Tom Kärnä 15.2.2018 Facebookissa]
[Tom Kärnä 15.2.2018 Facebookissa]
S Mitä hyötyä islamilaisista terrori-iskuista osa 39
39.
Suomalaiset lakkaavat kiistelemästä leikkausjonoissa, kun
kiireellisemmin hoitoa tarvitsevat terroristit ja heidän uhrinsa
kiidätetään potilasjonojen ohitse.
[filosofi Jukka Hankamäki 23.8.2017 julkaisemassaan 78 kohtaa sisältävässä blogimerkinnässä Mitä iloa iskuista? – Terrorismi ja ”positive thinking”]
[filosofi Jukka Hankamäki 23.8.2017 julkaisemassaan 78 kohtaa sisältävässä blogimerkinnässä Mitä iloa iskuista? – Terrorismi ja ”positive thinking”]
S Meillä on aikavyöhykkeet: 3. todiste Maan pallonmuotoisuudesta
Kun kello on 12 talvella Suomessa ja Aurinko näkyy korkeimmillaan taivaalla, kello on 5 aamulla New Yorkissa, eikä Aurinko ole vielä noussut siellä.
Sydneyssä Australiassa kello on 11 illalla, ja Aurinko on jo laskenut aikaa sitten.
Meillä on käytössä aikavyöhykkeet, koska Aurinko valaisee aina vain toista puolta Maasta kerrallaan. Jos valaiset palloa taskulampulla, valokeila osuu vain toiseen puoleen palloa, kun toinen puoli jää varjoon.
Litteän maan teorian kannattajat uskovat, että Aurinko sijaitsee maankiekon yläpuolella ja valaisee vain yhtä rajattua aluetta kerralla. Jos näin olisi, kaikki maankiekon päällä kuitenkin näkisivät taivaalta tulevan valokeilan, vaikka eivät seisoisikaan suoraan sen alla.
Aikavyöhykkeet havainnollistavat omalla tavallaan sitä, että Maa on pyöreä ja että se pyörii akselinsa ympäri.
[Näin oli lausuttu populaaritiedelehti Tieteen kuvalehdessä 14.12.2017 julkaistussa Rikke Jeppesenin kirjoittamassa artikkelissa 5 kouriintuntuvaa todistetta Maan pyöreydestä.]

S Uudet "suomalaiset"
Mikäli suomalaisuuden ehdoksi jää tosiasiallisesti ainoastaan henkilön
maantieteellinen sijainti, on turha puhua enää kansanjoukosta, jolla
olisi millään tavoin uniikkeja ominaisuuksia. Suomalaisuuden ”uusi
normaali” olisi ainoastaan sen uuden väestön peilikuva, joka
heijastelisi olemuksessaan kyseisen väestöjoukon ominaisuuksia. Näihin
ominaisuuksiin lukeutuvat esimerkiksi kantasuomalaisia korkeampi
rikospotentiaali, alhaisempi älykkyysosamäärä, suurempi määrä
perinnöllisiä sairauksia ja aggressiivinen katukulttuuri, joka olisi
identtinen kaikkien eurooppalaisten suurkaupunkien lähiökulttuurien
kanssa. Se, mitä virallisessa liturgiassa pidettäisiin edelleen
suomalaisena, olisi todellisuudessa vain afrikkalaisen ja lähi-itäläisen
väestön pesäke alueella, jonka alkuperäisiä asukkaita he eivät
todellisuudessa ole.[...]
[liberaali Tuukka Kuru blogissaan 2.2.2018 julkaisemassaan merkinnässä Suomen uusi normaali]

torstai 15. helmikuuta 2018
S Lapsi on mallioppija
Lasten olisi hyvä nähdä, että aikuiset lukevat kotona – siis muutakin kuin vain iltasatuja tai mobiilia. Jos haluaa opettaa lapsen juomaan Koskenkorvaa, niin juo paljon Koskenkorvaa. Jos haluaa opettaa lapsen lukemaan, niin lukee.
[kirjailija Roope Lipastin ohjeen osa 4 siitä, miten lapsen saisi lukemaan enemmän. Ohje löytyy Sannimari Lehtilän kirjoittamasta Ylen sivuilla 17.12.2017 julkaistusta artikkelista.]

S Natsistinen Suomen vastarintaliike ei ole kansallismielinen
2. Ainakaan Suomen Vastarintaliike
ei ole oikeasti kansallismielinen tehdessään yhteistyötä ruotsalaisten
kollegoidensa kanssa luodakseen yhteispohjoismaisen natsi-imperiumin.
Ennemminkin sellaista voisi pitää maanpetoksellisena toimintana.
[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 14.12.2017 julkaistussa merkinnässä Kansallismielisyyden ja natsismin eroista.]
[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 14.12.2017 julkaistussa merkinnässä Kansallismielisyyden ja natsismin eroista.]
S Saamme radioaktiivista säteilyä melkoisen vähän
Vasta päättäjäksi joutuminen pakotti minut miettimään uudelleen. Jouduin tutustumaan faktoihin, muun muassa siihen, että ydinvoiman alasajo kostautuu aina ilmanlaadussa, päästöissä, ja kustannuksissa. Senkin ymmärsin hyvin pian, että onnettomuuden aiheuttama säteily hukkuu luonnon taustasäteilyyn. Tšernobylin ydinvoimalaitoksen onnettomuus aiheuttaa suomalaisille 50 vuoden aikana kaikkiaan noin kahden millisievertin suuruisen säteilyannoksen. Saman määrän me saamme joka vuosi radonista. Puolet Tšernobylin kokonaisannoksesta tuli kymmenen ensimmäisen vuoden aikana, kertoo STUK.
[entinen europarlamentaarikko ja Kokoomuksen entinen varapuheenjohtaja Eija-Riitta Korhola 2.2.2018 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Aurinkopaneelit tuottavat 300 kertaa enemmän jätettä kuin ydinvoima]
[PS. Koska koko Maapallon eliökunnan olemassaolon ajan on ollut olemassa sellainen ilmiö kuin luonnon taustasäteily, eliöiden genomi on luultavasti jossain määrin sopeutunut tilanteeseen.]

keskiviikko 14. helmikuuta 2018
S Kun Viro julkisti virtuaaliasukasohjelmansa
Kun Viro julkisti virtuaaliasukasohjelmansa kolmisen vuotta sitten, se kertoi siitä start-up-maailmasta tutuin sanankääntein.
Maailman mediassa kohistiin, kuinka rajat menettäisivät merkityksensä ja verkkoon syntyisi uusi digitaalinen Viron kansakunta. Tavoitteena Virolla oli kymmenen miljoonaa virtuaaliasukasta.
Ohjelma onkin tuonut Viroon yli 2 800 yritystä ja valtavasti mediahuomiota. Alun perin ohjelma syntyi kuitenkin käytännön pakosta, kertoo hallintotieteiden professori Robert Krimmer Tallinnan yliopistosta.
[Näin oli lausuttu Simo Ortamon kirjoittamassa Ylen sivuilla 3.2.2018 julkaistussa artikkelissa Pakkaa läppärisi, lähde maailmalle ja anna Viron hoitaa loput – Kiertävät yrittäjät ryhtyvät virtuaaliasukkaiksi.]
[PS. Itse en näkisi mitään ongelmaa siinä, jos vastaavanlainen projekti kehittäisiin Suomessakin. Ja me voisimme yrittää toteuttaa homman vielä paremmin kuin Virossa on tehty.]

