”Voiko tähän vaikuttaa? Epäilen että huonosti. Kun kollektiivinen tyhmyys ylittää tietyt mitat, sitä on vaikea enää pysäyttää. Turkissa näemme tuon nyt kirkkaimmillaan. Brexitissä ja Trumpissa on hiukan samaa ilmiötä. Kuten myös suomalaisessa rasismissa, joka kukkii tänään valtoimenaan.”
Jungner ei välttämättä ymmärrä sitä, että suurin syy kansallismielisen oikeiston nousulle löytyy juurikin Jungnerin kaltaisista ”sivistyneistä” ja ”oikeamielisistä” ihmisistä. Monikulttuurisen rikkauden julistaminen samaan aikaan kun länsimaat kärsivät islamilaisesta terroriaallosta, maahanmuuttajataustaisesta järjestäytyneestä rikollisuudesta ja väkivaltaisista etnisistä lähiöistä synnyttää ymmärrettävästi melkoisen määrän soraääniä kansan keskuudessa. Laajamittainen väestönsiirto kehitysmaista teollisuusmaihin ei ole suuressa mittakaavassa hyödyttänyt yhtäkään länsimaata, vaan monelta osin ainoastaan siirtänyt kehitysmaiden ongelmat Euroopan sydämeen. American Renaissancen perustaja Jared Taylor on todennut, että ihanne monikulttuurisesta yhteiskunnasta on niin typerä, että sitä kykenee kannattamaan ainoastaan erittäin älykkäät ihmiset. Kyseisellä lainauksella Taylor tarkoittaa sitä, että ainoastaan korkealentoisiin teoreettisiin ajatusmalleihin kykenevä ihminen voi kannattaa sen kaltaista ihannetta, joka ei ole käytännön kokemusten mukaan onnistunut yhdessäkään valtiossa ilman sisäisiä jännitteitä ja turvattomuuden tunteen lisääntymistä.
Jugner tekee päivityksessään myös sen perinteisen virheen, jonka mukaan nurkkakuntaisuus, etninen ryhmäidentiteetti ja ennakkoluuloisuus olisivat vain kantaväestöön liitettäviä ominaisuuksia. Norsunluutornin asukit eivät ole ikinä ymmärtäneet kansallistunteen tai muun vastaavan synnynnäisen ryhmäidentiteetin dynamiikkaa. Vaikka länsimaissa korostetaankin paljon ihmisen näennäistä individualismia, todellisuudessa jokainen ihminen on lukuisan eri ryhmäidentiteetin muodostama kokonaisuus. Samalla tavoin kuin sipulissa on monta kerrosta, myös jokaisella ihmisellä on lukuisia eri ryhmäsidonnaisuuksia ja samaistumisen kohteita. Näistä sidonnaisuuksista ihmiselle henkilökohtaisin ja merkittävin on oma perhe, joka sisältää verisukulaisuuden lisäksi yhteisen ulkonäön, kielen ja ison osan opituista arvoista ja käyttäytymismalleista. Yksi tärkeä kerros ryhmäidentiteetin sipulissa on kansallisuus, joka on myös valtiovallan näkökulmasta merkittävin. Siinä missä perhe, suku ja yksittäinen paikkakunta ovat liian pieniä toimivien yhteiskunnallisten rakenteiden ylläpitämiselle ja puolustamiselle, kansallisuus tarjoaa yleensä tarpeeksi suuret puitteet toimivalle itsenäiselle hallinnolle. Yhtenäiseen kansakuntaan on myös yksilön sangen helppo tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta, sillä muut alueella asuvat ihmiset jakavat yleensä paljon samoja ominaisuuksia hänen itsensä kanssa. Tämä yhteenkuuluvuuden tunne selittää myös sen, miksi esimerkiksi englantilaiset kokivat kansallisen päätöksenteon tärkeämmäksi kuin EU:n ylikansallisen ”rauhanprojektin”.
Etninen yhteenkuuluvuus on suurimmalle osalle ihmisistä se kaikista tärkein ja merkittävin ryhmäsidonnaisuuden muoto, sillä melko harvat ihmiset tulevat koskaan kokemaan yhtä merkittävää sidosta mihinkään muuhun ryhmään. Poikkeuksen tässä tekevät jokaisen maan lukumääräisesti pieni mutta merkittävä yksilöiden joukko, jotka kokevat enemmän yhteenkuuluvuutta muiden maiden menestyjien, kuin omien maanmiestensä kanssa. Vaikka tässä internationalistisessa ryhmäidentiteetissä ei ole sinänsä mitään väärää, se tekee kyseisistä ihmisestä helposti kykenemättömiä ymmärtämään tavallisen kaduntallaajan ajatusmaailmaa. Internationalistin kansainvälisessä politiikassa, kaupankäynnissä tai koulutuksessa kohtaamat ihmiset edustavat yleensä jokaisen maan pientä ja korkeastikoulutettua vähemmistöä, jotka edustavat hyvin heikosti kyseisten maiden tavallisia ihmisiä. Se, että joku suomalainen päättäjä on tavannut esimerkiksi todella mukavan 20v Lontoossa asuneen afgaanitaustaisen professorin ei pitäisi vielä olla mikään peruste päästää Eurooppaan miljoonia ihmisiä Afganistanin maaseudulta. Harmillisen usein edistysmieliset ihmiset kuitenkin pohjaavat monikulttuurisen ihanteensa mukaviin henkilökohtaisiin kokemuksiin näiden kyseisten erityistapausten kanssa, vaikka käytännössä he ainoastaan edesauttavat Euroopassa sen kaltaista kehitystä, jossa vähemmistökansallisuudet syrjäytyvät omiin ongelmalähiöihinsä, samaan aikaan kun kantaväestön elämänlaatu yleisesti heikkenee. Jokaisella kansakunnalla ja kulttuurilla on omat tapansa ”elää luonnollisesti”, eivätkä vähemmistökansallisuudet tee tältä osin millään tavoin poikkeusta.
Kaikki kansallisuudet syyllistyvät Jungnerin mainitsemaan ”tyhmään tonttuiluun”. Räjähdysherkkiä väestönsiirtoihin liittyviä kokeiluita tulisi tämän vuoksi enemmänkin välttää kuin edistää veren maku suussa. Edellä mainitusta pragmaattisesta ajattelusta käytetään termiä maalaisjärki, joka voi aiheuttaa erityisen suvaitsevaisissa piireissä allergisen reaktion.
[liberaali Tuukka Kuru 25.7.2016 julkaisemassaan SDP:n Mikael Jungnerin Facebook-aivopierua käsittelevässä blogimerkinnässä Tonttuilun ylistys]
[ja anteeksi pitkä siteeraaminen]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti