maanantai 30. syyskuuta 2019

S Haitissa mielenosoittajat ryöstelevät poliisiasemia

Pääkaupungissa Port-au-Princessä mielenosoittajat valtasivat poliisiaseman sekä hyökkäsivät pankkeihin ja kauppoihin. Poliisi vastasi levottomuuksiin kyynelkaasulla ja laukauksilla.

Poliisiaseman hetkeksi vallanneet protestoijat ottivat rakennuksesta mukaansa kaiken irti lähtevän, kuten peltikaton ja huonekalut.

– Nyt me otamme sen, mitä tarvitsemme kotiemme parantamiseen. Olemme kyllästyneet kastumaan sateen sattuessa, sanoi protestoija Steven Edgard uutistoimisto AFP:lle.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 28.9.2019 julkaistussa Jani Parkkarin kirjoittamassa uutisartikkelissa Haitin levottomuudet kiihtyneet – ryöstelevät protestoijat vaativat presidentin eroa.]

[Yleensäottaen sanoisin olevan niin, että jos aikoo esiintyä mielenosoittajana, niin ei kannata ruveta ryöstämään mitään, varsinkaan poliisiasemaa.]

[Mutta Haiti on hyvin köyhä maa, jossa vallitsevat suunnattomat tuloerot. Hallinnon korruptio on myös suurta.]

[Haiti itsenäistyi vuonna 1804 Ranskasta. Asiaan liittyy sellainen omituisuus ja epäoikeudenmukaisuus, että Ranska vaati Haitia maksamaan käyvän hinnan vapautetuista orjista, ihan niin kuin orjanomistajat olisivat oikeutettuja sellaiseen.]

2 kommenttia:

  1. Haitissa ei ole vieläkään viimeisen ison luonnonmulllistuksen jälkeen saatu yhteiskunnan rakenteita toimimaan korruption takia. maahan on syydetty, jos jonkinlaista avustusta, mutta yleensä rahat vain katoavat korruption takia jonnekin, eikä tavallinen kansalainen hyödy laisinkaan avustuksista. Tästä epäkohdasta tuli jonkin aikaa sitten dokumenttikin YLE:ltä, enkä usko, että tilanne ainakaan paranee nykyisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juups. Haitin olisi hyvä päästä tasapainoiseen kehitykseen, kuten on käynyt Ugandassa. Korruptio on haitaksi kaikille, paitsi ei korruptoituneille.

      Poista