tiistai 13. helmikuuta 2018
S Presidentti Donald Trump on propellihatturikas
– Trump is right to talk about the need to rebuild our infrastructure, but his proposal is dead wrong. Trump would encourage states to sell our nation’s highways, bridges, and other vital infrastructure to Wall Street and saddle Americans with new tolls and fees.
– Instead of creating more giveaways to corporate America, we should be eliminating corporate tax loopholes and using this revenue to directly invest over $1 trillion to modernize our nation’s infrastructure and create 15 million good-paying jobs.
[Bernie Sanders 12.2.2018 Twitterissä. Tämä mieshän oli se vanhempi herrasmies, joka kisasi ensin Yhdysvaltain Demokraattisen puolueen esivaaleissa presidenttiehdokkaan paikasta ja hävisi hyvin niukasti Hillary Clintonille. Ja sitten kävi ilmi, että puolueen omat työntekijät olivat yrittäneet tasoitella Hillarylle tietä valtaan. No, Hillary voitti Demokraattien esivaalit, mutta hävisi sitten presidentinvaalit Republikaanisen puolueen Donald Trumpille, hyvin niukasti.]
[Bernie Sanders olisi itse asiassa saattanut voittaa Trumpin, mutta Hillary tuli valituksi Demokraattien ehdokkaaksi hänen sijastaan, joten ei sitten voinut.]
[Itse olen syvällä sisimmässäni kansallisbernsteinilainen, joten ymmärrän melko paljon Sandersin tässä Twitter-puheenvuorossaan esittämiensä asioiden päälle. Niinpä merkitsin tämän blogimerkintäni tunnisteella "netsimäisesti sanottu".]
[PS.:]
[Alun perin olin ollut odottavalla kannalla presidentiksi valitun Donald Trumpin suhteen. Ajattelin, että antaa miehen yrittää. Lisäksi hieman pilkkasin Trumpin valituksi tuloa hirveästi kauhistelleita (täällä ja täällä). Ajan kanssa olen tullut siihen tulokseen, että miehessä on seuraavat kolme pahaa vikaa Yhdysvaltain presidentiksi:]
[Hän ei ennen valituksi tuloaan ymmärtänyt valtakunnanpolitiikan teon päälle yhtään mitään, eikä hän ole ensimmäisen virkavuotensa aikanakaan onnistunut paljoa hommaa oppimaan.]
Hän on paitsi moukka, niin myös sivistymätön. Hän tietää hämmästyttävän vähän ulkomaailmasta.]
[Vaikka hän esiintyi unohdetun kansan esitaistelijana – sama kansanosa jonka Hillary Clintonkin oli unohtanut – hän presidenttinä ajaa melko lailla vain rikkaiden ja hyvätuloisten ja suuryritysten asiaa.]

S Presidentti Obaman muotokuvasta kirjoittanut toimittaja on mukauttanut ajatuksensa vanhaan yhden veripisaran rasistiseen teoriaan
Yhdysvaltain entisestä ykkösparista Barack ja Michelle Obamasta julkaistiin maanantaina viralliset muotokuvat Washingtonissa.
Ex-presidentin ikuisti kankaalle Kehindle Wiley. Hän on tunnettu vanhojen mestarien tyyliä mukailevista muotokuvistaan mustista amerikkalaisista.
Obama kommentoi kuvaansa sanomalla, että se on "pretty sharp".
[Näin oli lausuttu Iltalehden sivuilla 12.2.2018 julkaistussa uutisartikkelissa Obamien viralliset muotokuvat julkaistiin - Michelle on ”hot”. Ongelma, jos sellainen se on, on vain se, että Barack Obama ei ole oikeasti musta. Hänen äitinsä kun oli valkoinen. Ilmeisesti artikkelin kirjoittaja on tässä mukauttanut ajattelunsa vanhaan "yhden pisaran" teoriaan, jonka mukaan jos valkoisella on verenperinnössään pisarakin jotain muuta kuin "valkoista" verta, niin hän silloin kuuluu toiseen rotuun.]

S Mutta miksi mielikuva neekeristä olisi ei-toivottu?
Suomessa on kielletty myös erilaisia mustaan väriin liittyviä asioita
pitäen niitä ”rasistisina”. Esimerkiksi Mustan-Pekan pelikortit on
vedetty myynnistä, ja niiden tilalla on enää ”Pekka”-nimisiä
pelikortteja. Mustaa-Pekkaa voitiin ehkä pitää ”rasistisena pelinä”,
sillä häviäjälle jäi käteen kortti, jonka voitiin ajatella herättävän
ei-toivottuja mielikuvia. Mutta miksi mielikuva neekeristä olisi
ei-toivottu? Vaikuttaa siltä, että sensuroija ajattelee itse
kielteisellä tavalla eri rotua olevista. Sensurointi on joka tapauksessa
vielä kesken, sillä on olemassa ”Musta Pekka” -niminen tietokonekauppa,
eikä lähiaikoina päästäne eroon mustamaijastakaan.
[tuhma filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 11 vuotta sitten 14.1.2007 julkaisemassaan merkinnässä Symbolisia kieltoja]
[tuhma filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 11 vuotta sitten 14.1.2007 julkaisemassaan merkinnässä Symbolisia kieltoja]
S Helsingin kaupunginhallitus katsoo oikeudekseen rajoittaa ihmisten kansainvälistymistä
1. ”Kaupunkistrategian mukaisesti Helsinki on kansainvälinen. Pohjoismainen yhteistyö korostuu kulttuurin, arvomaailman ja hyvinvoinnin periaatteiden vuoksi. Luontevat kansainväliset yhteistyökumppanit ovat pohjoismaat ja pohjoismaiset pääkaupungit. Tässä yhteistyössä kielelliset ja kulttuuriset tekijät ovat tärkeässä roolissa.”Näillä asioillahan ei ole mitään tekemistä pakkoruotsin kanssa.
- Pohjoismainen yhteistyö tapahtuu nykyään pääosin englanniksi.
- Pakkoruotsitetut suomenkieliset eivät edes saavuta sellaista kielitaitoa ruotsissa, että he pystyisivät keskustelemaan kielellä – toimivan kielitaidon saavuttaa vain aivan mitätön prosenttiosuus.
- Jopa puolet suomenkielisistä valitsisi ruotsin toiseksi vieraaksi kielekseen, vaikka se olisi valinnainen kieli.
- Miksi Helsingin kaupunginhallitus katsoo oikeudekseen rajoittaa ihmisten kansainvälistymistä vain yhden pienen kielialueen suuntaan eikä anna heidän suuntautua suureen maailmaan? Ruotsin kieli avaa oven yhteen maahan, saksan kieli useampaan, espanjan kieli kymmeniin maihin ja englannin kieli satoihin maihin.
S Sisäministeri Mykkänen ei pohdiskele pakolaisten vastaanottomäärän huimaa lisäämistä
Täsmennyksenä, että päivän Ilta-Sanomien juttu jätti kokonaan
mainitsematta, etten pohdiskele kiintiöpakolaisten lisäämistä nykyisen
päälle vaan hallitsemattoman turvapaikanhakemisen tilalle. Nythän
Euroopan sisällä tapahtuvasta turvapaikanhausta on tullut ensisijainen
väylä ja suoraan pakolaisleireiltä otettavista kiintiöpakolaisista
täysin marginaalinen väylä. Ei kai sen näin päin kannattaisi olla? Alla
jakamani Iltalehden juttu kuvaa kysymystä tasapainoisemmin.
[sisäministeri Kai Mykkänen 12.2.2018 Facebookissa kalastellen näin maahanmuuttokriittisyyden sameilla vesillä. Ulostuloon liittyy Iltalehden uutinen Suomen pakolaiskiintiön kymmenkertaistamisesta puhunut ministeri Mykkänen täsmentää: ”Kyse on useiden vuosien päähän katsovasta visiosta”.]
[PS. Kai Mykkänen on Suomen hallituksessa Kokoomus-puolueen mandaatilla. Maahanmuuttokriittisen ihmisen ei kannata äänestää vaaleissa Mykkästä, sillä tämä luultavasti äänestää kaikissa puoluejohdon kannalta tärkeissä tapauksissa joka tapauksessa puoluejohdon tahdon mukaisesti. Kokoomus on pysyvässä liitossa taantumuksellisen vasemmiston kanssa ja toisaalta on jo osa sitä.]

maanantai 12. helmikuuta 2018
S Viimeinen, paras toivomme rauhasta
Babylon 5 was the last of the Babylon stations. There would never be another.
[Tom Kärnä 9.2.2018 sosiaalisessa mediassa. Eikä siinä vielä kaikki. Hän myös yhdessä paikassa siellä kävi lausumassa seuraavanlaisen lisäkaneetin:]
Pelkään avaruutta hillittömästi, mutta olisi kuitenkin mielenkiintoista oleskella joskus sellaisella avaruusasemalla, jossa olisi toiminnassa keskipakoisvoimaan perustuva keinopainovoima.

S Itsenäisyyspäivän soihtukulkue ei häätänyt ”lastentapahtumaa” Töölöntorilta
Suomalainen valtamedia sai itsenäisyyspäivän ”lastenjuhlan” jälkeen pilkkanimen alpakkamedia, koska media yhteen ääneen edisti vasemmistolaisten valheellisia väitteitä siitä, kuinka itsenäisyyspäivän soihtukulkue muka hääti ”lastentapahtuman” Töölöntorilta.
Valtamedia kunnostautui tuolloin valeuutisten levittäjänä ja vääristeli tietoisesti tosiasioita. Se kehitti keinotodellisuuden, jossa muka oltiin järjestämässä lastentapahtumaa, vaikka kyse oli pelkästä äärivasemmiston informaatio-operaatiosta.
Luonnollisesti Suomen satavuotisjuhla toi istuvalle tasavallan presidentille runsaasti ilmaista positiivista julkisuutta. Tämän ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa, että vaaleista pyritään tietoisesti tekemään näytelmä, jossa on vain yksi sankari.
[Näin oli lausuttu Vasarahammer-blogissa 18.1.2018 julkaistussa merkinnässä Alpakkamedia ja presidentinvaalit.]

S Kulttuuritalibaanit ja poliittisen oikeaoppisuuden muuri
[...]Maailmassa riittää sikamaisesti käyttäytyviä hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevia setämiehiä, ja sellaiset sietävätkin saada nenilleen. Porsastelevat toimitusjohtajat eivät kuitenkaan ole tainneet olla esimerkiksi Malmöhön rantautuneen joukkoraiskausaallon takana. Edes #metoo ei ole murtanut poliittisen korrektiuden muuria, jonka taakse jäävät ne syyt, jotka dramaattisimmin ovat viime vuosina heikentäneet naisten turvallisuutta Euroopassa.
Lisäksi kaikille joukkoilmiöille on tyypillistä se, että ne syntyvät oikeista syistä ja saavat voimansa tavallisilta fiksuilta ihmisiltä, mutta lopulta hourupäät kaappaavat ne omakseen. Sitten hourupäät alkavat toisten luomien ilmiöiden varjolla ajaa omaa harhaista agendaansa. Näin on alkanut käydä myös #metoo:n kohdalla, kun oman elämänsä kulttuuritalebaanit ovat sen varjolla alkaneet hyökätä taidetta vastaan.
[Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman blogissaan 11.2.2018 julkaisemassaan merkinnässä Taide ja #metoo]
Lisäksi kaikille joukkoilmiöille on tyypillistä se, että ne syntyvät oikeista syistä ja saavat voimansa tavallisilta fiksuilta ihmisiltä, mutta lopulta hourupäät kaappaavat ne omakseen. Sitten hourupäät alkavat toisten luomien ilmiöiden varjolla ajaa omaa harhaista agendaansa. Näin on alkanut käydä myös #metoo:n kohdalla, kun oman elämänsä kulttuuritalebaanit ovat sen varjolla alkaneet hyökätä taidetta vastaan.
[Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman blogissaan 11.2.2018 julkaisemassaan merkinnässä Taide ja #metoo]
sunnuntai 11. helmikuuta 2018
S Vasemmistolaiset ovat Saksassa usein totalitarismin vastaisia
Saksan journalistiliitto DJV, vihreät ja vasemmistopuolue Linke ovat
varsin eri linjoilla kuin vihapuhevalvontaa kannattavat ja aktiivisesti
ajavat suomalaiset vastinparinsa. DJV varoittaa lain seurauksista ja
vaatii sensuurin lopettamista. Linken ryhmäjohtajan Sahra Wagenknechtin mukaan sensuurilaki on ”isku oikeusvaltion kasvoihin”. Myös sanomalehti Bildin päätoimittaja vaati pääkirjoituksessaan sensuurilain kumoamista. Jutun otsikko oli ytimekäs: ”Kiitos ei ajatuspoliisille!”.
[Näin oli Päivän byrokraatti -palkintoja jakava Päivän byrokraatti -sivusto lausunut 12.1.2018 julkaisussaan Saksan vihapuhelaki johti sensuuriin juuri niin kuin PB varoitti.]

S TV7 on alkanut lähettää konservatiivisia uutisia
Luin Helsingin sanomat -lehden verkkosivuilta, että jossain määrin kristillishenkinen TV7 on alkanut lähettää konservatiivisia uutisia. Olen kiitollinen tästä tiedosta. Kiitti, Hesari.
[Tom Kärnä sosiaalisessa mediassa 9.2.2018]

S Sosiaalinen media tuhoaa
Megakorporaatiot käyttävät häikäilemättä hyväksi kehittyvässä iässä olevien mielten tunnettuja piirteitä: tarvetta sosiaaliseen hyväksyntään ja ystävyyssuhteisiin. Lasta uhkaa sosiaalinen paitsio, ellei hän uhraa jatkuvasti enemmän ja enemmän aikaa somealustojensa ja -suhteidensa ylläpitoon. Lapset on helppo manipuloida ajatukseen siitä, että somesuosio tarkoittaa ystävien hyväksyntää.
Yksi Facebookin varhaisimmista sijoittajista Sean Parker varoitti Facebookin riskeistä: “Luoja yksin tietää, mitä se tekee lastemme aivoille”, Parker totesi hiljattain Philadelphiassa.
Ja kas, Facebookista vuotanut sisäinen raportti kertookin, että yhtiö pystyy tunnistamaan kuvista ja päivityksistä hetket, jolloin teinit kokevat olonsa epävarmoiksi, arvottomiksi tai tarvitsevat vahvistusta itsetunnolleen. Kone tajuaa, kun ihminen on eniten tykkäysten tarpeessa – ja juuri silloin kone annostelee käyttäjälle sydämiä ja positiivista palautetta. Tämä taas vahvistaa riippuvuutta.
Vuonna 2016 tehdyn tutkimuksen mukaan nuori sairastuu sitä todennäköisemmin masennukseen, mitä enemmän aikaa hän käyttää sosiaalisessa mediassa. Instagramilla oli huonoin vaikutus nuoren mielenterveyteen.
[Sanna Ukkola Ylen blogissaan 12.12.2017 julkaisemassaan merkinnässä Kuin heroiinia lapsellesi]

S Etelä-Afrikassa maatalouden suurin ongelma perustuu viranomaisten välinpitämättömyyteen
Maatalouden suurin ongelma perustuu kuitenkin viranomaisten
välinpitämättömyyteen. Maassa on murhattu apartheidin jälkeen ainakin
2000 valkoista maanviljelijää ja heidän perheenjäsentään, joka
tarkoittaa maanviljelijöiden kokonaismäärään suhteutettuna valtavaa (138
murhaa / 100 000 asukasta kohden) kuolleisuutta. Murhia tekevät niin
laittomat talonvaltaajat, kuin myös valkoisia vihaavat nuorisojengit.
Tähän mennessä hallitus on pyrkinyt pikemminkin pimittämään todellisia murhatilastoja,
kuin turvaamaan buuriperheiden henkeä. Maanviljelijöihin kohdistuva
väkivalta ja laittomat maanvaltaukset edesauttavat ANC:n omia
kärkihankkeita, mikä selittää myös virkavallan haluttomuuden puuttua
tilanteeseen. Talonvaltausjoukot voivat käsittää parhaimmillaan
kokonaisia heimoja, jotka asettuvat asumaan maatilojen edustalle ja
ryöstelevät tarvitsemansa ruuan suoraan pellosta. Mikäli tilan omistaja
yrittää hätyyttää joskus jopa monisatapäiset kiertolaiset pois
tiluksiltaan, he vastaavat vaatimukseen väkivallalla. Monelle
maanviljelijälle ei jää näissä olosuhteissa muuta mahdollisuutta kuin
myydä tilansa pilkkahinnalla valtiolle, joka siirtää kyseisen tilan
nopeasti uusille omistajille. Maatalouteen perehtymättömien virkamiesten
suorittamat uusjaot jättävät usein jälkeensä autioituneen tilan, joka
ei tuota muuta kuin rikkaruohoa. Liian pieniin osiin jaetut maatilkut,
viljelytaidon puute ja buureista selvästi poikkeavat prioriteetit
tarkoittavat usein taloudellisen tuotannon loppumista muutaman kuukauden
sisällä. Viidakkoveitsijengeille ulkoistettu viljelymaan uusjako
vähentää tarvetta viralliselle maareformille, sillä nykyään valkoiset
joutuvat luopumaan maistaan näennäisen vapaaehtoisesti ilman valtion
omia toimenpiteitä.
[liberaali Tuukka Kuru historiaa ja segregaatiota ja rotu- ja ryhmäidentiteettejä käsittelevän kolmiosaisen kirjoitussarjansa Sulatusuunin epävarma tulevaisuus 1.8.2017 julkaisemassaan kolmannessa osassa], jossa hän käsittelee Etelä-Afrikan vaikeaa historiaa ja nykytilannetta]
[Kahdessa aikaisemmassa osassa Kuru oli käsitellyt Yhdysvaltoja. Ne pääset lukemaan täältä ja täältä.]

S Onko oikeinajattelevilla oikeus maalittaa Ylen toimittajia?
Tämä on aika mainiota. Vasemmistoliittolainen Helsingin kaupunginvaltuutettu, jota en maalitussyytteiden pelossa uskalla nimetä, on maalittanut Ylen toimittajan ja yllyttänyt someplutoonansa lähettämään tälle palautetta.
Onko tämä nyt sitten ok?
[Jussi Halla-aho 9.2.2018 Facebookissa. Ulostulo liittyy Kai Jaskarin Ylen sivuilla julkaisemaan artikkeliin Toimittajalta: Nyt olen yhtä aikaa "punavihreä mädättäjä" ja "hc rasse".]

S Miesten parisuhteuttamiseen liittyvistä harhaluuloista
Ahdisteluun liittyen Helsingin Sanomien Tiede-sivuilla 9.11.2017 uutisoitiin miesten harhaluuloista (ks. kuva). Tutkijat selvittivät, missä määrin naisen ulkonäkö ja pukeutumisen viettelevyys kertoivat miesten mielestä siitä, kuinka kiinnostunut nainen oli seksistä. Tulokset eivät ole uusia tai yllättäviä: osalle miehistä pelkkä naisen kauneus oli vihje tämän kiinnostuksesta. On kuin kiihottuminen kauniista naisesta saisi osan miehistä projisoimaan omat tunteensa naisen tunteiksi. Nähdessään naisen minihameessa moni mies tuntuu ajattelevan, että ”tuo haluaa seksiä juuri nyt”.
Rakkauden evoluutio -kirjassani aihetta käsitellään pitkästi ja ilmiölle etsitään selityksiä. Miksi miehet ylitulkitsevat naisen kiinnostusta? Miksi ei-seksuaaliset vihjeet, esimerkiksi pelkkä ystävällisyys, nähdään seksuaalisen kiinnostuksen ilmaukseksi? (Tai miksi naiset vastaavasti alitulkitsevat miehen sitoutumisaikeita?)
Kysymys on haastava siksi, että suuri osa ihmislajin viime aikaisesta lisääntymisestä on luultavimmin tapahtunut sukupuolten väliseen työnjakoon perustuvissa yksiavioisissa parisuhteissa, joissa molemmat ovat investoineet jälkeläisten hyvinvointiin. Miten siis on mahdollista, että sukupuolet ovat niin erilaisia, intressitulkintojen lisäksi vaikkapa suhteessa kaupalliseen pornografiaan?
[tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo Ihmisluontoa etsimässä -blogissaan 22.11.2017 julkaisemassaan merkinnässä Seksuaalinen häirintä, miesten harhaluulot ja tuloerojen vaikutus parisuhteen pysyvyyteen]

S Tanskassa "ei ole kyse unelmatyöstä vaan työllistymisestä
Työttömäksi jäänyt Johan Jakobsen haluaisi löytää työtä lukion opettajana, mutta se voi olla vaikeaa. Hänelle saatetaan tarjota kolmen kuukauden jälkeen muita töitä ja mahdollisesti myös Kööpenhaminan ulkopuolelta. Tanskassa työttömän on varauduttava myös liikkumiseen asuinpaikkakunnaltaan.
– Ei ole kysymys unelmatyön löytämisestä vaan työllistymisestä ja siksi meillä on käytössä tyypillisesti suunnitelmat A, B ja C. Suunnitelma A voi olla unelmatyö, mutta suunnitelmat B ja C laitetaan myös heti liikkeelle, Kööpenhaminan työvoimatoimiston osastopäällikkö Jens Sibbersen sanoo.
LO:n Mads Busck on samoilla linjoilla.
– Työttömyyden alussa haetaan tietysti oman alan töitä, mutta meidän mielestämme on kohtuullista, että tietyn jakson jälkeen työttömän pitää katsoa työmahdollisuuksia hieman laajemmin.
Ammattikeskusjärjestö LO tekee Tanskassa yhteistyötä myös oikeistohallituksen kanssa ja on juuri sopinut kolmikannassa uusista koulutusmahdollisuuksista työttömille.
– On tietysti hieman huvittavaa, että meidän mielestämme on ok, että ihmisiä on helppo irtisanoa, mutta niin me teemme. Sen vastapainona on kunnon työttömyyskorvaus, helppous löytää uusia töitä ja saada koulutusta.
Busck katsoo myös, että työttömien, esimerkiksi nuorten, on Tanskan mallissa helpompi tulla työmarkkinoille.
[Näin oli lausuttu 25.1.2018 Ylen sivuilla julkaistussa Riikka Uosukaisen kirjoittamassa artikkelissa Näin työttömiä aktivoidaan Tanskassa: Suomessa parjattu aktivointi saa kiitosta, "tärkeää erityisesti työttömyyden alussa".]
– Ei ole kysymys unelmatyön löytämisestä vaan työllistymisestä ja siksi meillä on käytössä tyypillisesti suunnitelmat A, B ja C. Suunnitelma A voi olla unelmatyö, mutta suunnitelmat B ja C laitetaan myös heti liikkeelle, Kööpenhaminan työvoimatoimiston osastopäällikkö Jens Sibbersen sanoo.
LO:n Mads Busck on samoilla linjoilla.
– Työttömyyden alussa haetaan tietysti oman alan töitä, mutta meidän mielestämme on kohtuullista, että tietyn jakson jälkeen työttömän pitää katsoa työmahdollisuuksia hieman laajemmin.
Ammattikeskusjärjestö LO tekee Tanskassa yhteistyötä myös oikeistohallituksen kanssa ja on juuri sopinut kolmikannassa uusista koulutusmahdollisuuksista työttömille.
– On tietysti hieman huvittavaa, että meidän mielestämme on ok, että ihmisiä on helppo irtisanoa, mutta niin me teemme. Sen vastapainona on kunnon työttömyyskorvaus, helppous löytää uusia töitä ja saada koulutusta.
Busck katsoo myös, että työttömien, esimerkiksi nuorten, on Tanskan mallissa helpompi tulla työmarkkinoille.
[Näin oli lausuttu 25.1.2018 Ylen sivuilla julkaistussa Riikka Uosukaisen kirjoittamassa artikkelissa Näin työttömiä aktivoidaan Tanskassa: Suomessa parjattu aktivointi saa kiitosta, "tärkeää erityisesti työttömyyden alussa".]
S Ainakin presidentti Trump on sivistymätön ellei jopa öykkäri
Toisaalta on selvä, että presidentin puhe vieraasta maasta persläpenä on
epäasiallista. Ja sellaisena osoittaa Trumpin sivistymättömyyden ellei
suorastaan öykkäriyden, tai ainakin poliittisen epäkorrektiuden. Ellei
hän sitten ole ottanut mallia pohjoiseurooppalaisesta 1500-luvun diplomatiasta.
[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 12.1.2018 julkaistussa merkinnässä Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?.]

lauantai 10. helmikuuta 2018
S Isät lukemaan
On edelleen liian itsestään selvää, että äidit lukevat. Isien pitäisi lukea enemmän iltasatuja. Varsinkin poikien olisi tärkeä nähdä se, että isät ylipäätään lukevat. Se antaisi heille hyvän signaalin, että miehetkin lukevat.
[kirjailija Roope Lipastin ohjeen osa 3 siitä, miten lapsen saisi lukemaan enemmän. Ohje löytyy Sannimari Lehtilän kirjoittamasta Ylen sivuilla 17.12.2017 julkaistusta artikkelista.]

S Pienessä tuiterissa lentokoneen lentäminen huomattavasti sujuvampaa
Yksi hyvä kaverini oli tehnyt sellaisen havainnon, että pienessä tuiterissa lentokoneen lentäminen on huomattavasti sujuvampaa.
[Tom Kärnä Facebookissa 9.2.2018. Hän kävi myöhemmin selittämässä lausuntoaan tarkemmin lausumalla näin:]
Voin myös selittää asiaa tarkemmin. Hän lensi silloin lentosimulaattorilla eikä oikealla lentokoneella. Huomasi muuten myös, että jos on oikein humalassa, niin lentäminen sujuu huonommin kuin täysin selvin päin.

S LinkedIn mainittu
Pitkään jatkuneen LinkedInin käytön on havaittu aiheuttavan pelaajien
aivoissa ja fyysisessä olemuksessa mutaatioita. Ihon muuttuminen
suomuiseksi ja läpikuultavaksi on tyypillistä. LinkedIn-pelaajat eivät
enää erota pelin ja todellisuuden välistä rajaa, ja heidän puheensa
muuttuu mystiseksi jargoniksi. Tiedetään lukuisia pelaajia, joiden
taskuihin on hakeutunut kokoomuksen
jäsenkortti aivan huomaamatta. LinkedIn-pelaajien yhä suurempi näkyvyys
osana yhteiskuntaa on monien sosiologien mukaan tekjä, jonka merkitystä
länsimaiselle hyvinvoinnille ja sen romahtamiselle tulisi tarkkailla
mitä huolestuneimmin.
[Näin on lausuttu Hikipedian artikkelissa LinkedIn.]

S Varallisuudesta hyötyy ay-eliitti
JHL ei maksa sijoitustuotoistaan veroja, sillä se katsotaan yleishyödylliseksi yhteisöksi. Laissa olevan määritelmän mukaan yleishyödyllinen yhteisö toimii yksinomaan yleiseksi hyväksi. Sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin eikä se tuota yhteisöön osallisille taloudellista etua esimerkiksi osinkona tai kohtuullista suurempana palkkana.
Nämä kriteerit eivät näytä täyttyvän JHL:n kohdalla. Vanhusten kotien myynti on hyvä esimerkki siitä, että JHL ei toimi yleiseksi hyväksi, vaan pyrkii kasvattamaan liiton varallisuutta. Liiton varallisuudesta pääsevät nauttimaan liiton johtohenkilöt ja toimitsijat. Varallisuuden kasvattamisen tarkoituksena näyttäisikin olevan ay-eliitin hyvinvointi, ja liiton jäsenet ovat pelkkiä lypsylehmiä.
Nykyajan kapitalisteja ovat ay-johtajat, jotka hyvän palkan lisäksi nauttivat kymmenien tuhansien eurojen palkkioita muun muassa eläkeyhtiöiden hallituksissa ja käyttävät suurinta mahdollista omistajan valtaa Suomessa.
[Näin oli lausuttu Verkkouutisissa 1.2.2018 julkaistussa Suvi Hautasen kirjoittamassa artikkelissa Ay-liike ei piittaa muista.]
[Poikkeuksellisesti täällä nyt jakelen periaatteessa kokoomuslaisen verkkolehden antia. Anteeksi. Itse olen sitä mieltä, että ammattiyhdistysliikkeessä tulisi suorittaa sellainen ryhtiliike, että poistettaisiin ammattiyhdistyspomojen ylisuuret tienestit toimestaan, rajattaisiin kaudet vähiin, määrättäisiin sääntö, jonka mukaan palkattuja henkilöitä saisi olla ammattiyhdistyksessä vain rajallinen määrä, ja määrättäisiin sellainenkin sääntö, jonka mukaan työttömien tulisi aina saada olla ammattiyhdistyksen äänivaltaisia jäseniä. Niin, ja lisäksi hallituksen ja eduskunnan toimien vastaiset poliittiset lakot tulisi mielestäni kieltää.]

S Ainakin demokraatti-poliitikko Cedric Richmond on rasisti, mutta presidentti Trump ei välttämättä ole
Itse pidän todennäköisimpänä, että Trump tarkoitti haluavansa ihmisiä
maista, joissa he ovat saaneet korkean koulutuksen, tottuneet
järjestäytyneeseen yhteiskuntaan ja ovat historian myötä nostaneet oman
maansa korkealle taloudelliselle tasolle.
Siksi oletan, että jos maailmassa olisi tummaihoisten valtakunta, joka olisi taloudeltaan Norjan veroinen, jonka ihmiset olisivat koulutettuja ja sopeutuneet aiemminkin hyvin Yhdysvaltoihin, olisi Trump saattanut mainita tämän maan Norjan sijaan. Tai ellei olisi, olisi hän puhdasverinen rasisti.
Koska tuollaista maata ei ole, eikä etenkään Haiti ole sellainen, emme voi tietää oliko Trumpin lausunto rasistinen. Sen sijaan hänen sanomisiensa kommentointi saattaa osoittaa demokraattipoliitikko Cedric Richmondin rasistiksi - sillä sehän oli juuri hän, joka yhdisti persläven ja ihonvärin, eikä Trump.
[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 12.1.2018 julkaistussa merkinnässä Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?.]
Siksi oletan, että jos maailmassa olisi tummaihoisten valtakunta, joka olisi taloudeltaan Norjan veroinen, jonka ihmiset olisivat koulutettuja ja sopeutuneet aiemminkin hyvin Yhdysvaltoihin, olisi Trump saattanut mainita tämän maan Norjan sijaan. Tai ellei olisi, olisi hän puhdasverinen rasisti.
Koska tuollaista maata ei ole, eikä etenkään Haiti ole sellainen, emme voi tietää oliko Trumpin lausunto rasistinen. Sen sijaan hänen sanomisiensa kommentointi saattaa osoittaa demokraattipoliitikko Cedric Richmondin rasistiksi - sillä sehän oli juuri hän, joka yhdisti persläven ja ihonvärin, eikä Trump.
[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 12.1.2018 julkaistussa merkinnässä Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?.]
perjantai 9. helmikuuta 2018
S Kaikilla ihmisillä ei tosiasiassa ole rajattomasti mahdollisuuksia toteuttaa itseään
Mediassa työelämän sankaritarinat ja poikkeusyksilöiden selviytymiskertomukset ylikorostuvat, koska poikkeukset ja kertomukset ovat “kiinnostavia”, mitä sillä nyt ikinä tarkoitetaankaan. “Oman jutun” löytäminen ei kuitenkaan tee ihmisestä sankaria, eikä heitä pitäisi sellaisena esittää.
On kiva satu, että jokaisella on rajattomat mahdollisuudet toteuttaa itseään, mutta ei siltä paljon enempää kannata odottaa.
[Tuija Siltamäki Ylen sivuilla 29.12.2017 julkaistussa kolumnissaan “Mä en jotenkin oo löytänyt mun omaa juttua” – Ja entäs sitten?]

S Mitä hyötyä islamilaisista terrori-iskuista osa 34
34. Kun itsenäisyydeltä on viety sisältö hävittämällä kansallinen
itsemääräämisoikeus, mädättämällä kansa maahanmuutolla, tuhoamalla
kansalaisluottamus eripuralla ja pilaamalla yhteiskunnallinen tehokkuus
kulttuurikitkoilla, ei tarvitse
viettää ”Suomi 200” -juhlia, jotka tulisivat kohtuuttoman kalliiksi.
[filosofi Jukka Hankamäki 23.8.2017 julkaisemassaan 78 kohtaa sisältävässä blogimerkinnässä Mitä iloa iskuista? – Terrorismi ja ”positive thinking”]
[filosofi Jukka Hankamäki 23.8.2017 julkaisemassaan 78 kohtaa sisältävässä blogimerkinnässä Mitä iloa iskuista? – Terrorismi ja ”positive thinking”]
S Ylen toimittajaa epäiltiin vakavasti rasismista
Myöhäistä. Erilaiset Facebookin rasisminvastaiset ja monikulttuurisuuden puolesta puhuvat ryhmät olivat jo ottaneet pyyntöni hampaisiinsa.
Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja kaksi muuta tunnettua mielipidevaikuttajaa aloittivat Twitter-kampanjan, joka heidän seuraajiensa kautta poiki minulle satoja moraalista pahennusta sisältäviä tviittejä ja uudelleentviittauksia.
Yksi tviittaajista oli katsonut tarpeelliseksi perata koko Twitter-historiani ja etsiä viittauksia rasistisiin motiiveihin kirjoittaa maahanmuutosta.
Kaksi sellaista hän mielestään löysi. Toisessa hämmästelin Saksassa uutenavuotena jälleen tapahtuneita ahdistelu- ja kuolemantapauksia. Toisessa ihmettelin, kun Tukholmassa mieltään osoittaneiden afgaaninuorten edustaja vaati, että ruotsalaisten pitäisi "kantaa vastuunsa ja opetella darin kieltä". Näitä tviittejä kommentoitiin tyyliin: "Tuttua narratiivia."
Samalla sain taas uuden tittelin, "hc rasse" eli kovan luokan rasisti.
[Näin oli lausuttu Kai Jaskarin kirjoittamassa 8.2.2018 Ylen sivuilla julkaistussa artikkelissa Toimittajalta: Nyt olen yhtä aikaa "punavihreä mädättäjä" ja "hc rasse".]
[PS. Nämä Saksan tapaukset ovat merkki monikulttuurisuudesta. Sitä saa, mitä tilaa. Valitettavasti kuitenkin monet syyttömätkin joutuvat siitä kärsimään.]

torstai 8. helmikuuta 2018
S Työlliset osaavat jo nähdä itsensä työttömissä
Yli 130 000 allekirjoitusta aktivoinnin vastaiseen kansalaisadressiin kertoo keskinäisen syyllistämisen heltiämisestä niin, etteivät työttömät ja työlliset enää miellä toisiaan vastapuoliksi, vaan työlliset pystyvät näkemään itsensä aktivoitavien asemassa.
Normaalista itsesuojauksesta poiketen samastutaankin menettäjään eikä voittajaan. Koulutetuimmatkaan työntekijät eivät näemmä enää usko kunnollisuutensa suojaavan heitä itseään ikuisesti putoamiselta.
[Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala Ylen sivuilla 26.1.2018 julkaistussa kolumnissaan Miksi aktivointimalli aktivoi vastustamaan?]
Normaalista itsesuojauksesta poiketen samastutaankin menettäjään eikä voittajaan. Koulutetuimmatkaan työntekijät eivät näemmä enää usko kunnollisuutensa suojaavan heitä itseään ikuisesti putoamiselta.
[Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala Ylen sivuilla 26.1.2018 julkaistussa kolumnissaan Miksi aktivointimalli aktivoi vastustamaan?]
S On olemassa oikeaa edistyksellisyyttä, ja on olemassa myös järkijättöistä edistyksellisyyttä
Minulle on monesti kerrottu punkinfinland-keskustelupalstalla
(PiF), että autotielle saa työntää jos valot ovat vihreät ja kameran
saa myös hajottaa jos siltä tuntuu. Lisäksi jos järjestät rock-keikan ja
olet eri mieltä kommunistien kanssa, autosi saa polttaa.
Historioitsija Jussi Jalosen (nimimerkillä Trollface-mies) mukaan PiF on insinöörien keskustelupalsta. Normaalit ihmiset kertovat sen olevan lähinnä puistokemistien räyhäämispaikka, jossa poliittisesti vihjeettömimmät kokoontuvat säännöllisesti harjoittamaan koulukiusaamisrituaalejaan ja kumoamaan heidän ymmärryksensä yläpuolella olevia totuuksia sanomalla niiden olevan sakeita salaliittoteorioita.
[Junes Lokka 13.1.2018 bloginsa merkinnässä Piffillä saa olla eri mieltä, mutta]

S Muovisten mikrohelmien laitto kosmetiikkaan ja hygieniatuotteisiin on saatanasta
Britanniassa moni joutuu tänä vuonna sanomaan hyvästit lempisuihkugeelilleen tai -kuorintavoiteelleen.
Mikrohelmiksi kutsuttavien mikromuovien käyttö kosmetiikan ja hygieniatuotteiden valmistuksessa on nimittäin maassa kielletty tämän vuoden alusta alkaen.
Niitä sisältävien tuotteiden myyntikielto tulee voimaan heinäkuussa.
Mikrohelmillä tarkoitetaan 0,1 – 0,5 millimetrin kokoisia, korkeintaan viisimillisiä muovirakeita, joita käytetään iholta pois pestävissä tuotteissa kuten kuorintavoiteissa, suihkugeeleissä, hammastahnoissa tai parranajogeeleissä.
Jätevesien mukana miljardeja muovihelmiä kulkeutuu maailman meriin – ja siellä kalojen ja muiden merenelävien ravintoketjuun. On mahdollista, että muovin sisältämät myrkylliset kemikaalit päätyvät myös omalle lautasellemme.
– Mikrohelmet ovat täysin tarpeettomia ja niitä voi korvata monella luonnonmukaisella vaihtoehdolla, Britannian ympäristöministeri Thérèse Coffrey perusteli kieltoa.
[Näin oli lausuttu Johanna Nummisen kirjoittamassa 22.1.2018 Ylen sivuilla julkaistussa uutisartikkelissa Kuorintavoiteista ja suihkugeeleistä päätyy miljardeja muovihelmiä maailman meriin – Yhä useampi maa kieltää kosmetiikan mikromuovit.]

S Toimittajisto orwellilaisina
Eräänä merkkinä toimittajien punavihreästä kuplasta on perinnemedian,
vaihtoehtoisen uusmedian ja sosiaalisen median piiriin muodostunut kaksi todellisuuden tulkintalinjaa, jotka etääntyvät päivä päivältä toisistaan.
Kun kansalaisten kokemus poikkeaa huomattavasti valtamedian esittämästä narratiivista, median ja ihmisten välille syntyy tietenkin konflikteja. Kieli kovenee, ja osapuolet ovat (ainakin vertauskuvallisesti) toistensa tukassa tai kurkussa kiinni kiistellessään blogeissa, lehtien palstoilla ja sosiaalisen median laareissa.
Niinpä toimittajakunta pyrkii pitämään kiinni sananvaltansa riekaleista entistä raivokkaammin. Se jopa käräjöi sananvapautensa puolesta muiden ihmisten sananvapautta vastaan, mikä on varsin orwellilainen kannanotto mielipiteenvapauden ja ilmaisunvapauden puolesta.
[tuhma filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 7.2.2018 julkaisemassaan merkinnässä Toimittajien sananvapautta kiillotettiin ”kunnialla”]

keskiviikko 7. helmikuuta 2018
S Näitä aikuisia ihmisiä kohdellaan oikeudellisesti lapsina
Tässä siis iltapuhdetta. Mikäli haluaa lisää pohdiskeltavaa, voi miettiä miksi
jopa oikeuslaitoksemme pitää tiettyjen ryhmien jäseniä "oikeudellisesti
lapsina". Samalla voi etsiä vastaavanlaista perustelua tuomion
jättämiseksi ehdolliseksi kantasuomalaisille. Tai miettiä, miksi tuossa
linkatussa lehtiuutisessa kerrotaan raiskatun tytön olleen tulossa
rippikoulusta, mutta jätetty häveliäästi mainitsematta raiskaajien
olleen tulossa koraanikoulusta.
[Näin oli lausuttu Jaskan pauhantaa -blogissa uusintana 10.6.2017 julkaistuneessa merkinnässä Todistamisen taakka, jossa muun ohella esitellään koulutehtäviä, mitä ihmiset voisivat halutessaan tehdä.]

S Mr. Työntävä voima taas palasi
Mitä mieltä olette terveisistä?Haluuksä oikeesti tietää mitä mieltä ollaan? Toi videon jätkä ei oo täysissä henkisissä voimissaan. Sillä on pakkomielle, kai se on joku psyykkinen sairaus. Se ei pysty ajattelee mitään muuta ku tota omaa päähänpinttymää.. ja se ei oo muuta tehny viimesen 20 vuoden aikana. Ja mikä pahinta, se saatana tuputtaa sitä paskaa väkisin kaikille muille päivästä toiseen, vaik sille miten sanois et ketään ei kiinnosta ja ei haluta kuulla enempää. Se ei oo muuta ku häirikköpelle, joka aina sillon tällöin ilmestyy tänne häiriköimään kaikkee kunnollista keskusteluu.
Täytyy nyt vaan pyytä vaik Jumalalta et se ei tuu uudestaan tänne palstalle julistamaan tota sen pakkomiellettä. Tää on sentään tiedepalsta.
[nimimerkki "Huppelsson" 25.1.2018 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Terveiset tiede.fi keskustelijoille, uudestaan vastauksena jälleen uuden nimimerkin itselleen tehneelle herralle, joka on vaikka kuinka monen vuoden ajan roskapostaillut niin koti- kuin ulkomaisia keskustelufoorumeita täyteen omaa julistustaan, jossa siis on kyse siitä, että mies kuvittelee keksineensä, miten maailmankaikkeus oikeasti toimii. Ja tyyppi ei edes tarvitse mallissaan matematiikkaa, jota modernimmat maailmanselitykset ovat täynnä.]
[Kyseisellä herralla on Tiede-lehden keskustelupalstalla paremmat mahdollisuudet roskapostaamiseen, koska kun kyseisen lehtikonsernin eri keskustelu- ja kommentointipalstat oli joitakin vuosia sitten yhdistetty, niin uuden palstamuodon käytettävyys romahti. Kyse ei ole pelkästään teknisestä puolesta vaan myös siitä, että ei ole enää olemassa kunnollista moderaatiota eli keskustelun valvontaa omistajan puolesta, joten roska saa usein "kukkia" pitkään kaikessa rauhassa.]
S Virossa koko joukko palveluja e-asukkaille
Alun perin kortin saamiseksi oli käytävä kolme kertaa Virossa. Nyt vaatimuksia on höllennetty, ja tuleva virtuaaliasukas voi hoitaa kaiken kotimaassaan. Hakemus täytetään verkossa ja kortti haetaan Viron suurlähetystöstä.
Professori Krimmer huomauttaa, että ohjelma sinänsä ei ole Euroopassa ainoa laatuaan. Hänen kotimaansa Itävaltakin on järjestänyt ulkomailla asuville tavan hoitaa viranomaisasiansa sähköisesti.
Mutta vain Virossa kaiken voi tehdä ilman paperisotaa ja virastokäyntejä. Lisäksi Virosta löytyy paljon yrityksiä, jotka tarjoavat verkossa koko joukon tukipalveluja kirjanpidosta rahansiirtoihin.
– Täällä on kokonainen ekosysteemi palveluja virtuaaliasukkaille, Krimmer sanoo.
[Näin oli lausuttu Simo Ortamon kirjoittamassa Ylen sivuilla 3.2.2018 julkaistussa artikkelissa Pakkaa läppärisi, lähde maailmalle ja anna Viron hoitaa loput – Kiertävät yrittäjät ryhtyvät virtuaaliasukkaiksi.]
[PS. Itse en näkisi mitään ongelmaa siinä, jos vastaavanlainen projekti kehittäisiin Suomessakin. Ja me voisimme yrittää toteuttaa homman vielä paremmin kuin Virossa on tehty.]
Professori Krimmer huomauttaa, että ohjelma sinänsä ei ole Euroopassa ainoa laatuaan. Hänen kotimaansa Itävaltakin on järjestänyt ulkomailla asuville tavan hoitaa viranomaisasiansa sähköisesti.
Mutta vain Virossa kaiken voi tehdä ilman paperisotaa ja virastokäyntejä. Lisäksi Virosta löytyy paljon yrityksiä, jotka tarjoavat verkossa koko joukon tukipalveluja kirjanpidosta rahansiirtoihin.
– Täällä on kokonainen ekosysteemi palveluja virtuaaliasukkaille, Krimmer sanoo.
[Näin oli lausuttu Simo Ortamon kirjoittamassa Ylen sivuilla 3.2.2018 julkaistussa artikkelissa Pakkaa läppärisi, lähde maailmalle ja anna Viron hoitaa loput – Kiertävät yrittäjät ryhtyvät virtuaaliasukkaiksi.]
[PS. Itse en näkisi mitään ongelmaa siinä, jos vastaavanlainen projekti kehittäisiin Suomessakin. Ja me voisimme yrittää toteuttaa homman vielä paremmin kuin Virossa on tehty.]
tiistai 6. helmikuuta 2018
S Tsunami, vesivoima ja ydinvoimafobia tappoivat paljon, ei Fukushiman ydinvoimala
Tšernobyliä ei olisi saanut tapahtua, eikä Fukushimaakaan, mutta jälkimmäisen onnettomuuden tullen osasin jo ihmetellä sitä kiihkoa – ja kyynisyyttä – , jolla ympäristöväki oli valmis sekoittamaan toisiinsa tsunamin kymmenettuhannet uhrit ja Fukushiman uhrit. Yksikään ei kuollut radioaktiiviseen säteilyyn. Ydinvoimapelko sen sijaan tappoi paljon, kun Fukushimaa evakuioitiin sellaisella kiireellä, että vanhukset ja sairaat kärsivät.
Varsinainen katastrofi oli tsunami, jonka aiheutti Japanin historian voimakkain maanjäristys 11. maaliskuuta 2011. Maanjäristyksen ja tsunamin tuloksena tiet, sillat, rautatiet ja rakennukset romahtivat. Uhriluvuksi tuli noin 30 000 henkeä.
On traagista, että tuo tapahtuma, maanjäristys ja sitä seurannut tsunami on jäänyt historiaan Fukushima-nimisenä, sillä ydinvoimalat selvisivät katastrofista parhaiten, siinä missä muu infra sortui kuin korttitalo. Brittiläinen ympäristökirjailija ja -toimittaja George Monbiot onkin sanonut, että onnettomuus sai hänet luopumaan ydinvoiman vastustamisesta.
[entinen europarlamentaarikko ja Kokoomuksen entinen varapuheenjohtaja Eija-Riitta Korhola 2.2.2018 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Aurinkopaneelit tuottavat 300 kertaa enemmän jätettä kuin ydinvoima]
Varsinainen katastrofi oli tsunami, jonka aiheutti Japanin historian voimakkain maanjäristys 11. maaliskuuta 2011. Maanjäristyksen ja tsunamin tuloksena tiet, sillat, rautatiet ja rakennukset romahtivat. Uhriluvuksi tuli noin 30 000 henkeä.
On traagista, että tuo tapahtuma, maanjäristys ja sitä seurannut tsunami on jäänyt historiaan Fukushima-nimisenä, sillä ydinvoimalat selvisivät katastrofista parhaiten, siinä missä muu infra sortui kuin korttitalo. Brittiläinen ympäristökirjailija ja -toimittaja George Monbiot onkin sanonut, että onnettomuus sai hänet luopumaan ydinvoiman vastustamisesta.
[entinen europarlamentaarikko ja Kokoomuksen entinen varapuheenjohtaja Eija-Riitta Korhola 2.2.2018 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Aurinkopaneelit tuottavat 300 kertaa enemmän jätettä kuin ydinvoima]
S Lyhyehkö osittain valtion maksama rekrykoulutus saattaapi toimia hyvinkin
– Työnantajilla on selvästikin osaavan henkilökunnan tarvetta, ja
suoraan rekrytoituna tämmöistä täsmäosaajaa ei löydy. Tarvitaan tiettyä
koulutusta tai sisältöä, jota haetaan tämän rekrykoulutuksen kautta,
Sipiläinen sanoo.
[Näin oli lausuttu Terhi Toivosen kirjoittamassa Ylen sivuilla 2.2.2018 julkaistussa uutisartikkelissa Työnantajat haluavat yhä enemmän räätälöityjä työntekijöitä – "Asenne, asenne ja vielä kerran asenne" ratkaisee. Täytyy myöntää, että ensin olin hieman pelästynyt jutun otsikkoa ajatellen, että taas jotain kapitalistien kuvitelmien myötäilyjä, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että artikkelissa ehdotettu valtion osittain maksama suhteellisen lyhyt rekrykoulutus, jossa opintojen sisältö räätälöidään yrityksen tarpeisiin, luultavasti onkin toimiva asia.]

S Pyrkivät lisäämään "varsinaisen" maahanmuuttajaväestön määrää Suomessa
Ei ole sinänsä outoa, jos tavallinen suomalainen haluaa pitää Yanaria
suomalaisena, sillä hän edustaa monelta osin menestyvän maahanmuuttajan
stereotyyppiä. Asiallinen julkinen esiintyminen ja näennäisen vilpitön
halu rakentaa suomalaista yhteiskuntaa peittävät kuitenkin allensa sen
tosiasian, ettei hän tule ikinä kiistämään yhdenkään toisen
maahanmuuttajan suomalaisuutta. Samalla tavoin kuin Nasima Razmyar ennen
häntä, myös Yanar edustaa sitä maahanmuuttajavaikuttajan arkkityyppiä
jonka poliittinen toiminta tähtää vain ja ainoastaan
maahanmuuttajaväestön lukumäärän kasvattamiseen. Maahanmuuton ja
Euroopan ulkopuolisen väestön läsnäolon normalisointi on tietenkin
kyseisten vaikuttajien näkökulmasta ymmärrettävää, sillä he tiedostavat
itse poikkeavansa siitä suomalaisesta kansasta, jonka jäseninä he
pyrkivät julkisessa liturgiassa esiintymään. Mikäli Suomessa nousisi
tulevaisuudessa valtaan voimakkaan kiihkonationalistinen puolue,
molemmat näistä vaikuttajista tiedostaisivat olevansa todellisen
suomalaisuuden ulkopuolella. Nykyistä asetelmaa voidaankin kuvailla
siten, että Yanar esittää olevansa suomalainen ja suomalaiset esittävät
pitävänsä Yanaria sellaisena. Pinnan alla tilanne on kuitenkin toinen.
[liberaali Tuukka Kuru blogissaan 2.2.2018 julkaisemassaan merkinnässä Suomen uusi normaali]
[liberaali Tuukka Kuru blogissaan 2.2.2018 julkaisemassaan merkinnässä Suomen uusi normaali]
S Perisynti ilmenee vallankumousporukoissakin
Pariin otteeseen olen raivonnut ihmisten itsekkyyttä raitiovaunuissa ja kansankeittiöissä. Kun tänään huomautin eräälle, että antaisi tilaa toiselle - hän kun istui kovin leveästi - ärjäisi hän vaan: "Tässä on jo viisi". Ja minun huomautukseeni: "Mitä se siihen kuuluu, kun vaan yksi persoonista mahtuu istumaan", tiuskaisi hän: ”Kyllä se kuuluu!” Tilanantamisyritykseni menivät myttyyn siis. Vastakkaisella penkillä piti eräs huora myös kahden ihmisen tilaa.
Mitä narripeliä onkaan ihmisten puhe veljeydestä, tasa-arvosta, vapaudesta, ikuisesta rauhasta ym. kun perisynti, itsekkyys ilmenee kaikkialla elämän pienemmistä muodoista sen suurimpiin asti aivan räikeänä. Vain kaikkien sota kaikkia vastaan on luonnollinen taso nykyajan ihmistyypille, ehkä paremmin sanottuna nykyajan sota-aikatyypille.
[Näin oli työväenmusiikkimies Väinö Pesola lausunut päiväkirjamerkinnässään 6.11.1918 Tiina-Maija Lehtosen kirjoittaman Ylen sivuilla 10.1.2018 julkaistun ajankuva-artikkelin Enkö ansaitse leipääni rehellisellä työllä? – työväenmusiikkimies Väinö Pesolan päiväkirja syksyllä 1917 mukaan.]
[PS. Niin, jotkut kuvittelevat, että maan päälle voidaan perustaa paratiisi. Ja niin ihmiset yhä uudelleen sellaista yrittävät perustaa, ja aina epäonnistuvat. Mielestäni kannattaisi mieluummin korjailla pois päiväjärjestyksestä pahimpia konkreettisia epäkohtia.]

S Kapitalistit haluavat, että kurjuus jaetaan tasan muille ihmisille
Työnantajien edustajat voivat syyllistää vakinaisia työntekijöitä nuorten ja silpputyöntekijöiden kurjuudesta: jos vakinaiset tinkisivät vakinaisuudestaan ja yleissitovista tariffeistaan, työtä riittäisi tasaisemmin kaikille. Omistusasujat selitetään vastuullisiksi kasvukeskusten asuntopulasta, sillä heidän voi selittää hyötyvän kaavoituksen ja rakentamisen vajeesta.
Yrittäessään kasvattaa etujaan keskiluokan kustannuksella kapitalistit vetoavat köyhien tasa-arvoon: jaetaan kurjuus tasan.
[Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala Ylen sivuilla 26.1.2018 julkaistussa kolumnissaan Miksi aktivointimalli aktivoi vastustamaan?]
Yrittäessään kasvattaa etujaan keskiluokan kustannuksella kapitalistit vetoavat köyhien tasa-arvoon: jaetaan kurjuus tasan.
[Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala Ylen sivuilla 26.1.2018 julkaistussa kolumnissaan Miksi aktivointimalli aktivoi vastustamaan?]
maanantai 5. helmikuuta 2018
S Fyysikko Enqvistin maailmanhallitusta koskevasta ulostulosta
Kumpi on todennäköisempää: että tuhannen vuoden kuluttua maapallo on edelleen riitaisten kansallisvaltioiden kokoelma vai jonkinlaisen maailmanhallituksen ohjailussa?Anteeksi vaan, mutta maailmanhallitus kuulostaa fasistisemmalta ajatukselta kuin mikään Trumpin tai Erdokanin aivopieru. Miettikää visiota hetki mielessänne: rauhaa rakastavat ihmiset sovussa maailmanhallitusta kunnioittaen. Mihin kaikki muslimit ja eri väestöryhmien omat intressit ovat kadonneet?
[Henry Laasanen blogissaan 27.7.2017 julkaisemassaan merkinnässä Kari Enqvist: Halla-aho on fasistin vastakohta, joka on vastaus fyysikko Kari Enqvistin Ylen sivuilla julkaistulle kolumnille Fasismin tieltä väistyvät ensin faktat.]
S Presidentti Donald Trump on asettunut Iranin kansan puolelle
Donald Trump on asettunut voimakkaasti tukemaan Iranin kansannousua. Hän
totesi, että ne rahat jotka Iran nyt lapioi terrorismin tukemiseen
ympäri maailmaa, tulisi ohjata kansalaisten hyvinvoinnin eteen. Hän
vaatii Iranin hallitusta kunnioittamaan kansan perusoikeuksia, mukaan
lukien oikeutta ilmaista itseään. Minusta Trumpin tuki Iranin kansalle
on erittäin tervetullut. Hän on vetänyt kovaa linjaa Iranin hallintoa
vastaan, mutta on asettunut kansan puolelle. Täysin vastakkaista linjaa
veti Obama: hän puolestaan lämmitti USAn ja Iranin valtiollisia
suhteita, muttei liiemmin tuominnut tai puuttunut vuoden 2009
mellakoiden väkivaltaiseen tukahduttamiseen.
[Alan Salehzadeh, geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut uussuomalainen tutkija ja luennoitsija, blogissaan 30.12.2017 julkaisemassaan merkinnässä Iranin mellakat herättävät minussa toiveen vierailla maassa ensikertaa 20 vuoteen]

S Sairauden sattuessa
Kuumetaudit, ripuli ja nivelkivut ovat matkalaisia yleisimmin kiusaavia vaivoja. Siirtyminen alavalta maalta ylängölle heti, kun taudin pahin vaihe on ohi, edistää ihmeellisesti sairaudesta toipumista.
[Francis Galton (1822-1911), joka oli kaiken muun ohella kveekarisukuakin, vuonna 1855 julkaistussa matkaoppaassaan]

S Liioiteltu suvaitsevaisuus on rasismia
Lähtökohtaisesti poliittinen korrektius on sitä, ettei haluta sanoilla tai teoilla loukata ketään. Abidinin mielestä asiassa mennään toisinaan liian pitkälle.
– Suomessakin jotkut ovat ylihuolehtivia esimerkiksi turvapaikanhakijoiden kanssa. Jos minä olisin pakolainen, olisin sellaisesta pahoillani. Liioiteltu suvaitsevaisuus on rasismia. Niin ei pitäisi toimia, hän sanoo.
Taiteilijan mielestä kaikkia olisi kohdeltava samalla tavalla.
– Se on aitoa hyväksymistä, Abidin tähdentää.
[Näin oli lausuttu Mattias Mattilan kirjoittamassa Ylen sivuilla 4.2.2018 julkaistussa artikkelissa Liioiteltu suvaitsevaisuus on rasismia, sanoo irakilais-suomalainen mediataiteilija Adel Abidin.]
[PS. Adbel Abidin esittää tässä pahasti samoja ajatuksia kuin mitä nykyinen Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on lausunut.]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)